sunnuntai 25. marraskuuta 2018

PIKKUINEN TONTTU HYPPELI NÄIN...

Eilen aamulla aikaisin ajelin Uuraisille ja hyppäsin Marttojen matkassa bussin kyytiin. Matkakohteena oli Pietarsaaren lähellä oleva Tyynelä, jossa asustelee satamäärin tonttuja. Minä, joka lapsen lailla iloitsen joulusta ja jouluun valmistautumisesta, olin aivan täpinöissäni, kun pääsimme perille.

Eija ja Jouko Porkola ovat luoneet ihastuttavan tonttukylän Luodon ruotsinkieliseen kuntaan, joka sijaitsee Kokkolan ja Pietarsaaren välillä.  Jokainen tonttu on uniikki, täysin käsityönä tehty. Eija suunnittelee, tekee tontun vartalon ja maalaa kasvot, Jouko puolestaan huolehtii vaatteiden ompelusta. Idyllinen pihapiiri ja vanhat rakennukset luovat ihastuttavan ympäristön tonttukylälle.


                     



 Ja kyllä tonttusia olikin ihan joka puolella! Tämä partasuu on varmaan syönyt itsensä ähkyksi joulupuurosta.

Nämä tonttuset odottavat pääsyä uuteen kotiin.


Hei-hei! Kurkistapa tänne katonrajaan!







Minulla on jo monta sataa vuotta elettyä elämää takana. Kuulo on tainnut jo vähän huonontua eikä näkökään ole kuin nuorna tonttuna Pitäiskö hommata lasit, että näkisi, ketä täällä kulkee?


 Tonttujoukon vanhimmainen, Topi, tarkkailee ympäristöään pyöreiden lasiensa läpi. Topilla on ehtinyt olla jo monta emäntää, mutta yksi toisensa jälkeen on pakannut laukkunsa ja lähtenyt muualle päin Suomea. Liekö uusi tonttuemäntä jo kiikarissa?

Tämä tonttu on laulumiehiä,

jonka laulu raikaa ihastuttavassa pirtissä silloin, kun muu väki on jo unia vetelemässä.. 



Tätä yrmeää suutaria oli turha mennä häiritsemään. 


 Kukkuu, täällä ylhäällä ollaan eikä pelota yhtään.



 Onkohan tuo keskimmäinen tonttu jo ihan kyllästynyt vieraisiin?
Koko ajan ramppaa väkeä meitä töllistelemässä!
 Älä, veikkonen, siitä välitä. Katsastellaan me vaan niitä vierailijoita täältä yläpediltä ja koetetaan pitää hymy huulilla.

Mikä viehättävä kahvipuoti! 


 tallitontut ottavat työnsä lokoisasti. Niillä ei passaa olla heinänuhaa.

Tonttutytön puodista löytyy vielä vanhanajan alusasuja ja sokeritoppakin öljylampuista puhumattakaan. 


Voi, ja retken kruunasi suloinen talonvahti, joka rakasti rapsutuksia ja kulki seurassamme. Mahtaakohan se pitää tonttuja yhtä hyvin silmällä?

Tyynelän tontuista saat lisätietoa täältä.

25 kommenttia:

  1. Oi miten ihana paikka♥ Hienoja kuvia ja tarinaa näin joulun alla.

    VastaaPoista
  2. Paljon olen lukenut ja kuullut Tyynelän tontuista, koskaan en ole käynyt. Piipe ihana ❤ Niin paljon kivoja tonttukuvia, aivan huikee jouluihmisen paikka ❤ Kiitos ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi poikani anoppi pyysi retkelle mukaan. Viehättävä pihapiiri vanhoine rakennuksineen oli jo näkemisen arvoinen puhumattakaan taidollisesti tehdyistä tontuista. Kannatti istua bussissa eestaas ja nähdä tämä jouluinen maa.

      Poista
  3. Oli kiva päästä kuvia katselemalla retkelle mukaan.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Tämä oli oikea hyvänmielenpostaus! Väkisinkin suu venyi hymyyn pikku-ukkojen joulunviettoa katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Muija, sanoistasi. Hyvä mieli tuli itsellekin tuolla käydessä. :)

      Poista
  5. Eikös olekin ihana paikka!Siellä, jos missä saa joulumielen itselleen. Kävimme viime joulua ennen siellä viimeksi ja juuri sinä aamuna alkoi satamaan luntakin ihan sakeanaan. Heillä on ihan huikean kauniita kalusteitakin siellä joka puolella, Eijallahan oli ennen Antiikkiliike Kokkolassa. Ja kaiken huipuksi Joukon kotitalo on tuossa ihan meidän naapurissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Maailma on niin pieni. Jouko Porkola on myös veljeni opiskelukaveri. :)

      Poista
  6. Onpa ihana paikka! Kyllä olisin täpinöissäni minäkin, jos tuonne tonttulaan pääsisin :D
    Kiitos Piipe näistä hienoista ja hauskoista tonttukuvista ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se sanoinkuvaamattoman hieno paikka ja täynnä joulutunnelmaa.

      Poista
  7. Hymy ei vain kuole naamaltani, vaikka tässä jo kirjoittelen kommenttia. :)
    AIVAN ihana paikka! Tuonne kun pääsisi kasvattelemaan joulutunnelmaa!
    Upeita ovat käsintehdyt tontut, jokainen omansa näköinen.Tuolla pariskunnalla ei ehkä synny suurempaa toraa keskenään, kun yhdessä tonttuja tekevät ja joulu heillä joka päivä. :)
    Suurkiitos tästä Piipe!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Mirjam-Matilda! Pariskunnan pihapiirissä oleva koti on todella sekin täynnä tonttusia, joten heillä on todella joulu joka päivä.
      Hieno paikka!

      Poista
  8. Kyllä tonttuja alkaa näkyä, ollaan jo niin lähellä joulua.
    Hieno paikka kaikenkaikkiaan, täydellisen jouluinen. Pääsin ihan fiilistelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonttusia näkyy myös vähän täällä etelämmässä. On kyllä hauska käyntikohde, tunnelma niin suloinen.

      Poista
  9. Voi kun vaikuttaa ihastuttavalta paikalta! Tosin 2-vuotiaani pelkää ihan hirmuisesti juuri noita perinteisen näköisiä tonttuhahmoja... Meillä täällä Turun suunnalla on Ilmaristen piparkakkukylä valaistuine piparkakkurakennelmineen ja minirautateineen, jota tosin en vielä ole ehtinyt ihmettelemään, mutta jossain välissä tarkoitus on kyllä käydä ihailemassa. Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hensku!
      Kyllä nuo tontut voivat lapsen silmin katsottuna ollakin vähän pelottavan näköisiä.
      Käväisenpä katsomassa Ilmaristen piparkakkukylän sivuja (kai netistä löytyy?).
      Hyvää adventinaikaa Sinulle! <3

      Poista
  10. Ihana matka ja valtava määrä tonttuja! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se tosi mukava retki. Paikka on niin söpö, että siellä voi käydä myös kesällä.
      Kiitos samoin, Tiiu! Joulu lähenee päivä päivältä. :)

      Poista
  11. What a fabulous place. Thank you for sharing these beautiful photos.
    Warm hugs
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. This is really a very nice and intresting place to visit. Thank you, Maria and merry Christmas! <3

      Poista
  12. Olipa mainioita kuvia! On harmi jos luovutat...

    VastaaPoista
  13. Kiitos, Eeva-Liisa! <3 Katsotaan nyt,vieläkö saan driven päälle. Tällä hetkellä takki on tyhjä ja valokuvaaminenkin jäänyt minimiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!