sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

ONNENSIRPALEITA

Olen tämän vuoden puolella ollut aktiivinen teatterissa kävijä. Helmikuussa kävin katsomassa Carmen-oopperan Jyväskylän kaupunginteatterissa, Äänekoskella puolestaan Suurenmoista -näytelmän (josta on tehty elokuvaversio, pääosassa Meryl Streep) sekä eilen jälleen Jyväskylässä Onnensirpaleita katsomassa. Jokainen esitys on ollut vaikuttava, mutta syvimmin on ehkä koskettanut eilinen esitys.


Ehkä n. 1,5 vuotta sitten maakuntalehti Keskisuomalainen julkisti yhdessä Kaupunginteatterin kanssa  ilmoituksen, jossa pyydettiin kertomaan oman elämän onnensirpaleita. Itsekin leikkasin silloin ilmoituksen jääkaapin oveen kirjoittaakseni joistain onnenhetkistä elämässäni, mutta kun en heti ryhtynyt toimeen, asia jäi toteuttamatta. Onneksi kaikki eivät olleet niin saamattomia kuin minä ja tekstejä tuli lopulta niin runsaasti, että näytelmän käsikirjoittaja Tommi Kainulainen sai tehtyä upean kokonaisuuden ihmiselämän iloista ja suruista. Ensi-ilta oli viime marraskuussa. Tarkemman kuvauksen näytelmästä kuvien kera voi lukea täältä .

Näytelmä todella kosketti niin vahvasti, että voisin katsoa sen uudelleen. Illalla mietiskelin oman elämäni onnensirpaleita ja onhan niitä jo tähän ikään mennessä kertynyt runsaasti harmaiden ja raskaiden päivien sekaan. Usein ne hetket ovat ohikiitäviä ja hyvin arkisia asioita kuten vaikka soutelu järvellä, metsässä kuljeskelu ja linnunlaulun kuuleminen, hiljaisuus,



hyvä kirja, postikortin löytyminen postilaatikosta,

tai vaikka herkutteluhetket ystävän seurassa.



Suurempia onnensirpaleita on oma koti ja kodin lämpö,

rakas puoliso ja meille syntyneet pojat, terveys ja turvaverkko ympärillä, ystävät, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia, työpaikka, harrastukset...
Pienet esikoisemme kippuravarpaat lokakuussa 1989. Nyt kengännumero on jo ihan toinen. 😊


Elämä iloineen ja suruineen on valtavan suuri lahja. Jokaisen elämässä löytyy onnensirpaleita! Mitä ne ovat Sinun elämässäsi?

28 kommenttia:

  1. Hyviä onnenhetkiä on sinulla ollut ja tulee varmasti olemaan lisää. Joskus se onnen tuntemus tulee aivan yllättäen. Ei välttämättä sinä suurena hetkenä, jota on kauan odottanut. Toki silloinkin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mayo! Kyllä se onni löytyy usein pieninä sirpaleina, kun niitä vain hoksaa huomata, vai mitä? <3

      Poista
  2. Olipa jännä lähtökohta näytelmään. Ja puhutteleva. Omassa elämässä ne onnenhetket niin helposti jää kaikenlaisten murheitten pohtimisten alle... Pitäisi enemmän kaivaa niitä sieltä esiin, silllä onhan niitä kun vain miettii... Omasta perheestä voi vaikka aloittaa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! Vähän jälkikäteen harmitti, etten osallistunut kirjoituskeruuseen, mutta löytyi näytelmästä paljon samoja asioita kuin omasta elämästäni kuten esim. lasten syntymä.

      Poista
  3. Ihania onnenhetkia!Minäkin allekirjoitan niistä jokaisen!:)
    Aho/metsämansikat,kesäkoivut,järven,letut,kortit,grillimakkarat,leivinuunin,kirjat,ah!
    Ja nuo suloiset kippuravarpaat! Oman esikoiseni(-88)varpaat painoin savitauluun muistoksi, kuin myös kuopukseni. Niin kaunis on tuo kuva.
    Kiitos näistä suloisista tunnelmista ja mukavaa alkavaa viikkoa Piipe! <3

    VastaaPoista
  4. Oikein pitää pysähtyä miettimään! Kyllä ne ovat kesät, puoliso, oma koti, hetket perheen kanssa joko Suomessa tai Israelissa, matkat, ystävien tapaamiset sekä terveys. Monesti ihan arjen keskellä on pieniä onnenhetkiä, kun vaan huomaa ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkiset pienet onnenhetket on usein niitä parhaita. Ja ihanaa bonusta nuo matkat!Niissä riittää iloitsemista pitkäksi aikaa.

      Poista
  5. Niin kauniita kuvia ja ihania ajatuksia, joskus se onni koostuu hyvinkin pienistä ja arkisista asioista♥ Tuo jalkakuva on sitten suloinen! Omia tärkeimpiä onnensirpaleita on ehdottomasti perhe ja yhdessä vietetyt hetket, rakas lemmikki ja hyvät ystävät/läheiset! Mukavaa talvipäivää ja paljon suloisia onnensirpaleita elämääsi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Päde! <3 Oma perhe on suurenmoinen lahja ja siunaus. Ja minullekin tuo iloa miniän Mauri- koira, jota saan välillä helliä.Ennen Mauria en ollut ollenkaan innostunut koirista, nyt olen täysin hullaantunut.

