lauantai 2. syyskuuta 2017

KOT-KOT SIELLÄ JA KOT-KOT TÄÄLLÄ

Pyörähdin tässä taannoin ystävän luona kylässä. Ystäväni on kovasti innostunut kananhoidosta ja hän onkin itse hauduttanut lähes kaikki pihamaallaan tepastelevat kanat ja kukot. Lämpölampun alla hautuneista munista on kuoriutunut tipuja, joista on kasvanut komea ja kirjava kana- ja kukkokansa.

Ranskalainen Marans-rotuinen maalaiskana ja varsinkin kukko ovat upeita ilmestyksiä. Siinä kukko rouvineen kuoputteli pihalla ja vietti onnellista, vapaata elämää. Melko kesyjäkin tuntuivat olevan, kun päästivät minut kamerani kanssa lähelleen. Taustalla, omassa häkissään katseli pörröinen silkkikukko, jota ei arvaa päästää vapaalle, jos Marans-kukko päivystää pihassa.


Välillä kukon oli komennettava emäntiään. On tuossa kanalaumassa paimentamista!

"Mitä? Siis meitäkö komensit?"


Yhdessä häkissä asustaa viiriäisten joukko. Se tuntuu olevan hieman arka lintu.
"Täällä kuusenoksapesässä olen turvassa ja melkein piilossa."

Suomalaiset maatiaiskanat (Tyrnävän kantarotu) ovat myös hellyttäviä ja kauniita. Ranskalaiset "hienostokanat" olivat huomattavasti rohkeampia kuin nämä suomalaiset serkkunsa, joten niitä täytyi lähestyä varoen. Näiden maatiaiskanojen rotupuhtautta on varjeltava tarkoin, ettei kanta tyystin häviä. Siksi niiden munia ei missään tapauksessa saa hauduttaa samanaikaisesti esim. Marans-kananmunien kanssa. Vaikka ne ovat vaatimattomamman näköisiä, silti niidenkin höyhenpuku on loistelias ja väriltään vaihteleva.






"Haluaako joku leikkiä piilosta? Tulkaa etsimään!"
Ystäväni perheessä ei tarvitse kantaa kananmunia kaupasta. Kiitos, M. ja kiitos kanat, joiden luomumunia minäkin sain mukaani!

29 kommenttia:

  1. Kiitos näistä kauniista kuvista. Olisi se somaa jos omassakin pihassa asustelisi tuollaisia kaunottaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkös olekin hellyttäviä ja sympaattisia?

      Poista
  2. Upea kukko! Olen aina tykännyt kukoista, johtuneekohan osittain siitä, että olen kukko kiinalaisessa horoskoopissa =D

    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukko on kyllä ihan ylväs lintu lentotaidottomanakin. :)

      Poista
  3. Ihanat kanat ja kukot ♥

    VastaaPoista
  4. Ystävälläsi on komeat kanat ja kukot. Tyttärelläni on kanala ja täytyy sanoa, että luomumunia ei voita mikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin taidat sitten saada aika usein luomumunia.

      Poista
  5. Tosi nättejä värikkäitä kanoja.Olen Tel Avivissa pari kertaa eksynyt jollekin pihalle,jossa myös on ollut vähän tuon näköisiä värikkäitä kanoja, ja olin hämmentynyt kun näin niitä kaupunkimaisemassa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä kaupungissa olevat kanat ja kukot ovat hämmentävä näky. Käyttänevätkö paistiksi?

      Poista
  6. Hienoja kuvia maatiais- ja muista kanoista.
    Kiitos komeista kuvista, Piipe, ja hyvää viikonvaihdetta sinulle!♥♥♥

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Komeita lintuja; niin ranskalaiset kuin suomalaisetkin yksilöt.

      Poista
  8. Schöne Bilder ein sehr stolzer Hahn.

    Noke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke schön, Noke! Der farbige Hahn ist wirklich sehr stolz.

      Poista
  9. Kiitos Pirkko, hyviä kuvia! <3

    VastaaPoista
  10. Kyllä nuo ranskalaiset ovat komeita! On sulat mallillaan. Mutta ei ole nolostelemista suomalaisilla tai viiriäisilläkään. Rakkaimpia lapsuusmuistoja on pajukori, jonka kanssa aamutuimaan vaelsin "kanalaan". Ei niitä kanoja niin paljon ollut ja korikin oli pieni, helppo täyttää.

    VastaaPoista
  11. Onpa komealla kukolla komennettavaa kauniissa laumassaan. Aivan ihania kuvia!

    Kaunis syyssunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo kukko kovasti komentelikin emäntiään ja piti ne kovassa kurissa. Haaremi pysyi tiiviisti kukkonsa kannoilla.
      Suloista sunnuntaita sinnekin!

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Oli näiden tepastelijoiden touhuja kiva katsella. Kukot olivat äänekästä porukkaa.
      Kiitos, Sussi!

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Komeat ovat höyhenasut näillä lintusilla. Varsinkin tuo ranskalainen kukko on niin ylväs ja komeasulkainen.

      Poista
  14. Upeat kanakuvat! Lapsuudenystäväni kotona oli myös kanoja, jotka eivät olleet väriltään valkeita, vaan jotain tuollaisia tummia, ruskeankirjavia. Heillä oli myös ankkoja.

    VastaaPoista
  15. Ihania kanoja ja upea kukko. Kanat on hauskoja. Meilläkin oli aikoinaan muutamia kanoja pihalla juoksentelemassa. Saatiin keräillä munia kukkapenkeistä : )

    VastaaPoista
  16. Onpa kauniita kanasia ja upea kukko! Olisi kiva, jos tuollaisia ruopsuttelisi omalla pihalla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!