maanantai 9. syyskuuta 2019

SAIPPUAKURSSI

Syksyn saapuessa tekee mieli  osallistua jollekin kansalaisopiston kurssille. Olen vuosien saatossa osallistunut mm. ompelu-, pajutyö-, kivenhionta- ja kahvipussiaskartelukurssille. Viime vuonna istuin joka maanantai saksankielen kurssilla, englantiakin on vuosia sitten tullut päivitettyä. Erilaisissa jumppa- ja lavisryhmissäkin olen liikuttanut itseäni.On kyllä niin hieno juttu, että on olemassa kansalais- ja työväenopistoja, joiden kurssitarjonnasta varmasti löytyy jokaiselle jotain mielenkiintoista.

Olisin halunnut osallistua tänä vuonna opiston saippua- ja shampookurssille, mutta kun en heti ilmoittautunut, jäin varasijalle. Sittenpä bongasin facebookista yksityisen kurssin saippuanteosta ja ajattelin kokeilla, miten se homma luonnistuu.

Ohjaaja oli varannut valtavat määrät erilaisia aineita, tuoksuja yms. ja niistä sitten alettiin tehdä mieleistä saippuaa.


 Kehäkukan terälehtiä ripottelin omaan seokseeni.


Samoin hibiskus-kukan terälehtiä.



Erilaisia väriaineitakin oli tarjolla.


Samoin tuoksuja.


Ruoka- ja risiiniöljyä, lipeää, kookosrasvaa...


Aineiden mittaaminen on todella tarkkaa puuhaa.


Sielläpä rasva jo sulaa.


Sauvasekoittimet olivat kovilla, kun saippuamassaa piti sekoittaa. Aika herkullisen näköisiä, mutta vielä tässä vaiheessa niin myrkyllisen syövyttäviä lipeän takia.


Massat lusikoitiin maitopurkkeihin ja annettiin jähmettyä seuraavaan päivään.


Näin kaunis lopputulos tuli oliiviöljysaippuasta. Sukulaiset ja ystävät saavat käsintehdyt joulusaippuat.


Mutta kaikki ei mene aina niinkuin Strömsössä: toinen saippua mureni palasiksi. Huoh! No, ei voita, jos ei koita. Olihan tässä kuitenkin tekemisen ja luomisen ilo ja se on pääasia!


Samalla viikolla osallistuin myös toiselle yhden illan kurssille, mutta se saa oman päivityksensä, jahka noudan käsityöni kotiin loppuviikosta.

Millaisille kursseille Sinä olet osallístunut tai aiot osallistua tämän syyskauden aikana?

19 kommenttia:

  1. Tuollaista on niin kiva tehdä itse, eikä se ole vaikeatakaan:) Ihanat saipput, ja ne tuoksut:) Hyvää uutta viikkoa Piipe:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän helppoa, mutta tietysti aineiden mittaamisessa piti olla tarkkana, samoin lipeän käsittelyssä.
      Aurinkoista viikkoa myös Sinulle, Jael! <3

      Poista
  2. Saippuakurssi kuulostaa ihanalta! Itse olen joskus haaveillut, että olisi ihanaa oppia tekemään kynttilöitä. Syksyisin olisi kyllä kiva aloittaa jotain kurssia, mutta en ole vuosiin ollut missään. Joskus kouluaikoina kävin posliininmaalauksessa, myöhemmin espanjan kurssilla ja kerran aloitin matkailuitaliaa, mutta laiskuuksissani keskeytin sen... Siitäkin on jo kauan. Täällä olen aina haaveillut kirjoittajapiiriin menemisestä, mutta jotenkin en ole koskaan uskaltanut. Se tyhjän paperin kammo... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiset lyhytkurssit ovat mukavia, sillä ei tarvitse sitoutua harrastukseen pitkäksi aikaa. Monestihan se into lopahtaa, kun esim. illat käyvät liian pimeiksi ja tiet jään takia liukkaiksi.
      Jospa joskus voitat sen kammosi ja huomaat, kuinka tekstiä alkaakin tulla paperille.Kannattaa kokeilla, sillä kirjoituspiireissä saa kuitenkin varmasti hyvää ohjausta :)

