maanantai 19. marraskuuta 2018

PIKKUJOULUMIITTI

Eilen ajelin Järvilinnaan postcrossing-tapaamiseen. Hyvin harvoin pääsen osallistumaan miitteihin, mutta kun se sattui nyt olemaan sopivan ajomatkan päässä ja vapaapäivänä, niin tokihan osallistuin.


Ennen sisällemenoa ehdin vielä ihastella taidetta. Hiekkaveistokset ovat kstäneet hyvin koko kesän ja pitkän syksyn, vaikka vähän halkeamia onkin jo näkyvissä

Kari Alosen teos Verkosto taitaa olla aika tuore komistus Järvilinnan pihassa.


Ja sitten sisälle!

 Seitsemän innokasta korttien kirjoittajaa saapui paikalle postimerkkien, tarrojen, miittikirjojen, pikkujoululahjojen ja tietysti korttien kanssa.

Paikalla oli myös herttainen joulumuori, joka toi mukanaan punaisen radion. Mitäpä kanavaa kuunneltiin? No tietysti Jouluradiota!


Riutsin maskottinallekin oli pukeutunut tilaisuuteen asianmukaisesti ja Eijamarin hämppis teki sille seuraa.


Kynät suihkivat jutustelun lomassa.




Ja mitäpä olisi pikkujoulu ilman puuroa ja torttukahveja?



Välillä kävin yläkerran mielenkiintoisessa  valokuvanäyttelyssä Sulosta ja Juuso-karhusta. Keuruulainen  Tapio Paappanen on ikuistanut kuvat myös kirjaksi.





Ja takaisin miittiin! Ihan pikkuisen tein myös korttiostoksia.



Pikkujoululahjasta paljastui myös ihania käsintehtyjä kortteja.

Kiitos, miittiläiset! Iloista joulunodotusta ja paljon kortteja postilaatikkoon!

35 kommenttia:

  1. Kauniita kortteja!
    Joulun lähestyminen alkaa näkyä jo monella tapaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsintehdyt kortit ovat upeita. Meilläkin oli ihan jouluinen tunnelma, vaikka ulkona oli vielä niin syksyistä.

      Poista
  2. Onpas hauskoja tuollaiset miitit:) Nuo hiekkaveistokset on kyllä upeita! Kivaa joulufiilistä:)♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta: ihan hauskaa puuhaa kirjoitella yhdessä kortteja, jutustella ja juoda kahvia leppoisassa tunnelmassa.
      Ihanaa viikkoa Sinullekin,Päde! <3

      Poista
  3. Teillä on ollut oikein mukava miitti. Niin kauniita kortteja ja ihania jouluherkkuja. Upea on tuo rakennus. - Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järvilinna on upea rakennus. Vahinko vain, että siellä on sisäilmaongelmia ja minäkin menetin heti ääneni. :(
      Miittitapaaminen oli oikein mukava.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen tapaaminen ja myös paikka! Harmi, kun on niin kaukana. Kortteja ja kirjeitä on kiva saada, mutta pitäisi myös itse olla aktiivinen... Hyvää loppumarraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on!
      Leppoisia marraskuun päiviä Snullekin. Ajatella, vajaan parin viikon päästä ollaan jo joulukuussa. :)

      Poista
  5. Harrastuksesi tuo Sinulle iloa ja näköjään paljon lämminhenkisiä tapaamisia.<3
    Tuon karhunäyttelyn olisin itsekin mieluusti katsonut, Juuso on niin ihana valtava nallekarhu,taiteellinenkin.:) Sen töitä olen jokusen nähnyt ihan livenäkin toisessa näyttelyssä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa Piipe,kiitos kivasta postauksesta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se tekee! Olen tavannut harrastuksen parissa monta kivaa ja mielenkiintoista ihmistä.
      Juuso ja Sulo ovat mainioita ja kuvat heistä aivan ainutlaatuisia. Haaveissa on joskus käydä katsomassa nallen touhuja, mutta saa nähdä, toteutuuko se koskaan.
      Lempeää marraskuun viikkoa SInulle! <3

      Poista
  6. Mukavaa kokoontua yhteisen harrastuksen tiimoilla viettämään aikaa.
    Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on! Kortteja kirjoitellaan, jutellaan, nauretaan, juodaan kahvia.
      Lempeää marraskuista viikkoa Sinullekin, Maarit!

