sunnuntai 22. syyskuuta 2019

MARIN KANSSA MARJASSA

Minulla on kolme veljeä ja kolme mukavaa kälyä. Tänään lähdin vanhimman veljeni vaimon Marin kanssa marjametsään. Tosin kävimme nappaamassa reilut sangolliset jo viikko sitten, mutta koska tälle päivälle luvattiin hyvää säätä, teimme uudet marjastustreffit.

Starttasimme auton vähän jälkeen yhdeksän, mutta sitä ennen ehdin ottaa muutamia kuurakuvia kotipihasta. Nyt ollaan tässä vaiheessa vuotta: yöt ovat kylmiä, aamut sumuisia, mutta päivällä saattaa olla vielä useampi aste lämmintä.





Minä en ole mitenkään tehokas marjanpoimija kälyyni verrattuna enkä varsinkaan tänään, kun otin kameran mukaani. Marjoja oli metsässä runsaasti ja mikä parasta: pakkasyö oli hyydyttänyt kaikki hirvikärpäset eikä epämukavaa verkkotakkia tarvittu.







Aika hauska juttu: suunnistimme rinteeseen marjojen perässä ja siellä olikin jo yksi pariskunta marjanpoiminnassa. Rouva oli entinen naapurini lapsuuskylältä enkä ollut nähnyt häntä varmaan yli kolmeenkymmeneen vuoteen.Pitihän siinä sitten vähän päivittää kuulumisia, kun edellistapaamisesta oli ehtinyt kulua noin hirmuisen pitkä aika.


 Lähes huomaamatta olimme kiivenneet puolukoiden perässä melkein kallion laelle asti. Alastulo marjasankojen kanssa oli hieman haasteellista, mutta niin vain selvisimme autolle. Mieli virkistyi eikä puolukkasaaliskaan ollut mitenkään huono; puolestatoista sangollisesta riitti tuliaisia mummolan appivanhemmillekin.
 





PS: eskarissakin kerättiin puolukkaa viime keskiviikkona. Oli kyllä hellyttävää katsella pieniä marjanpoimijoita. Huomenna on aikomus leipoa kaksi puolukkapiirakkaa lasten kanssa. Niitä tarjoillaan tiistain perheillassa. On kyllä niin etuoikeutettua päästä lastenkin kanssa keräämään metsämarjoja!


24 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ihan jo alusta alkaen! Teillä oli ihan tuottoisa retki:) Onneksi selvisitte hyvin noista jyrkistä rinteistäkin. Nuo lastenkin ämpärit on mukavasti marjaisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä alastulo oli melkoista taiteilua ja sai katsoa tarkasti eteensä, ettei esim. astunut kivenkoloon. Loppu hyvin, kaikki hyvin. :)

      Poista
  2. Kaunista kuuraa kuvissasi ja upeat metsämaisemat!Mekin huomasimme saman sienimetsässä, että hirvikärpäset eivät kiusanneet parin pakkasyön jälkeen.:) Minullakin on se epämukava verkkotakki.;)Todella paljon jaksoitte kerätä marjaherkkua talven varalle! Ja voi, lapsukaisetkin saavat oppia luonnonantimien keräämisestä talteen!<3 Mukavaa alkavaa syysviikkoa Piipe!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirjam-Matilda! Hirvikärpäset ovat iljettäviä, joten eilen osasi todella iloita, ettei niitä pörrännyt ympärillä.
      Tänään on leivottu marjapiirakkaa ja ihan hyvää siitä tulikin. Toivottavasti vanhemmatkin tykkäävät. :)

      Poista
  3. Onpa ihanat kuurakuvat!

    Ja mikä puolukkasaalis! Wau :-)

    Ihanaa syysviikkoa sinullekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! Ihan tyytyväinen saa olla saaliiseen. Nyt on marjat siivottu ja pakastettu.
      Suloista viikon jatkoa ja turvallisia ajoja liukkailla.

