maanantai 17. heinäkuuta 2017

TAIDETTA KADULLA

Jyväskylän katukuvaa koristavat tänäkin kesänä mitä moninaisimmat taideteokset. Vajaa pari viikkoa sitten Aalto-kiertoajelua ennen ehdin kuvata myös kadunvarren "kukkasia", jotka sijaitsevat Käsityömuseon lähettyvillä. Virkatut kukkaisvyöt puidenrunkojen ympärillä ovat todellinen piristys.






Taidemuseon edessäkin on hauska väriläiskä, Jonna Suurhaskon Green Leak. Pinkit putket kulkevat kadun poikki ja tuntuvat imaisevan vihreän nurmikon harmaalle asfaltille kadun toiselle puolelle. Tosi hauska ja yllättävä idea, vai mitä?
   


Teoksen vieressä näkyy Jussi Heikkilän pronssinen veneenrunko. Teoksen nimi on Matkalla ja se ilmestyi katukuvaan kesällä 2016.

Kirkkopuiston edustalla on hieman vanhempaa taidetta, nimittäin 1944 pystytetty Oskari Raja-Ahon Neito, joka tunnetaan myös nimillä Kevät tai Ikävä. Isäni otti joskus 50-luvun alussa diakuvia Jyväskylästä  ja yhdessä kuvassa komeilee myös tämä samainen Neito. Taitaa olla vuosien saatossa ollut aika suosittu kuvauskohde.



Taidetta kadulta löytyy myös suuntaamalla katseensa alas. Keväällä 2015 tehdyt Jim Pachorin mosaiikkiteokset on tarkoitettu yliajettaviksi ja -käveltäviksi. Yksi niistä, Equal birds, löytyy aivan taidemuseon edustalta.
Lisää  Pachorin mosaiikkiteoksia mm. täältä


Ja tämä (vihainen) lintu päivysti kirkkopuistossa. Lienee odotellut viinerinjämiä. 😊




32 kommenttia:

  1. Nuo virkkaustyöt oli ihan ykkösjuttu. Minä niin tykkään virkkaamisesta, siksi varmaan kukat kiinnittivät heti huomioni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puut ovat ihania, kun niissä on nuo virkatut "asut" päällä.

      Poista
  2. Ihanaa väripalettia kyllä se ilahduttaa kulkijaa. Ihanaa kesnjatkoja :)

    VastaaPoista
  3. Tutun näköistä, kaunista <3

    Lisää Bachorin mosaiikkitaidetta löytyy myös täältä:

    http://365kuppiakahvia.blogspot.fi/2015/05/katse-katuun.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NiinpÄ1 ;)
      Kävinkin eilen katsomassa antamastasi linkistä lisätietoa Bachorin taiteesta. Olit tehnyt hienon päivityksen hänen katutaiteestaan.

      Poista
  4. Kukkivat puunrungot ovat tosiaan hauskasti kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! Antavat kummasti piristettä harmaaseen katukuvaan.

      Poista
  5. Nuita virkkausjuttuja näkee jo monisa paikoisa. Siinäpä ne langanjämät löytää paikkansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nähnyt niitä useassa kaupungissa, samoin esim, Saksassa, jossa vierailin keväällä.

      Poista
  6. Todellakin piristävät katukuvaa ja varmasti nämä teokset saavat kulkijat pysähtymään hetkeksi ihailemaan näitä töitä. Hienoja!

    VastaaPoista
  7. Kaunista kaupunkimaiseman piristystä. Naakka nököttää rauhallisena, ei pelkää.
    Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  8. Ihan mahtavia teoksia! Kiitos kun jaat kuvia niistä meille muillekin.
    Myös edellisten postauksiesi taiteilijakodit olivat mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa.
    Halosenniemessä olen itsekin käynyt, Ainolaan olisi ihana päästä vielä joku päivä.
    Ja minäkin rakastan kesäkukkakimppuja, omasi on niin kaunis!

    VastaaPoista
  9. Virkatut kukat ovat kauniita ja värikkäitä katukuvan piristäjiä! Ja hauskat nuo pinkit putket!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkit putket olivat yllättävä näky, mutta toisaalta myös hauska idea, vai mitä?

      Poista
  10. Hienoa, että tuota virkkaustaidetta on alettu harrastaa yhdessä jos toisessakin kaupungissa - Turussa ja Salossakin on, ja myös ulkomailla olen nähnyt vastaavia. Tuo pinkki putkiteos on myös hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylä! Minäkin olen nähnyt niitä aika monessa kaupungissa, viimeksi Eislebenissä, Saksassa. Taisin laittaa niistä kuvia tänne blogiinkin.
      Pinkit putket olivat yllättäviä, mutta silti hauska idea keskellä kaupunkia.

      Poista
  11. Todella kivoja piristyksen aiheita katukuvassa. Virkatut jutut puissa ovat tosi kivoja;täällä yksi ompelukauppa on virkanut kaikkien lähellä olevien esineiden päälle,kuten penkin,roskakorin,puun ja polkupyörän päälle;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletkohan muuten laittanut joskus niistä kuvia blogiisi? Ainakin muistelen nähneeni niitä joskus (sen polkupyörän?).
      Sydämellisesti tervetuloa lukijoiden joukkoon, Jael! <3

      Poista
  12. Kaunista ja kotoisaa taidetta! Jos saisin jotakin tuollaista aikaiseksi, en varmaan raaskisi laittaa sitä ulos säiden armoille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kaunista ja piristävää, mutta totta on, että säiden armoilla kärsivät paljon. Kenties ne on tehty kestämään aikansa, mutta sinäkin aikana tuovat paljon iloa ohikulkijoille.

      Poista
  13. Jyväskylä, vanha kotikaupunki. Kirkkopuisto on ihana. Tämä on juuri sitä Jyväskylää, josta tykkään, innovatiivista, vähän hassuttelevaa. Ja sitten tietysti on se Harjun iltasoitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Milloin olet viimeksi käynyt Jyväskylässä?
      Harvoin olen itse ollut kaupungissa iltasoiton aikaan (no, ehkä opiskeluvuosina), mutta Harju portaineen on muutoinkin upea paikka. Jyväskylä on hieno, pieni kaupunki.

      Poista
  14. Hienoja piristysruiskeita.

    VastaaPoista
  15. Hienoja taideteoksia. Kyllä tuommoiset väriläiskät piristävät.
    Hyvää tiistaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minunkin mielestäni!
      Keveää keskiviikkoa, Sari!

      Poista
  16. Kivoja koristeluita...tuo heti ilmettä katukuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arjen pieniä piristyksiä.Näyttää niin kivoilta. :)

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!