torstai 28. joulukuuta 2017

JOULUNJÄLKEISTÄ ELÄMÄÄ

Joulumuistot on tämän vuoden osalta kirjattu arkistoihin. Saimme valkean joulun ja maisema on ollut suoraan kuin entisaikain joulukorteista. Suklaata sulattelin joulupäivänä rämpimällä metsässä umpihangessa. Pulssia piti tasata monta kertaa ja samalla hengittelin metsän raikasta ilmaa, kuuntelin hiljaisuutta ja bongasin eläinten jälkiä hangella.

Joulumme oli hyvin rauhallinen aikuisten joulu. Vielä saamme kokoontua yhteiseen aattoillan ruokapöytään kolmen sukupolven kesken. Erityisesti ilahdutti nuortemme pelihetki vaarin kanssa. Oli niin mukavaa seurailla, kuinka juuri 80 vuotta täyttänyt pappa syttyi noppapelistä ja hymähteli hyväntahtoisesti nuorten jutuille. Joulun aikaan tulen aina miettineeksi elämän ja vuosien kulkua. Mietin sitäkin, milloin uusi sukupolvi syntyy ja pienet jalat saavat tepsuttaa tuvan lattialla, ihastella kuusen kynttilöitä ja rapistella lahjapapereita. Vai tuleeko sellaista aikaa koskaan? En voi tietää.


No mutta nyt ilahdutti Maurin - miniämme koiran- läsnäolo. Aattoiltana Mauri pyöriskeli tuvassamme ja joi välillä vettä kuusen juurelta, sai vähän maistella kinkkuakin. Ihana, suloinen Mauri!

Niin, ja sitä suklaatakin on tullut syötyä taas ihan liikaa...
Joulun aikaan otin uudet sukat käyttöön. Ne satuin voittamaan Talon ahon laidalla -blogista jokunen aika sitten. Kiitos vielä kerran Marialle, joka on tehnyt nämä suloiset sukat.


Emme perhepiirissä juurikaan enää osta toisillemme lahjoja, mutta ennen joulua sain muutamia joulumuistamisia. Osa eskareista ilahdutti pikkupaketeilla. Nyt saan tehdä itselleni jalkakylpyjä...

 ... ja herkutella lisää suklaalla.

Lapsuusystäväni luota lennähti tämä ihana pieni enkeli kuten jo niin monena vuonna aikasemminkin. Paketista löytyi jotain muutakin, mutta siitä kerron myöhemmin, vuodenvaihteen jälkeen. Kiitos, Tarja!

Sain myös kauniisti laskeutuvan, jordanialaisen huivin hyvältä ystävältä ja matkakumppaniltani. Sille löytyy käyttöä, sillä väri on niin passeli silmieni väriin. Kiitos, Liisa!

Postcrossing- harrastuksen myötä olen saanut ystäviä niin Suomesta kuin Saksastakin. Posti lennätti yllätyspaketin Wittenbergin läheltä, Köthenistä. Vielen Dank, Heike
Pääsen maistelemaan saksalaista kahvia.
Keski-Suomen postcrossaajat pitivät joulumiitin (= tapaamisen) Jyväskylässä juuri sinä päivänä, kun itse olin serkkuni hautajaisissa. Olin aikeissa itsekin osallistua miittiin, mutta niin ne suunnitelmat yllättäen voivat muuttua. Vaan eipä minua ollut unohdettu. Rita laittoi jouluyllätyksen eli pikkujoulupaketin  ja siitä iso kiitos!

Tänään on nuoskakeli. Tein lumilyhdyn pihaan ja nyt sen sisällä kynttilänvalo kivasti tuikuttaa.   

                                                           Lempeää loppuviikkoa Sinulle!

35 kommenttia:

  1. Olet saanut monta mukavaa pikkupakettia. Sellaiset lämmittävät mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin lämmittävät mieltä! Olen oikein iloinen noista lahjoista. :)

      Poista
  2. Monta kivaa lahjaa. Me kävimme joskus asuntoautolla tuolla Quedlinburgissa, ihana paikka! Ei meilläkään mitään jättilahjakasaa ollut, mutta kaikenlaista tarpeellista, lahjakortteja ja muuta. Ostin lahjaksi kalusteita juuri ennen joulua, joten ne saavat riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan käynyt Quidelinburgissa, mutta kahvipussin kuvasta päätellen on upea kaupunki/paikkakunta.
      Pojillemme mekin annoimme lahjat rahaa lahjaksi; ostakoot itse jotain mieleistä.