      Poista
  4. Kauniit kuura-ja marjakuvat, ja hienon puolukkasaaliin saittekin:) Täällä olen joskus löytänyt pakastepuolukoita, ja IKEAssa on puolukkahilloa,mutta kyllä kaipaan marjastamista ja sienestämistä. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle Piipe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael!
      han tyytyväinen saa olla puolkukkamäärään. Teen silloin tällöin vispipuuroa ja puolukkarahkaa. Vaikka se on hapan marja, maistuu se kuitenkin ihan maukkaalta.
      Suloista syksyviikkoa sinne lämpimään.

      Poista
  5. Ihastuttavat kuvat marjaretkeltä! Kyllä syksyinen luonto osaa olla kaunis.
    Siellä näyttää olevan runsaasti puolukoita, täällä ei satoa voi kehua.

    Hyvää tulevaa arkiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!
      Ihmeen paljon puolukkaa näyttää olevan, joten pakastimessa on nyt talven varalle vitamiineja.
      Suloista syksyviikkoa Sinullekin!

      Poista
  6. Ihanat syksyiset kuvat kauniine väreineen, herkullista puolukkaa, olen itsekkin saanut reilu 20 litraa, vieläkin puolukkaa voi saada, jos tarkenee mennä metsään, täällä on päivälläkin aika kylmää.Kyllä metsässä on ihanaa käydä, on rauhallista ja raitis ilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä on minulle niin rauhoittava paikka kuten varmaan valtaosalle suomalaisista. Olemme onnekkaita, kun saamme nauttia jokamiehenoikeuksista, kerätä marjoja ja sieniä.
      Kiitos kommentistasi ja suloista syyskuun viimeistä viikkoa.

      Poista
  7. Ihana metsäretki teillä!<3 Upeat huurrekuvat, siellä on ollut ihan pakkasta! Ihanaa kun olette vieneet lapsiakin metsään. Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hensku! Lasten kanssa käydään säännöllisesti metsässä ja hyvin he siellä viihtyvät. Heidän kanssaan onkin mukavaa touhuta metsän sylissä, kun tutkittavaa, pohdittavaa jne riittää.
      Hyvää syyskuun viimeistä viikkoa Sinullekin!

      Poista
  8. Ihana marjamatka teillä ❤️ Ukko toi mulle vispipuuromarjat omalta metsäretkeltään ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meillä! Ja ihana ukko sinulla, kun toi puuromarjat matkassaan. :)

      Poista
  9. Ihania kuvia! Kuura on tosi valokuvauksellista. Ja syksyisessä metsässä virkistyy, oli sitten marjassa tai muuten vain liikkeellä. Kunnon marjasaaliin te saitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirjarakkautta! Metsä on parhaimpia paikkoja rentoutumiseen, hiljentymiseen, miksei myös kuntoiluun.
      Puolkukkasaaliista ei voi olla kuin onnellinen.

      Poista
  10. Valtavan kaunista tuo kuuran aikaansaannos ja sinä sait upeat kuvat. Retki on myös ollut antoisa. Ei tällä seudulla ollut mitään poimittavaa, joten ihaillen katselen puolukkasankojanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Aimarii! Metsä on minulle kyllä sammoinen voimanlähde ja hyvän mielen antaja. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän rakastan metsissä samoilua.

      Poista
  11. Upeat kuurakuvat! Sinähän sait jo hyvän puolukkasaaliin, minun saaliini jäi vajaaseen litraan tuosta lähimetsästä. Hienoa, että päiväkodeissa marjastusta harrastetaan, kun ainakin kouluista se tuntuu katoavan. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen! <3
      Puolukkaa olisi ollut metsässä vaikka kuinka paljon, jos vain olisi ollut intoa ja aikaa kerätä. Hyvin näillä pärjätään yli talven.
      Käymme lasten kanssa viikoittain metsäretkellä ja totta kai keräsimme myös puolukoita, kun niitä on lähimetsässä runsaasti. Osa lapsista keräsi marjoja oikein innoissaan, osa nautiskeli metsän sylissä. Mukavaa kumpikin. :)
      Ihanaa alkanutta viikkoa. Huomenna ollaan jo lokakuussa!

      Poista
  12. Kaunista kaikki, mutta jäkälä ja sammaleet
    saivat aikaan syvähengityksen.
    Kiitokseen aihetta.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!