keskiviikko 3. tammikuuta 2018

TALVEN IHMEMAA

Vuosi vaihtui. Nyt ollaan eletty jo melkoinen määrä vuosia vuosituhannen vaihtumisen jälkeen. Mihin päivät hupenevat?
Toivon meille jokaiselle onnellista, henkisesti rikasta, siunattua vuotta 2018! 💗

Olen viime aikoina ollut todella saamaton blogipäivitysteni suhteen. Tällä hetkellä tuntuu, etten oikein syty asiasta, mutta onneksi tänään vierailin pitkästä aikaa Pieni Lintu-blogissa, jonka Makrotex- haasteena on TALVEN IHMEMAA ja nyt pieni liekki sisälläni leimahti.

 Tämä vuodenvaihde ja joulukin ovat olleet Keski-Suomen korkeudella mitä kauneinta talven ihmemaata. Lunta on tullut melkoiset määrät ja tänään oli puolestaan suojasää, joka vähän tiivisti hankia. Oli ihan pakko tehdä uusi lumilyhty pihaan ja kynttilä sinne valaisemaan hämärtyvää iltaa.

Kameran kanssa on tullut tänä talvena liikuttua kuitenkin valitettavan vähän, joten osallistun haasteeseen tällä kertaa vanhoilla kuvilla, jotka kertokoon sen, että kaunista talvea on saatu ihailla joskus aiempinakin vuosina.






Nyt ei vielä ole jäille menemistä kuten kolme vuotta sitten tähän aikaan. Tosin viime viikolla näin pari uhkarohkeaa pilkkijää läheisen lammen jäällä. Liekö saaneet saalista, mutta pääasia, että pääsivät hengissä kotiinsa.
Suksia en ole vielä kaivanut esiin, vaikka kylälle on tehty jo upeat ladut. Lasten kanssa aloitellaan hiihtokautta ensi viikon jälkeen.

Muiden bloggajien TALVEN IHMEMAITA löytyy täältä.
 
                                                                 Pieni Lintu - MakroTex challenge

43 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jokaisessa aikuisessa pitäisi asua pieni lapsi. <3

      Poista
  2. Ihanan herkkiä ovat nuo ensimmäiset oksakuvat. Harvinaisin kuva taitaa olla enkelin ja jäniksen kohtaaminen: mistähän lie puhuivat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä talvena ei ole vielä oikein saanut kuvattua kuurakuvia. En jaksa lakata ihmettelemästä Luojan kädenjälkeä luonnossa.
      Hauskaa, että huomioit "enkelin" ja jänösten jäljet vierekkäin. :)

      Poista
  3. Mahtavia kuvia ♥. Erikoisen hienoa vuotta 2018.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Niin usein ne mykistävät. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Thank you, Italiafinlandia!
      I also wish you a happy and nice year 2018!<3

      Poista
  6. Ihania kuvia Piipe! Ja ihanat olivat toivotuksesi meille lukijoillesi jutun alussa. Samaa toivon itsellesi myös:) Totesit myös, että blogitouhu ei ole jaksanut innostaa. Olen huomannut itsessäni samaa. Vaikka joitain juttuja on tullut tehtyä, niin kuvailu on aivan onnetonta ja ei ole samallatavoin kuin kesäiseen aikaan, ollut innostusta käydä lueskelemassa toisten blogejakaan. Sitä aika paljon nyhjöttää ihan sisällä vain. Kunhan aurinko alkaa kutsua ulos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Metsäntyttö! <3
      Minulla on nyt todella sellainen lamakausi blogipäivitysten suhteen ja toivon saavani jossain vaiheessa uutta potkua. Ehkä todella on niin, että tämä pimeä aika vie niin voimia.
      Siunausta päivääsi!

      Poista
  7. Kuvista näkee, että kaunistakin talvea on ollut joskus. ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! <3
      Lunta meillä on riittämiin, mutta eipä ole aurinko juuri näyttäytynyt eikä siis ole pakkaspäiväkään. Jospa ensi viikolla tilanne muuttuu...