      Poista
  3. Jes,tekemistä syksyistyviin päiviin!😊
    Teillä todella ollut siellä paljon inspiroivaa materiaalia!Kauniit lopputulemat.Kyllä se murentuvakin hyvin pesee.😉
    Itse olen käynyt piirustus,savityö ja matonkudonta kursseilla työväenopistossa.Ja myös voimistelemassa.Totta puhut,hienoa,että meillä on jos jonkinnäköistä tarjolla.
    Aikaansaavaa syksyä Piipe!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjaajamme oli todella varannut ihanan paljon materiaalia. Kiva olisi ollut kokeilla vaikka kuinka monta erilaista tuoksua, mutta jotakin oli valittava. Tuohon lilaan saippuaan olin tosi tyytyväinen.
      Jopa olet sinäkin ehtinyt osallistua vaikka minkälaisille kursseille!
      Kiitos, Mirjam-Matilda! <3

      Poista
  4. Niin sitä saippuaa sitten valmistui :) Omani kypsyy ja odottaa käyttöön pääsyä ❤️ KIITOS ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska kurssi! Toivotaan, että saippuasi tuoksuu hyvälle ja pesee hyvin. Ainakin sen mukana tulee paljon lämpimiä ajatuksia. <3

      Poista
  5. Soap making? Oh that looks like a lot of fun. If they have a class around here I will be sure to attend!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It really was so nice make soap. This was my first time to make it but I think it won't be the last time.
      Have a pleasant week, Angela! <3

      Poista
  6. Näyttää niin mukavalta puuhalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se olikin! Oli tosi hauska kokeilla, miten saippuaa tehdään. Sydämellinen tervetulotoivotus lukijoiden joukkoon, Helmi Nainen! <3

      Poista
  7. Varmasti tuli tuoksuja. Kokeilitko itse jo sappuaasi?
    Kansalaisopiston moniin kursseihin olen myös vuosien mittaan osallistunut. Isoin juttu ol kansallspuvun tekeminen ja kivoimpia itselleni rivitanssi ja jumpat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä, sillä lipeän takia sitä pitää vielä kypsyttää.
      Wau, kansallispukukurssi! Omassa puvussa onkin tekemistä. 😊

      Poista
  8. Aivan ihana tuli tuosta oliiviöljysaippuasta! Olen samaa mieltä, onneksi on työväen- ja kansalaisopistoja, joissa pääsee huokeaan hintaan harrastamaan vaikka ja mitä. Itse osallistun tänä syksynä vain jumppaan, mutta jonain vuonna voisin ajatella kokeilevani jotain käsitöihin tai laulamiseen liittyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin siiä tuli aika herkullisen nä köinen saippua. :)

      Itsekin lauloin toistakymmentä vuotta kuorossa ja se oli kiva harrastus, joten suosittelen lämpimästi. Mukavan leppoisaa sunnuntaita Sinulle, Hensku!

      Poista
  9. Upeita saippuoita sait tehtyä! Minunkin mielestäni kansalais- ja työväenopistot ovat ihan huippuja, sillä niissä pääsee harrastamaan ja kokeilemaan uusia juttuja kohtuuhinnalla. Lyhytkursseja en juuri ole kokeillut paitsi yhden illan paperinarukurssin, mutta muuten kielikurssit - venäjä, viro ja tällä hetkellä espanja - ovat tuttuja. Lisäksi aloitan kohta toisen talven akvarellien parissa kansalaisopistossa. Jumppaakin olen joskus kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se juuri onkin mukavaa, että pääsee kokeilemaan erilaisia haraastusmahdollisuuksia ja joku niistä jää elämään kokeilun jälkeen. Iloisia kieliopintoja Sinulle, siunausta syksyysi! <3

      Poista
    2. Ja antoisia hetkiä myös akvarellikurssille!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!