lauantai 9. maaliskuuta 2019

FARKUISTA TUUNATTUA

Käväisin pitkästä aikaa katsomassa Galleria Sarán näyttelyä Laukaassa. Viime kuussa esillä oli upeita huovutustöitä (joihin en valitettavasti ehtinyt käydä tutustumassa, mutta näin juttua lehdessä), nyt näytteillä on vanhoista farkuista tuunattuja tuotteita. Kädentaitaja Anilyn Okulovin käsityöt ihastuttivat kauneudellaan, mutta erityispisteitä saa tietysti se, että materiaali on kierrätettyä. Okulov tukee myös työstä saaduilla tuloilla lähetystyötä Etiopian orpolasten hyväksi.









Pitssi keventää mukavasti muuten niin rouheaa farkkukangasta.


Farkuista tehtyjä rukkasia en ole aiemmin nähnytkään. Nämä rukkaset on valmistettu Ompelimo Farkkusaumassa.



Itse tein nuoruudessani suuren sängynpeiton vanhoista farkkupaloista, mutta muuten en ole farkkuja hyödyntänyt vaan pistänyt ne kierrätyskeräykseen. Entä Sinä?

31 kommenttia:

  1. Taidokkaita töitä.
    Farkkumateriaalia on taatusti hyvin saatavilla. Kirppareilla farkkuja näkee paljon ja paljon materiaalia menee myös poltettavaksi.
    Nuorempana tein farkuista hameita ja laukkuja sekä kaikenlaisia pussukoita. Nykyisin en tahdo millään saada farkkuja kulumaan niin, että niistä pitäisi luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, sinähän olet ehtinyt tuunata farkuista vaika mitä! Minulle on käynyt niin, että jotkut farkut ovat kummasti "kutistuneet" ja ne on pitänyt sen takia hylätä. Eilinen käynti tuolla galleriassa antoi oivia ideoita jatkojalostukseen.

      Poista
  2. Lovely exhibition.
    So many beautiful pieces.
    Have a nice weekend
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. These all are made of old jeans. What wonderful ideas, aren't they?
      Have a lovely sunday, too! <3
      PS: here in Finland the sun is shining. Whht a day for a walk in the nature.

      Poista
  3. Ei ole tullut vanhoista farkuista tehtyä mitään.
    Nämä käsityöt ovat vertaansa vailla, aivan upeita.
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivallisia ideoita ja taidokkaasti tehtyjä käsitöitä. Oli ilo käydä katsomassa tuo näyttely.
      Kaunista pyhäpäivää Sinullekin! Keskellä Suomea aurinko paistaa jo helakasti ja houkuttelee ulkoilemaan.

      Poista
  4. Farkkuja on kivaa uusiokäyttää. Olen tehnyt niistä laukkuja ja pussukoita, tyynyjä ja patalappuja. Olen myös leikannut niitä matonkuteeksi ja kudoin kangaspuilla pastellisävyiset matot. Käytetty farkku on uskomattoman pehmeää.
    Todella kauniita töitä, harmi että näyttely on liian kaukana meiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa todella paljon hyödyntänyt vanhoja farkkuja! Äitinikin kutoi farkuista ja vanhoista työhaalareista lattiamatot meidän tupaan ja itse asiassa ne ovat juuri nytkin käytössä. Pitäisikin ottaa kuva niistä ja laittaa tänne blogiin.
      Hyvää ja leppoisaa pyhäpäivää Sinulle!

      Poista
  5. Kivoja uusiojuttuja hän onkin tehnyt!
    Farkku on kestävä materiaali moneen.Minäkin nuorena tein farkuista hameen sen ajan muodin mukaan ja parikin laukkua tuli tehtyä.😊
    Toivottavasti siellä teilläkin vietetään aurinkoista sunnuntaita!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tosi upeita! Ajatus jäi itämään: josko minäkin jossain vaiheessa saisin väsättyä jotain vanhoista farkuista.
      Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!
      PS: sunnuntai oli oikein ihana sään puolesta.Oli kiva ulkoilla.