      Poista
  8. Voi kunpa talven valkeus saapuisi tänne eteläisimpään kolkkaankin!
    Se käväisi ja häipyi. Kaipuu enkelten tekoon hangella on se pikkulapsi minussa, jolle toivon aina löytyvän tilan.
    Valoisaa, siunausrikasta vutta!!
    Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tinttarus! <3
      Meillä on lunta erittäin runsaasti ja suojasäillä olen tehnyt monta lumipallolyhtyä pihaan. Sisäistä lasta ei saisi koskaan kadottaa.
      Siunausta myös Sinun alkaneeseen vuoteesi! Jätämme päivämme Taivaallisen Isän käsiin.

      Poista
  9. Aivan ihania talvikuvia! Nyt ei tosiaankaan ole innostanut kuvailla mitään vähään aikaan. Odotellaan niitä kirkkaita ja kauniita pakkaspäiviä.

    Hyvää loppiaisviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli! <3
      Kyllä tämä pimeys tuntuu vaikuttavan kovasti kuvausintoon ja minulla myös tähän bloggaamiseen. Aurinkoa ei ole juuri näkynyt, mutta ensi viikolle aurinkoisia päiviä on jo luvattu. Niitä odotellessa!
      Hyvää loppiaisviikonloppua myös Sinulle!

      Poista
  10. Voi miten upeita talvikuvia olet ottanut Piipe:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael!<3
      Talvi on parhaimmillaan niin kaunista aikaa.

      Poista
  11. Upeita talvisia kuvia!
    Täällä on mustana maa. Siellä täällä vielä jäistä kävelyteillä.

    Kiitos Piipe!
    Hyvää alkanutta vuotta Sinulle!💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus! <3
      Meillä lunta on niin runsaasti, että auraustraktoreilla on ollut töitä. Kävin viime viikonloppuna pääkaupunkiseudulla ja olihan siellä maa mustana. Suomi on pitkä maa, joten säätilatkin voivat vaihdella rajusti.

      Poista
  12. oih, ihania kuvia!! Ihanaa alkanutta vuotta Sinulle :)

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Luminen luonto on parhaimmillaan niin kaunista. Saisimmekohan ensi viikolla jo auringonpaistetta, joka saa hanget kimmeltämään?
      Kiitos, Rita! <3

      Poista
  14. Upeita lähikuvia ja luonnon omaa taidetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pieni Lintu! <3
      Ja kiitos jälleen kerran kivasta haasteesta!

      Poista
  15. Kauniit kuvat!
    Hyvää uutta vuotta 2018 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, merikapteenin vaimo! <3
      Ihanaa alkanutta vuotta myös Sinulle!

      Poista
  16. Nuo jääkuvat ovat upeita! Kyllä melkein talven haistaa.

    Siitä on aikaa kun olen päässyt enkeleitä tekemään kunnon nietoksiin. Meillä satoi eilen vähän lunta, mutta se on jo lähes sulanut pois. Koulut on kiinni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna! <3
      Täällä nietoksia riittää ja lunta tulee tälläkin hetkellä lisää.Luonto näyttää kauniin puhtaalta. Kyllä eilenkin sielu lepäsi, kun kävin kävelyllä lumisen metsän keskellä.
      Have a nice weekend! :)

      Poista
  17. Wau! Aivan uskomattoman kauniita kuvia ♥

    Saimme kipparini kanssa nauttia pohjois-savossa lumisen luonnon lumosta 4 päiväisen mökkiloman ajan, ja lienee turha edes sanoa miten paljon harmitti, kun sieltä piti lähteä takaisin tänne sateiseen, pimeään ja lumettomaan kymenlaaksoon ;)

    Upeat kuvasi ilahduttavat ja antavat toivoa, että ehkäpä se talven ihmemaa saapuu vielä tänäkin vuonna myös tänne etelään.
    Ihanaa alkanutta uutta vuotta sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku! <3
      Totta on, että luminen maisema talvella on kauniimpaa katsella kuin musta maa. Toivotaan, että lunta sataisi edes hiukan sinne Kymenlaaksoonkin.
      Hyvää viikonvaihdetta ja alkanutta vuotta, lempeitä tuulia purjeisiin! :)

      Poista
  18. Todella upeita kuvia!❤️
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari!😊
      Hyvää viikonloppua ja loppiaista Sinullekin!

      Poista
  19. Vau, hurmaavat talvikuvat, upeita etenkin nuo jääkuvat! Lumi on talvella niin parasta <3 Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, T//Tasapainoilua!😊
      Luonto näyttää kauniit kasvonsa talvellakin. Meillä sataa lunta lisää, joten on hanget korkeat nietokset.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!