      Poista
  3. Ole hyvä, Piipe ❤ Ihana rauha tässä sun joulupostauksessa ❤

    VastaaPoista
  4. Minun pitäisi aktivoitua uudestaan tuossa Postcrossingissa. Olen ollut mukana melkein alusta asti, mutta nyt on ollut taukoa pitkään. Kiva harrastus kuitenkin, pidän varsinkin siitä kun saa valita ja lähettää kortteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postcrossing on kyllä huiman hyvä harrastus. Joulukuussa tosin olin passiivisempi kuin tavallisesti. Yritän pitää kymmenen lähetetyn kortin "kuukausivauhtia".

      Poista
  5. Ihania lahjoja olet saanut. Postcrossing on varmasti kiva harrastus. Itse olen harrastanut kirjeenvaihtoa, mutta nykyään kun ei tahdo jaksaa kirjoittaa kirjeitä, olen joidenkin kirjeystävien kanssa yhteyksissä Facebookissa ja Instagramissa.

    Suklaan kanssa minulle kävi ensimmäisen kerran elämässäni niin, että söin jo ennen joulua liikaa suklaata!! :) Siksi joulun syöminen oli maltillisempaa, mutta kyllä me aika paljon suklaata saimme lahjaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olin nuorena innokas kirjeiden kirjoittaja, mutta niinpä se yhteydenpito on siirtynyt fb:in minullakin. Postcrossing on kuitenkin erilainen, kiva harrastus. On kiva lähettää ja saada kortti tuntemattomalta ja usein kaupanpäällisinä on hienoja postimerkkejä.

      Poista
  6. Ihanalta vaikuttaa teidän joulunne! Lunta oli onneksi tuolla pohjoisemmassakin meidän joulureissullamme, kun täällä Varsinais-Suomessa roiskii vettä päivä toisensa perään. Hyvää vuoden loppua ja uutta alkavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!<3
      Lunta on tullut viime yönä lisää ja edelleen sitä sataa. Hyvin rännäsekaista ja raskasta, joten nyt olisi kunnon lumiukkokeli.
      Onnellista alkavaa vuotta Sinullekin!<3

      Poista
  7. Ihanaa että saitte valkoisen joulun, ja muutenkin kuulostaa niin mukavalta tuo joulunne:) Suloinen Mauri:) Oikein hyvää tulevaa vuotta 2018.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael! <3
      Lunta on nyt todella paljon. Koko ajan sataa lisää ja luonto näyttää niin kauniilta. Lämpötila on pikkuisen plussan puolella, joten nyt saisi hyvin tehtyä lumiukkoja.
      Ihanaa alkavaa vuotta myös Sinulle!

      Poista
  8. Kiva postaus. Joulunne kuulostaa niin mukavalle:)
    Hyvää uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanne!
      Hyvää alkavaa vuotta myös Sinulle! <3

      Poista
  9. Mekin vietimme aikuisten joulua ja mukana menossa oli 82-vuotias äitini. Niin se aika rientää ja tässä kohtaa mietin, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Toivon sinulle oikein antoisaa uutta vuitta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoden vaihteessa niin usein huomaan miettiväni alkavaa vuotta ja sitä, mitä se mahtaa pitää sisällään. Tähän vuoteen on mahtunut paljon surua,mutta myös iloa ja onnellisia päiviä. Onneksi emme etukäteen saa tietää tulevaisuutta.
      Suloista uutta vuotta toivon Sinullekin, Ansu! <3

      Poista
  10. Ihania tunnelmia joulun ajalta! Erityisesti katseeni kiinnittyi ensimmäisen kuvan herkän kauniiseen nyplättyyn tähteen ja kovin kauniisiin voittamiisi villasukkiin. Ihanat! <3

    Hyvää vuodenvaihdetta ja onnellisia aikoja ensi vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 80-vuotias tätini on armoitettu käsityöihminen ja hänen joulukorttinsa mukana tuli tämä nyplätty tähti. Minustakin se on niin hieno.

      Kiitos samoin Sinulle, Virpi: suloista, onnellista uutta vuotta!

      Poista
  11. Ihania joulutunnelmia! Onnea uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Minna-Liisa: ihanaa ja onnellista uutta vuotta Sinulle!

      Poista
  12. Kauniita ja kotoisen lämpimiä joulun tunnelmia! <3
    Kaikkea hyvää uuteen alkavaan vuoteen Piipe! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Mirjam-Matilda!
      Onnellista alkanutta vuotta Sinullekin! <3

      Poista
  13. On upeaa, kun sukupolvet viihtyvät yhdessä. Ja voi Mauria! Felixiltä oikein suuri ja syvä hau!

    Kauniit sukat!

    Hyvää tätä vuotta. Mun viime vuoden kohokohtia on ollut, kun olen löytänyt tämän sinun blogisi. Tulee kotoisa olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Johanna siellä kaukana! Ja silti niin lähellä. <3
      Kiitos kauniista sanoistasi ja onnellista alkanutta vuotta 2018!
      Välitän Maurille Felixin terveiset. :)

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!