      Poista
  6. Paljonkin olen farkkuja käyttänyt kierrätysompelussa: kasseja, rukkasia, tilkkutöitä, koristesydämiä ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, hieno juttu! Oletko hankkinut materiaalia kierrätyskeskuksista?

      Poista
    2. Olen saanut tytöiltäni ja miehen rikkimenneistä farkuista :)

      Poista
  7. Oooh, miten hienoja! Minä olen tehnyt vanhoista farkuista vain farkkushortseja ja joskus jonkun kynäpenaalin, en sen kummempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkuista on moneksi! Vanhoista farkuista tein minäkin joskus sortsit, kun pätkäisin lahkeet poikki. :)

      Poista
  8. Onpas taitavia töitä tuossa näyttelyssä, jotkut ne osaa:) Farkuista saa kyllä tehtyä kaikkea kivaa jos vain osaa(minä en osaa;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan; ihan tosi hienoja käsitöitä.Kierrätysideasta vielä kymmenen pistettä! :)

      Poista
  9. Upeita töitä! Varsinkin pitsi sopii hienosti yhteen farkun kanssa. Ihanaa myös, että Okulov tukee töillään Etiopian orpolapsia! Itse en ole käsityöihmisiä, mutta aikoinaan minulla oli koulupöydälläni pieni farkkuliina, jossa oli myös pieni tasku :) Kai se on jossain vieläkin, pitäisikin etsiä. En tiedä mistä olen sen saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsi kyllä keventää farkkukangasta. Oivallinen idea siis, vai mitä?

      Poista
  10. Whau, that is a good amount of lovely creations. Lots of talent there.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. She's very talented. I was so amazed, how wonderful crafts there were in the exhibition.
      Have a nice week, Angela! <3

      Poista
  11. Voi miten hienoja ideoita ja vinkkejä, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania minustakin!
      Kiitos blogivierailusta ja kommentista. 😊

      Poista
  12. Essuja oon kans tehnyt varkaista ja laukkuja vaan en mitään noin taidollisia. Ihan vaan lahkeen suun laukun suksi ja essuissa lahje halki ja kankaalla huoliteltu, kivasti alaspäin levenevät essu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkuista saa tuunatrtua kyllä vaikka mitä. Se on hyvä ja kestävä materiaali.
      Hyvää viikonloppua Sinulle, Maaka!

      Poista
  13. Osaajan käsissä syntyy mitä vaan. Nämä ovat aivan ihania töitä ja niin taidokkaasti tehty.
    Omat farkkuni olen niin loppuun käyttänyt, että ei mitää jäänyt uusiotuunattavaksi. Enää mulla ei farkkuja olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä taidokkuutta minäkin ihailin. Olen itse aika tumpelo ompelemaan. Farkkuja kyllä olisi, mutta tekemisen taitoa vain vähäsen.
      Aurinkoista päivää Sinulle, aimarii! <3

      Poista
  14. Onpas ollut kiinnostava näyttely, käden taitoja ei väsy koskaan ihailemaan.

    Itseltä ei onnistuisi, ompelukone ja minä emme tule toimeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely oli ihana. Minulla ei myöskään kovin monimutkaiset tuunaukset onnistu, mutta on kiva käydä ihailemassa toisten kädentöitä.

      Poista
  15. Oi, olisipa ollut niin mun näyttelyni, mutta nyt ei valitettavasti ole asiaa Laukaaseen päin. Farkkutuunaus on kyllä tuttu juttu jo ihan nuoresta tytöstä. Joskus 80-luvun alussa ompelin farkkutilkuista lasten takin ja se jopa sijoittui muistaakseni Suuri Käsityölehden kisassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, olet kunnon käsityöläinen, kun olet menestynyt alan kisassakin. Farkkukangas on ihan kätevä materiaali ja erityisesti jo moneen kertaan pestynä ja pehmenneenä.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!