      Poista
  6. Tärkeä muistutus siitä, että pienistäkin iloista syntyy onnensirpaleita. Vietin ystävien seurassa viikonlopun ja olen hyvin kiitollinen jokaisesta hetkestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävyys on upea voimavara, josta kannattaa iloita ja jota kannattaa vaalia!

      Poista
  7. Oli varmasti koskettava näytelmä, ja nuo sinun onnensirpaleesi myös ihania pikkuvarpaita myöten! Onnellisia hetkiä sinulle jatkossakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytelmä oli kyllä todella koskettava. Välillä nauroin, välillä itkin. Kovasti se meni tunteisiin ja hyvä niin.
      Kiitos, samoin, Hitunen! <3

      Poista
  8. Elämän onni koostuu juuri niistä sirpaleista, pienistä hetkistä.
    Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on! Ohikiitäviä onnenhetkiä arjen keskellä. Tälläkin hetkellä koen iloa, kun saan vastailla kommentteihinne. <3

      Poista
  9. Varmasti ihana näytelmä! Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi koskettava ja puhutteleva näytelmä. En ole aikoihin kokenut teatterissa niin vahvaa tunnekokemusta. Kannatti käydä katsomassa.
      Suloista viikon jatkoa Sinullekin!

      Poista
  10. Siitä me onnen hetket saamme, mitä elämässä arvostamme. Kaikki teeskentelemätön, aito elämässä antaa onnen tunteita, ehkä ne joskus tuppaavat häviämään hektisen elämän jalkoihin.
    Hyvin kerroin kuvilla, mitä tuo sinulle onnen hetkiä, Voin todella alleviivata noita samoja omalle kohdallenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia on juuri niin: elämän arvostuksesta ja arvotuksesta niitä onnensirpaleita muodostuu!

      Poista
  11. ihana postaus, kiitos..
    Onnen hetkiä on kun vain osaamme ne oikein ottaa vastaan.
    Ihanat kuvat. Ihant onnenhetket sinulla. paljon samanlaisia myös minulle.
    Ihania onnen hetkiä toivotan sinulle jatkossakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sylvi, kauniista sanoistasi!Ja sitä samaa toivottelen SInulle! <3

      Poista
  12. Ihana postaus. Saatan vohkia tämän sinulta. Kyllähän ne järeimmät onnen elementit ovat lapset, mies, koira - meidän perhe. Ja siihen liittyen terveys, hyvinvointi. Siitähän se kaikki lähtee. Sen jälkeen tulevat työ, harrasteet, kaunis sää, ystävät ja tutut.

    Muuten, suomenkielinen teatteri on se mitä kaipaan vimmatusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna! <3 Vohki ihan hyvällä omallatunnolla! ;)
      Kyllä teatterissa käynti on minullekin antoisa harrastus ja varsinkin, kun äidinkieli on se tunnekieli. Siksi sinäkin sitä varmasti kaipailet. Jotkut esitykset koskettavat syvällisemmin kuin toiset, jotkut naurattavat (sekin on puhdistavaa), jotkut liikuttavat. Joskus olen tuntenut myös ärsytystä ja harmia.
      Kiitos, Johanna! Laukkusi tuli perille; se on ihana ja tulee taatusti käyttöön!!!

      Poista
  13. Suloinen sinä! Varmasti hieno, koskettava näytelmä tuo Onnensirpaleita. Päästäpä näkemään se.
    Kyllä minunkin onneni lähtee rakkaista ja ihan arkisista hyvänmielen hetkistä tässä ja nyt. Siinäpä se varmasti onkin, minkä onnekseen kokee, minulle se on suuresti rakkautta, hyvinvointia, välittämistä, ystävyyttä, luontoa, elämisen ja tekemisen mielekkyyttä ja arvostamista.

    Kuin omiani löysin onnenhetkistäsi ja aivan hurmaavat kuvat! Lämmin vilkutus täältä flunssalaiselta, voi hyvin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Hannah! <3 Onni koostuu niin pienistä, mutta silti juuri siksi niin suurista sirpaleista. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kiitollisemmin osaan suhtautua elämään ja etsiä niitä onnenhetkiä avoimin mielin. Tässä iässä mitään asiaa ei enää pidä itsestään selvyytenä.
      Lämmin halaus Sinulle, parane pian flunssan kourista! <3

      Poista
  14. Niin se on: ne pienet ohikiitävät hetket on vain havaittava.
    Suloista viikonvaihdetta Sinullekin, ma-te!

    VastaaPoista
  15. Olipa ihana idea siinä näytelmässä ja ihana tämä sinun postauksesi! Tällaisesta tulee hyvälle mielelle. Koska kyllä niitä onnensirpaleita on, pieniä ja isoja, vaikka joskus olisi vaikeaakin. Kiitos tästä!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!