Eilen illalla ajelin lapsuusmaisemiini. Ilta oli ihana: aurinko paistoi ja syksyn värit hehkuivat sen valossa. Onneksi tulin ottaneeksi kameran mukaan!
Tämän sillan yli tuli niin monet kerrat kuljettua milloin kouluun, milloin harrastuksiin. Koulumatkoilla pysähdyin usein parhaan ystäväni katsomaan virran pyörteitä.
Tulipa yksi muisto mieleen: olin kai toisella luokalla, oli talvi ja nuoskakeli, teimme Tarjan kanssa lumipalloja ja heittelimme niitä sulaan veteen.
Märkä lumi tarttuikin villalapaseeni ja kun heitin palloa, löysä lapanen lensi pallon mukana jokeen. Katsoimme kauhistuneena, kun virta otti lapasen ja pallon pyörteisiinsä ja vähitellen ne katosivat näkyvistä. Loppumatkan kävelin kotiin toinen käsi paljaana ja pelkäsin torumisia. Ei niitä tainnut kuitenkaan tulla, mutta varoituksen sanoja sanottiin: parempi lapanen virrassa kuin koko tyttö joessa!
Vesi virtaa vieläkin uomassaan. Keväisin lumien sulaessa virtaus on voimakasta ja joen varrella oleva voimalaitos avaa tulvaluukkunsa. Koski valjastettiin sähköntuotannolle joskus 60-luvulla.
Näitä maisemia katselin lapsena kotipihasta ja niitä pitkään kaipasinkin muutettuani omaan kotiin vajaan kolmenkymmenen kilometrin päähän. Nykyään veljeni ja hänen vaimonsa jatkavat karjanhoitoa ja lypsylehmien pitoa. Vanhemmilleni oli tosi iso asia, että joku meistä sisaruksista astui heidän saappaisiinsa ja jatkoi sukupolvien ketjussa kulkenutta maanviljelijän ammattia.
Lehmien näkeminen laitumella on niin rauhoittavaa, kotoista ja turvallisen tuntuista. Olinpa minäkin aikoinaan lypsykurssilla ja auttelin äitiä navetassa...
Kuopukseni oli minua aiemmin tullut serkkunsa luokse ja nuorukaiset olivat lähteneet yhdessä kalalle. Tämä harrastus on sitonut heidät tiiviisti yhteen, sillä yhteisiä kalareissuja on tehty jo pikkupojista alkaen. Lapsuuskyläni on tärkeä paikka myös omalle jälkikasvulle!
Kyllä tiedän tuon tunteen, ei ole helppoa lopettaa viljelyä ja karjanhoitoa vanhalla sukutilalla. Me jouduimme niin tekemään, sillä meillä oli vain pieni karjatila, vain 8-9 lehmää. Lisäksi huippukarja, jota jalostimme lähes 30 vuotta...
VastaaPoistaIhanaa että sinun kotitialallasi ammatti jatkuu!
Kiitos postauksesta, Piipe:)
♥
Ei meidänkään karjatila ollut kovin suuri, mutta veljeni vaimoineen on kovasti kehittänyt tuotantoa ja panostanut laatuun. Heillä onkin jo juhlittu useamman kerran satatonnarilehmiä!Onneksi ovat innostuneita tuosta työstä.
PoistaVoi ihanuus noita kuvia, mitkä maisemat! On ihanaa kun vanhassa kodissasi vielä jatkuu karjan pito. Tässä meidän kylässä enään yksi karjatalo, mutta siellä onkin sitten 220 lypsävää ja heillä jo melkein koko kylän pellot joko ostettuna tai vuokralla.
VastaaPoistaOikein hyvää loppuviikkoa!
On niin vaikeaa käsittää, että karjan- ja maidontuotanto on pakotettu suuriin yksiköihin eikä ihan pienillä tiloilla ole enää elinmahdollisuuksia, kun tuloja ei juuri sitten ole. Suurtiloilla kaiken on pakko olla liukuhihnatouhua, mikä on tosi surullista ja kyllähän sitä miettii myös, miten suurtilojen omistajat jaksavat kaiken sen työmäärän paineessa.
