keskiviikko 28. elokuuta 2019

TATTI POIKINEEN

Poikkesimme pikakäynnin mökillä sunnuntai-iltana ja mikä ihana yllätys siellä odottikaan! Muutamien päivien sateet olivat saaneet sienet nousemaan ja lähimaastosta saattoi poimia tatteja vaikka kuinka paljon.



Puoliso on ollut jo poikasena pappansa kanssa sienimetsässä ja siitä se innostus hänelle lienee jäänyt perinnöksi. Minä en ole hääppöinen sienten metsästäjä, mutta suppilovahveroita ja kanttarelleja kerään joskus. Onpa siis onni, että on naimisissa sienestäjän kanssa, joka kaiken lisäksi osaa valmistaa saaliistaan herkullista sienimuhennosta. Sitäpä söimme maanantaina ja olimme kiitollisia lähes ilmaisesta ruuasta.




Yksi kuva on pakko lisätä tähän. Ei niin monta kilometriä mökiltämme on tehty karhuhavaintoja. Nalle oli tallentunut riistakameraan ja tuntuu vähän valjulta, kun se on astellut ihan kameranomistajan pihapiirissä. Karhukanta onkin tilastojen mukaan kasvanut Suomessa. Kuvan lainasin facebookista.




maanantai 19. elokuuta 2019

ONNELLISET KANAT

Olemme usein saaneet hymyn huulille, kun mökkinaapuristamme kuuluu  kukon kiekuminen. Varsinaista lystiä on keväisin, kun lähimetsikössä kukkuu käki ja naapurissa kiekuu kukko. Aika usein tuntuvat vuorottelevan; melkoisia veitikoita siis!

 Olin jokunen aika sitten nähnyt mainoksen onnellisten kanojen luomumunista ja eilen soitinkin kanasten omistajalle ja sovin munien ostamisesta. Niinpä sitten ajeltiin talon pihaan, jossa kanarouvat tyytyväisinä tepastelivat ja nokkivat nurmikkoa. Laumaansa kaitsi komea kukko, joka välistä kajautti äänensä kuuluville.

Nämä kuvattavat olivat tosi vikkeliä ja aika monta hutilaukaisua tuli otettua, ennen kuin sain kootuksi edes jonkinlaisen kuvakoosteen. Jalkaa, nokkaa, helttaa ja höyhentä riitti, joten käyntimme oli aivan riemastuttava kokemus. Persoonallisten kanojen touhua oli mukavanletkeää seurata.





"Kuri ja järjestys se olla pittää!"  Kukolla on määrätietoinen askel pitäessään rouvalaumansa koossa.


Nuoret kukkopojat Remu ja Cisse tiesivät paikkansa nokkimisjärjestyksessä eivätkä haastaneet lauman varsinaista johtajaa.

"Tuota outoa kuvaajaa on syytä pitää vähän silmällä. "

"Jos vaikka näyttäisin koko komeuteni, niin tietää, mokoma, olla tulematta liian lähelle emäntiäni. "

"Siis mitä? Olenko minä nyt kuvattavana?"


Nämä kanaset ovat munintansa munineet ja viettävät nyt tyytyväisinä eläkepäiviä nuorempien kanojen ja kukkojen seurassa.




Tämä rouva osaa maastoutua hyvin.


Kaksikymmentä maalaismunaa ostettiin. Arvatenkin maku on hyvä ja keltuainen kuin auringonpaiste.

                           Lämmin kiitos isäntäväelle, kun sain kuvata tämän eläväisen joukon!

PS: Tervetuloa uudet lukijat! Welcome, new followers! 💚

sunnuntai 11. elokuuta 2019

KUKKAKIMPPU

Minusta on niin kiva kerätä kesäisin kukkakimppuja, vaikka luonnonkukat niin helposti lakastuvatkin. Eilen ennen mökille lähtöä keräsin kimpullisen kukkasia omasta penkistä ja saunavieraammekin toivat pihakukkia tuliaisiksi, joten ilo oli moninkertainen.

Tässäpä kaikki kukkaset sulassa sovussa.



Syyskesän kukkaisväritys on huikea. Paljon voimakkaita värejä, ilon tuojia jok'ikinen.





 Vähän leikittelin ja kuvasin kukkia yksityiskohtaisemmin sekä salama- että luonnonvalolla. Tunnelma muuttuu valon vaihtuessa.





Huomenna pienet eskarilaiseni aloittavat koulutiensä eli esikoulun. Luulenpa, että jännitystä on ilmassa puolin ja toisin, mutta ajan kanssa rentoudutaan, tutustutaan ja siitä se sitten lähtee rullaamaan.

