RETKI ROTKOLLE

Eilen oli mahtava ulkoilusää ja pitihän se hyödyntää. Niinpä pakkasimme eväät reppuun ja suuntasimme puolisoni, veljeni ja hänen vaimonsa kanssa Hitonhaudalle, joka on jääkauden muovaama, n. 800 metrin pituinen hautavajoama. Paikka on suosittu retkikohde ympäri vuoden ja tämä tuli todistetuksi myös eilen, sillä autolle oli jopa vaikea löytää parkkitilaa muiden autojen joukosta.
Jätimme eväsreput peräkonttiin ja kävelimme reilun kilometrin matkan rotkolle. Maastossa oli hyvä kulkea, kun sadat askeleet olivat polkeneet jämäkän polun määränpäähän. Sen verran oli kuitenkin liukasta, että mielessäni kiittelin moneen kertaan nastakenkiäni.
Eipä tuottanut Hitonhauta pettymystä tälläkään kertaa! Niin upeat jääpaadet olivat jälleen muotoutuneet kallioseinämille:

uskomattomia värisävyeroja

 Rotkossa on ihan oma äänimaailmansa. Toisaalta suunnaton hiljaisuus, toisaalta vahva luonnonäänimaisema, tällä kertaa sulavan veden lorina. Juokseva vesi muovaa jäätä alituisesti. Hauska oli myös tarkastella, kuinka ilmakuplat leikkivät jääpuikkojen sisällä, kun vesi tanssi kallion ja jään välissä.

Rotkon seinämällä on myös ihmisen mentävä luola, mutta nyt sen suulla  on jäinen portti: pääsy kielletty!

 Vähän mittasuhteita! Niin pieni on ihminen suuren luonnon keskellä!

 

Kuvaajia ja kuvattavaa siis riitti. Päivän paras yllätys oli, että rotkon pohjalla bongasin yhden kuvaajan, jonka tunnistin seuraamani blogin kirjoittajaksi. Niinpä menin hänen juttusilleen ja kysyin, olinko oikeassa henkilössä. Kyllä vaan! Siellä luonnon helmassa vietimme hyvän tovin jutellen ja ajatuksia vaihdellen ja tapasimme vielä uudelleen makkaranpaistolaavulla. Yhteys löytyi heti, vaikka emme ole toisiamme ennen tavanneet, toki keskustelleet blogiemme välityksellä. Kiitos, Aliisa! Oli ihan huippua tavata! Ajoitus osui nappiin!                                                                                              

Kiitos myös Teille rakkaille retkikumppaneille! Oli ilo liikkua yhdessä mykistävän luonnon keskellä!