PoistaIhania kuvia ja maisemia useammassa postauksessasi taas!
VastaaPoistaTäällä on maanantaina vaalit ja pelätään pahinta eli sitä, että uusi hallitus vie mennessään mahdollisuuden pienien tilojen pitoon. On ikävää, että maaseudulta täälläkin katoaa kaikki pieni ja viehattävä ja tilalle tulee suuria laitoksia. Kaikkein pahinta tässä on vielä se, että jotkut isotilalliset jostain kumman syystä kannattavat tätä.
Voi ei! Teilläkin mennään tähän suuntaan ja vielä ilman EU:ta! Kyllä pienillekin tiloille pitäisi antaa elinmahdollisuus; en ollenkaan ymmärrä suurtuotantoa lihan- ja maidontuotannossa.
PoistaMeilläkin oli vielä reilu kymmenen vuotta sitten jalostussikala, mutta kaiken EU:n mukanaan tuoman byrokratian ja säädösten alla emme enää jaksaneet yrittää vaan laitoimme siat teurastamolle ja pellot vuokralle. Jatkaaksemme toimintaa olisi pitänyt tehdä lähes miljoonan markan investoinnit(mm. uuden sikalan rakentaminen ja karjakoon kasvattaminen) eikä suuren velan otto oikein innostanut.
Mahtavaa, että tila on voimissaan. Mikäänhän ei voita lapsuusmuistoja ja -maisemia. Tekee joskus mieli mennä käymään katselemassa, vaikka vieras ostikin. Tuskin hän siitä kovasti loukkaantuu. Kaipausunia olen nähnyt.
VastaaPoistaKauniita ovat kuvasi ja uskon, että paikka tulvii muistoja.
Itsekin iloitsen, että veli halusi jatkaa tilanpitoa. Hän on vaimoineen pitänyt maisemat ja pihapirin siistinä ja asutun näköisenä, joten mukavaa on käydä lapsuuden maisemissa ja aina olen sinne yhtä tervetullut.
PoistaKyllä meillä monella suoamlaisella on juuret vahvasti maaseudun mullassa. Mukavaa sunnuntaita Sinulle!
Kyllä minäkin nautin näiden maalaismaisemien katselusta! Maalaistalosta kotoisin minäkin. Täälläpäin pellot ovat enimmäkseen mansikalla. Kaksi suurta karjatilaa on kylläkin aivan lähellä kaupunnkia.
VastaaPoistaHienot kuvat kaunis värimaailma!
Minttuli, kiitos kommentistasi! Maalaismaiseman rauha saa saman aikaan kuin metsässä olo: tulee itsellekin tyyni ja seesteinen olo. Kaupungissa on toki kiva käydä, mutta aina on yhtä mukavaa palata kotiin. Maalla nimittäin asun edelleen.
PoistaIhanat maisemat kauniissa ilta-auringossa kuvattuina!! Mukavaa, kun voit halutessasi mennä katsomaan lapsuuden kotia.
VastaaPoistaKiitos, Sirpa. Ne ovat minulle rakkaita maisemia ja täynnä lämpöisiä muistoja.Lapsuuden kodissani asuu nyt kummipoikani perheineen, joten talo on jälleen täynnä elämää. Onneksi kylä on edelleen erittäin elinvoimainen ja koulu pullistelee oppilaista.
PoistaMiten kauniita maalaismaisemia, näissä silmä ja sielu lepää. Hienoa, että veljesi perheineen on jatkanut maanviljelysammattia. Arvaan seudut rakkaiksi ja likeisiksi myös jälkipolville.
VastaaPoistaVoi hyvin sinä siellä♥
Olen niin maalainen henkeen ja vereen ja kaipa se juontaa juurensa lapsuudesta. Harvemmin enää käyn lapsuuskylässä, koska omista vanhemmista on jo aika jättänyt, mutta veljieni perheiden luona siellä vierailen.
PoistaOnnellista oloa Sinullekin, Hannah!