keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

VIHREÄÄ, VIRKISTÄVÄÄ

Hupsista, jopa edellisestä päivityksestä onkin kulunut aikaa! Jostain syystä en vaan ole saanut aikaiseksi tarttua kameraan eikä juttukaan ole luistanut, joten päivät ovat valuneet jonnekin muualle.

Tämän viikon MakroTex-haaste liittyy jälleen väreihin, nimittäin VIHREÄÄN, joka onkin yksi lempiväreistäni. Vihreä uhkuu elinvoimaa, kasvua, ihmettä. Miltä maailma näyttäisikään, jos vihreys puuttuisi ympäriltämme? Tavoistani poiketen en nyt laita luonnonvihreyttä vaan leikittelen jollain muulla. Picasan kuvankäsittelyohjelmalla saa aikaan hyvin erilaisia kuvia samasta aiheesta.

Otsikoksi sopisi siis myös LEIKITTELYÄ VIHREÄLLÄ.








Toisten bloggaajien vihreisiin valintoihin pääsee kurkistamaan täältä.

Pieni Lintu - MakroTex challenge


 

32 kommenttia:

  1. Tuota vihreää tässä jo odotellaan tuonne pihallekin. Kauniita kuvia sait Picasalla tehtyä, toki se kuva on ensin otettava. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vähän vihreää jo pilkistää kukkapenkistä. Kunhan lämpö lisääntyy, vihreyskin ryöpsähtää.
      Sitä odotellessa!

      Poista
  2. Voi, miten talven jälkeen sitä kaipaakin vihreyttä. Kovin kitsaasti vielä sitä on näkyvissä - ei millään malttaisi odottaa. Kiva, että ilahdutit vihreillä kuvilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!
      Kylmyys vielä vähän rajoittaa vihreän puhkeamista, mutta upausta on jo ilmassa: kukkapenkissä pienet vihreät piipat työntyvät jo esiin.

      Poista
  3. Ihana vihreää. Voi, kumpa pian vihertäisi ulkonakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan lämpimät säät tulevat (toivottavasti), vihreyskin putkahtaa esiin. Lämpöä siis odotellaan...

      Poista
  4. Vihreä on minunkin lempivärini. Se on oikea voimaväri, sen tuntee jo näitäkin kuvia katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimaväri sanan täydessä merkityksessä! Vihreä virkistää ja voimaannuttaa. Siksi kai metsässäkin on niin mukavaa kuljeskella, kun on niin paljon vihreää ympärillä.

      Poista
  5. Kyllä se niin on, että vihreää rupeaa tähän vuodenaikaan kaipaamaan. Vielä sitä ei täällä kyllä ulkona juurikaan saa ihailla, mutta sisällä on yhä rairuohot:) Yritetään pitää ne hengissä ainakin viikonloppuun, että saksanmaalta palaava neitokin ehtisi ne nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein jo tapoin oman rairuohoni,mutta onneksi vielä elpyi, kun kaadoin tänä aamuna niille reilusti vettä.
      Sinä kuulet pian Saksan terveiset ja minä ryhdyn viimeistään huomenna pakkaamaan laukkuani omaa matkaani varten. Kovin lämmintä ei ole luvassa, liekö pitää ottaa talvitakki mukaan.

      Poista
  6. Eläköön vihreä! Itselläni on kotona tosi paljon vihreää, yksi lempiväreistäni.
    Mukavan erilainen vastaus haasteeseen, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreää löytyy meidänkin kotoamme reilusti. Vihreä on elinvoimainen, upea väri.

      Poista
  7. Vihreä on kenties eniten lempivärini, vaikka turkoosi on myös ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä onkin niin ihana, energinen väri. Käytän aika usein vihreitä vaatteitakin.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, Sari! Joskus on kiva leikitellä kuvankäsittelyohjelmalla. :)

      Poista
  9. Ihmeellisesti nämä päivät kuluvat, kohta on jo vappu!
    Vihreä on myös lempivärejäni, joten nautin tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Aika menee vinhaa vauhtia, kevätkin etenee kylmyydestä huolimatta.
      Olisikohan niin, että me luonnossa liikkuvat ja luonnosta nauttivat rakastamme vihreää oikein erityisesti? Vihreä on täynnä elinvoimaa.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos, Marliska! Nämä viikottaiset haasteet ovat mukavia.

      Poista
  11. virkistävää ja kaunista vihreää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi! Vihreä on viehkeä väri.

      Poista
  12. Kivoja kuvia ja kaunis skooli ! 💚
    Itse en ole juurikaan kokeillut kuvienkäsittelyä. Voisikin joskus kokeilla.
    Vihreät ajat juuri alkamassa. Ihanaa kun luonto taas herää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita A.
      Aika harvoin olen itsekin leikitellyt kuvankäsittelyllä, mutta hauskan erilaisia kuvia sellaisella saa aikaan.
      Samaa mieltä: ihanaa, että vihreys vähitellen lisääntyy luonnossa.

      Poista
  13. Kuvankäsittelyllä saa aikaan melkoisia muutosiakin niin halutessaan. Yleensä tosin itse vain tylsästi tyydyn kuvan peruskorjailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä: peruskorjailulla mennään, mutta nyt oli kiva kokeilla erilaisia juttuja picasan avulla. Siellä onkin aika monipuolinen kuvankäsittelyohjelma.

      Poista
  14. Hauskaa leikittelyä, vihreät näyttävät erilaisilta eri kuvissa :) Ihana tuo mariskooli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli kiva kokeilla, miten kuva muuttuu käsittelyssä. Ja muuttuihan se aikalailla (varsinkin tuo viimeinen kuva).
      Olen itsekin ihastunut tuo vihreään Mariskooliin, jonka olen joskus lahjaksi saanut.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Pieni Lintu! Vihreä on ihan lemppari väri ja varsinkin tähän aikaan vuodesta.

      Poista
  16. Mukavasti sait vihreää esille.
    Juuri sitä vihreää tässä pikku hiljaa olen myös ruvennut oottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aimarii!
      Olin viikon Saksassa ja sielläpä vasta vihreää olikin. Siksi oli vähän masentavaa tulla Suomen lumisiin maisemiin. Mutta eletään toivossa: kesä tulee aikanaan ja toukokuussa jo vihertää kovasti.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!