      Poista
  7. Onpa hienoja hiekkaveistoksia! Tuossa alempana mainitsit, että keräät hirvi-aiheisia kortteja, keräätkö muita aiheita? Minäkin voisin laittaa sinulle hirvi-aiheisen kortin, kun sattuu olemaan valokuva-kortti hirvestä, jos haluat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, Sesse! Ilman muuta olisi kiva saada Sinulta hirvikortti. Laitapa s-postiin viestiä, niin pistän osoitteeni tulemaan. <3

      Poista
  8. Ihastuttavan jouluinen tapaaminen. Ja niin kauniita joulukortteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ja jo hieman jouluinenin tapaaminen meillä oli. Mieli virkistyi. :)

      Poista
  9. Ihana tapaamispaikka teillä ,ja niin kauniita kortteja:) Jännää että nuo hienot hiekkapatsaat ovat kestäneet noin hyvin:) OIkein hyvää viikkoa Piipe:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järvilinna on upea, vanha rakennus niin sisältä kuin ulkoakin.
      Luin jostakin, että valmiit hiekkaveistokset suihkutetaan liimaseoksella ja se tekee pinnasta kestävän. Ihme silti, että noinkin hyvässä kunnossa vielä ovat.

      Hyvää viikon jatkoa Sinullekin!

      Poista
  10. Voin kuvitella, miten teillä on muksvia tapaamisia, samasta aiheesta kiinnostuneitten kanssa!
    Mukavia kuvia tapahtumasta.
    Annoin muuten Juuso-karhulle kädestä omenan toissa syksynä. Kyllä se jäi mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vikki!
      Wau, sait syöttää karhua kädestä.Haaveilen pääseväni joskus katsomaan Juusoa livenä. Kohtaaminen on varmasti ainutlaatuinen kokemus.

      Poista
  11. Ihanan postauksen teit mukavasta miitistämme ❤
    Arvasitko kenen räpellyksiä tähtilaatikossa sait? :D
    Juuso ja hänen taiteensa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita! <3 Oli niin mukava tavata Sinua pitkästä aikaa. Kiitän lahjastasi (hennonkohan käyttääkään ;) ); olet huomaavainen ja samalla pyytelen anteeksi, etten minä varannut Sinulle mitään.
      Ihkuja kortteja olit askarrellut! Vähän niin arvelinkin, että ovat kättesi töitä. :)

      Poista
  12. Varmaan oli mukavaa.
    Kuvistasi välittyy miten siellä on ollut mukava olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sylvi! Oli meillä ihan hauskaa, sillä tunnelma oli leppoisa. Hauskoja tuollaiset miiti.
      Hyvää loppuviikkoa Sinulle!

      Poista
  13. Ompas ollut mielenkiintoinen miittitapaaminen.

    VastaaPoista
  14. Kyllä vain! Miitistä jäi oikein hyvä mieli ja vähän jo jouluinen olo. :)

    VastaaPoista
  15. Jopas siellä on jo jouluisen näköistä. Kiva korttimiitti ollut teillä ja kauniita joulukortteja. Miten nuo hiekkaveistokset noin hyvin kestää?! Blogissani jouluinen arvonta. Tule mukaan! https://paleredrose.blogspot.com
    Terkuin Katja

    VastaaPoista
  16. Vastaukset
    1. Kyllä! Hauskaa oli kokoontua yhteisen harrastuksen parissa. 😊

      Poista
  17. Wonderful Christmas cards.
    What a fun and interesting hobby.
    Have a great week
    Warm hugs
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Maria! Postcrossing is really a very nice, funny and intresting hobby. It's so nice to receive and send cards to people all over the world. I've found many new friends among this hobby.
      Have a nice week and and warm hugs to you, too! <3

      Poista
  18. Mukava tapaaminen teillä ollut.
    Sulo karhuineen on päässyt tauluihin.
    Ihanat kuvat mukavasta paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli oikein mukava ja lämminhenkinen tapaaminen ja upea karhunäyttely oli plussaa päälle. <3

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!