keskiviikko 29. elokuuta 2018

AAMU-USVAA JA AURINKOA

Aamukasteen aikaan on paljon helminauhoja tarjolla. Harmi vain, että ovat niin hauraita ja haihtuvaisia, eivät kauankaan kaulalla viihtyisi.




Elokuun loppu muistuttaa vääjäämättä alkavasta syksystä. Tällä viikolla on joka aamu ollut sumuista ja viileää, mutta onneksi usva myös haihtuu nopeasti pois, kun aurinko alkaa lämmittää.
Arkaillen astun tällaisina aamuina auton rattiin ajellakseni töihin, mutta eipähän siinä vaihtoehtojakaan ole.



Työmatkalla tulee nyt viivytyksiä, kun nelostietä päällystetään. Autojonot kasvavat melkoisiksi, kun joutuu pysähtymään jopa kymmeneksi minuutiksi tietyön takia. Hermoilu ei auta ja toisaalta mikäpä siinä on istuskellessa, kun voi nauttia hiljaisuudesta tai kuunnella radio Dein aamulähetystä. Eilisaamuna autojonossa ollessa ehti jopa kuvata harmaata maisemaa.


Työpaikan lähellä oleville pelloille on ilmestynyt paaleja. Syksyn merkki tämäkin. Kuvassa näkyy jo aavistus auringosta...

Tällä postauksella osallistun Pieni Lintu-blogin Makrotex-haasteeseen ULKONA.

                                                    Pieni Lintu - MakroTex challenge

lauantai 25. elokuuta 2018

MAURIN LUONTORETKI

Suomen Luonnon päivän kunniaksi vedin lipun salkoon. Komeasti on tuuli liehutellut lippua ja aamuisen sateen jälkeen on aurinkokin paistellut. Suomen luonto on erikoispäivänsä ansainnut!

Eskareitten kanssa juhlistimme Luonnon päivää jo eilen menemällä metsäretkelle kuten aiomme tosin tehdä joka perjantai.Opettelimme yhdessä tunnistamaan kuusen ja männyn eroja sekä etsimme niiden käpyjä puiden juurilta. Tikan "ravintolankin" satuimme löytämään yhden puun juurelta ja se kirvoitti mukavaan keskusteluun ja lasten kokemusten vaihtoon.  On ihanaa seurata lasten innostusta kiipeilyyn ja liikuntaan, majarakentamiseen, mustikoiden syöntiin ja luonnon ihmettelyyn. Koen olevani niin etuoikeutettu, kun voin työskennellä maalaisympäristössä ja hyödyntää metsää ja monimuotoista luontoa lasten kanssa.


Minulle luonnossa oleskelu ja liikkuminen on suorastaan elintärkeää. Koen voimaantuvani vihreässä metsikössä tai veden äärellä.
Tänään kävin hakemassa Mauri-koirulin meille päivähoitoon ja sen kanssa tein pienen luontokävelyn lähiympäristössä.

Mauri on niin terhakka ja hyväntuulinen poikakoira. Joskus tosin vähän itsepäinen jullikka, mutta niin mainio kaveri. Joulukuussa kolme vuotta täyttävä koiruli on innokas luonnossa liikkuja. Eipä sitä paljon tarvitse houkutella ulos. Kaipa Maurikin on aika onnekas, kun se pääsee usein juoksulenkille metsään, jossa tutkittavaa, haisteltavaa ja haukuttavaa riittää.



Kanervikossa oli tänään mukavaa käyskennellä ja tutkailla muurahaisten liikehdintää. Puolukat ovat Maurin herkkua ja niitä piti maistella.

Samalla reissulla käväistiin tervehtimässä naapurin Miinaa. 
Miinan kanssa telmittiin ja käytiin välillä kastelemassa tassuja ja mahanalustaa viileässä järvivedessä.


Semmoinen luontoiltapäivä Maurilla ja minulla. 😊

tiistai 21. elokuuta 2018

TAHDON!





Kuva: MR

Kuva: MR










Lauantai 18.8.18:  moni sanoi sinä päivänä TAHDON! Itse saimme olla todistamassa esikoisemme ja hänen morsiamensa päätöstä avioitua kahdeksannen vuosipäivänsä kunniaksi. Paikalla olivat vain ihan lähimmät sukulaiset sekä hääparin runsas ystäväjoukko. Oli liikuttavaa katsella nuorten onnea ja kaikesta huokuvaa rakkautta. Onnea ja siunausta heidän elämäänsä kuin myös muidenkin samaisena päivänä avioon astuneiden hääparien elämään.

Kuvat on julkaistu rakkaan hääparimme suostumuksella.



sunnuntai 12. elokuuta 2018

AAMULLA VARHAIN, KUN AURINKO NOUSI...


Noin puolitoista vuotta sitten hankimme pienen ja vaatimattoman kesämökin lapsuuteni järven rannalta. Mökissä on riittänyt remontoitavaa, mutta onneksi käsistään kätevä puoliso on pystynyt uudistamaan rakennusta. Tänä kesänä on ajeltu mökille melkein joka ilta, lämmitetty saunaa ja vesijuostu ihan kiitettäviä matkoja. Veden lämpötila on ollut ylimmillään 28-asteista, joten mikäpä siellä on ollut polskiessa.