Hyvää elokuista viikkoa Sinulle! Kesää on vielä kolmisen viikkoa jäljellä. 💖

sunnuntai 4. elokuuta 2019

LUOKKAKOKOUS

Viisikymmentä vuotta sitten ihminen käveli ensimmäisen kerran kuun pinnalla, Richard Nixonista tuli USA:n presidentti, Erkki Raatikaisesta puolestaan Yleisradion johtaja,  Temppeliaukion kirkko Helsingissä vihittiin käyttöön, Äänekosken maalaiskunta liitettiin Äänekosken kauppalaan ja joukko pieniä 6- ja 7-vuotiaita lapsukaisia aloitti syyskuussa koulunkäyntinsä herttaisessa kyläkoulussa monien muiden samanikäisten lasten tavoin. Eilen vuosikymmenten jälkeen seitsemän silloista ekaluokkalaista kahdestatoista kokoontui yhteen muistelemaan kouluaikaansa. Suurinta osaa en ole tavannut sitten yläasteen, joten jälleennäkeminen oli riemullista. Erityisen iloinen olen, että pienen salapoliisityön jälkeen löysin yhden luokkatoverini, jota en ollut tavannut 3. luokan jälkeen.

Vuonna -69 aloitimme kansakoululaisina ja silloin lauantaisinkin käytiin koulua. Muistan vielä ensimmäisen päivän ruuan. Koulun keittäjä oli ruutupaperille laitanut ruokalistan näkyviin ja ensimmäisenä maanantaina tarjottiin hernekeittoa sekä matopullo. Kyllä: I-kirjain oli Dunjalta unohtunut ja maitopullosta (ruskea, ehkä n. 2 dl:n pullo, jossa painettava metallikansi) tuli matopullo. Sen ajan muita ruokia olivat mm. silakkalaatikko, tilliliha ja veriletut. Lautanenhan oli tietenkin syötävä tyhjäksi. Pahinta oli, jos sianlihakastikkeessa lillui läskipaloja. Niitä oli vaikeaa niellä.


Aamuhartaus kuului jokaiseen päivään. Opettaja säesti koululaisten virsiä (Mä silmät luon ylös taivaaseen, Totuuden henki, johda Sinä meitä jne.) urkuharmonilla ja me oppilaat seisten lauloimme ja pidimme aamurukouksen. Tästä minulla on niin lämpimiä muistoja ja harmittelen nykyajan koulua, jossa hengelliset asiat ovat lähes kiellettyjen listalla.


 No juu, vesiväritöitä tehtiin ahkerasti varsinkin yläluokilla. Säästämiseen opastettiin jo silloin, mutta kyllähän se silloinen hiilijalanjälki varmaan vähäinen olikin, kun kouluun käveltiin tai pyöräiltiin ja vaatteet olivat isommilta sisaruksilta perittyjä. Yksi luokkatovereistamme muisteli, kuinka puukoulun eteisessä usein haisi "alkutuotanto", kun niin monen lapsen kotona oli lehmiä ja navetassa saatettiin käydä kouluvaatteillakin.


Vanhan puukoulun tiloihin on  koottu koulumuseo ja siellä olikin mukavaa sukeltaa vuosikymmenten taakse. Tämän lämpömittaritaulun muistan oikein hyvin!


Kylli-tädin kuvittama aapinen oli ihana. Aapisen saaminen ja lukemaan opettelu oli hieno juttu ja iso asia.


Aapisen silloisia ajankohtaiskuvia. Kekkonen kalastaa Ruotsin nuoren kuninkaan kanssa.


"Tiina tietää, Tuula tulee,  Tarmo tavaa". Näin harjoiteltiin luokkatovereiden nimien kautta lauseita ja kirjaimia.

"Kuorma-auton perässä, ethän toki riipu sä."  "Isä varoo itsekin, kun hän kulkee jalkaisin."
Voi, silloin harjoiteltiin kaunokirjoitusta ahkerasti. Nyt se on mennyttä elämää, sillä uuden opetussuunnitelman piiriin kaunokirjoitus ei enää kuulu. Liekö tulee jossain vaiheessa kuitenkin takaisin?




Uuden ajan matematiikkaa. 



Ihanaa, että ystävän kätköistä löytyi vielä tällainen kouluaskartelu.


Rakastin uskontotunteja! Tämä kirja on minulle aarre.

 Kolmannella luokalla alettiin opiskella englantia. Opettajaksi saimme edelliskevään ylioppilaan, sillä eihän se pätevyys tainnut kovin nuukaa vielä silloin olla. No, rakkaus kieliin syttyi kuitenkin melkein ensi hetkestä eikä ole laantunut vieläkään.

Maailma on muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa ja me olemme saaneet olla monessa muutoksessa mukana. Kun itse aloitin ekaluokan, ei meillä ollut edes puhelinta vaan naapurissa käytiin maksua vastaan soittamassa vain erityisen tärkeät puhelut esim. eläinlääkärille. Nyt kännykän kautta pääsee netin ihmeelliseen maailmaan ja sen kautta voi soitella vaikka näköpuheluita. Maailma on pienentynyt kummasti!

Tapaamisemme sisälsi monenmoista mukavaa, vaikka myös välillä ikävääkin muistoa. Monet hersyvät naurut naurettiin, päivitettiin kuulumisia. Jokainen meistä on löytänyt paikkansa elämässä, joten hyvä ponnistuslauta pikkuinen kyläkoulu oli. Jospa seuraavan tapaamiseen ei menisi ihan yhtä monta vuotta.