Eilen pakattiin autoon vähän tavallista enemmän vietävää, sillä yövyimme nyt ensimmäistä kertaa mökissämme. Illaksi tuli ystäviä kylään ja saimme istua pitkään kuistilla, ennen kuin ilta viileni. Jopa oli mukavaa syödä yhdessä iltapalaa veden äärellä ja ihastella  suomalaisen luonnon kauneutta.

Kesän kuluessa tutuksi tullut joutsenpariskunta seilaa nyt kolmen poikasensa kanssa aika lähellä rantaa. Myös kuikkapariskunta käy uikuttamassa kuuluvasti. Kuikan kantava ääni liittyy vahvasti  lapsuuskesien muistoihin. Tämähän se on varmaan yksi ihanimmista asioista mökkirannassa: ei liikenteen melua vaan luonnon suloisia ääniä, joita en kyllästy kuuntelemaan.

Auringon laskiessa maisema muutti väriään..


Olen huono nukkuja kotona, mutta varsinkin vähän vieraammassa paikassa. Sain odotella unta aika kauan, mutta myös heräsin aikaisin. Ja onneksi heräsin! Kello näytti vajaata viittä, kun katsoin mökin ikkunasta ja näin aamuauringon värjäämän taivaanrannan hehkuvan monissa eri sävyissä. Hyppäsin nopeasti sängystä ja sieppasin kamerani kaapin päältä. Huh, aika viileältä tuntui, mutta en halunnut missata näin upeaa hetkeä.




Viileä yö sai usvan nousemaan järvestä. Syksy saapuu vääjäämättömästi ja lämpimille uimavesille on heitettävä tältä erää hyvästit.

Kahdeksan maissa värisävyt olivat jo ihan toisenlaiset. Joutsenperhe lipui tyyntä vedenpintaa pitkin ja kuikatkin olivat heränneet. Aamukahvia juodessa ei pidetty kiirettä, vaan nautittiin tästä hetkestä. Tämmöisiä pieniä onnenhetkiä tänä viikonloppuna.



maanantai 6. elokuuta 2018

MAAILMANENNÄTYS!

Ja siihen olin lauantaina itsekin osallinen! Jyväskylässä, hotelli Aleksandrassa pidettiin viikonlopun aikana kansainvälinen postcrossingmiitti, johon osallistui yli 100 alan harrastajaa Suomesta, Kreikasta, Venäjältä, Saksasta ja Norjasta (kenties vielä jostain muualtakin). Voisi luulla, että tapaamisessa keskitytään ajatusten vaihtoon ja keskusteluun, mutta vielä mitä: siellähän keskityttiin kirjoittamaan kortteihin nimiä, tarkemmin sanottuna nimimerkkejä, jolla on kirjaantunut postcrossingjärjestelmään. Toki tasainen puheensorina ja naurunpysrkähdyksetkin täyttivät kokoushuoneen, mutta ne olivat siis "oheistuote" kirjoittamiselle.

Toisen roska voi olla toisen aarre. Ilmaisia kortteja oli jaossa satamäärin.




Jokaiselle etukäteen ilmoittautuneelle oli varattu oma miittikassi, joka sisälsi kivoja yllätyksiä. Sanomattakin lienee selvää, että kassista löytyi kynä, postimerkkejä ja kortteja, mutta myös kiva Matkakertomuksia-kirja. Ehkäpä jätän sen todella omia matkakertomuksia varten, mikäli reissuja on tulossa.
 

Sydämestä löytyvät osallistujien nimimerkit.

Jokaiselle osallistujalle oli varattu myös nimimerkillä varustettu kirjekuori, jossa omat, matkaan lähtevät kortit kulkivat allekirjoittajalta toiselle. Mahtaa vastaanottaja yllättyä monista nimimerkeistä kortissaan! On kunnia-asia, jos sattuu saamaan miittikortin ja tällä kertaa varsinkin täältä maailmanennätystapahtumasta. Itse laitoin matkaan parisenkymmentä korttia ja toivon kaikkien menevän perille.



Heillä, jotka kokoontuvat usein miitteihin, on mukana oma kirjanen tai "vieraskirja", johon voi kirjoitella tervehdyksiä ja jättää oman osoitteen, jos haluaa saavansa kirjan omistajalta joskus kortin.

Tarpeellista rekvisiittaa, joilla voi koristella kortteja. Jotkin postcrossaajat ovat jopa hankkineet leimasimen omalla nimimerkillä. 😊 Minä allekirjoitin perinteisellä menetelmällä ja kyllähän se jo loppuillasta tuntui ranteessakin. Liekö ehdin kirjoittaa tervehdyksen yli tuhanteen korttiin?

Iltapäivällä nautimme lounasta ihastuttavassa Asemaravintolassa, mutta jatkuihan se korttien kirjoittelu sielläkin. 😅


Moni vastaanottaja löytää kortistaan myös ihastuttavia postimerkkejä.


Tottakai yhteiskuvakin otettiin. Kuvan lainasin Finpostcrossingin Instagram-sivulta. Aika komea joukko meitä kortteiluun hurahtaneita ihmisiä, vai mitä?

Mutta miten ihmeessä tämä homma toimii ja mihin kaikki korttien lähettäminen perustuu? Tarkempaa tietoa postcrossingista saa esimerkiksi täältä.