maanantai 3. heinäkuuta 2017

PUUTARHAPÄIVÄ

Olemme jo useana kesänä vierailleet erilaisissa puutarhoissa "avointen ovien" päivänä. Eilen käytiin Valkolan kylällä Päivin puska ja pensas- myymälän pihassa. Kova kuhina siellä olikin; oli jopa vaikeaa löytää autolle paikkaa. Päivin pihassa on myynnissä niin monenlaista ihanaa perennaa, yksivuotista amppelikukkaa ja mm. erilaisia marjakasveja. Kiertelin suurella piha-alueella silmät ymmyrkäisinä ja yritin pikkuisen pidätellä ostohalujani, sillä kukkapenkeistäni uhkaa loppua tila. Mukaan tarttui kuitenkin lopulta kaksi eriväristä pelargoniaa sekä jalokuunliljoja.

Erityisen maininnan anna hyvästä ja ystävällisestä palvelusta. Kannatti poiketa paikalla.
Kävitkö sinä tutustumassa avoimiin puutarhoihin eilen?








21 kommenttia:

  1. Hienolta paikalta vaikuttaa tuo Päivin tarha! Itse en valitettavasti tällä kertaa päässyt avoimiin puutarhoihin, kun koko päivä meni ystävän synttäreitä juhliessa (ihanaa oli sekin). Onnea teille hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana päivä siis Sinullakin ollut, kun olet päässyt juhlistamaan ystävän syntymäpäivää.

      Ja kiitos onnitteluista!!! Mistä tiesit/muistit, että eilen vietimme hääpäivää. Ensi vuonna 30 vuotta avioliittoa takana, jos Luoja suo. <3

      Poista
  2. Onneksi pääsin kuin pääsinkin eilen iltapäivästä parille pihalle kiertelemään. On ihan toista päästä livenä katsomaan pihoja, vaikka olisikin blogissa seurannut puutarhurin touhuja. Ja aina saa itellekin uusia ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä!
      Tällaiset avoimet puutarhapäivät ovat kivoja ja ne ovat saaneet minutkin innostumaan lisää puutarhanhoidosta.

      Poista
  3. Mulla meni puutarhapäivä sivu suun, kun lupauduin lapsenvahdiksi ja pääsin synttärikahveille :) Kiva, että näiden kuvien ansiosta en jäänyt täysin osattomaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ja mainio päivä Sinullakin!
      Katsoin eilen netistä, että Jyväskylässäkin olisi ollut useampi piha avoinna. Myös Viherlaakso kuului avointen puutarhojen joukkoon, mutta sielläpä voi muutenkin poiketa samoin kuin Päivin puska ja pensaassa. Ensi kesänä taidetaan käväistä katsomassa kaupungin pihoja (jos vaan saan ajomiehen innostumaan asiasta).:)

      Poista
  4. Hetkinen...näinkö oikein. Oliko yhdessä kuvassa lobeliaa...täällä ne ovat joka paikasta loppu...jäin ilman, kun olin myöhässä liikkeellä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä taisi lobeliaa olla jonkin verran myynnissä. Harmi, ettet ole ehtinyt saamaan itsellesi tuota kaunista kukkaa.

      Poista
  5. Ei ole tullut käytyä avoimissa puutarhoissa.
    Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  6. For you, dear Unnamed, I'll answer. Somehow your comment went straight to the spam. I'm glad, you like my blog! :)
    You asked the recommendations for making a blog. Maybe I'm not the right person to say anything, but personally I prefer blogs that have nice photos (about nature, travels etc.). I also like positive things and thoughts, not unpolite and offencive texts. For me this own blog means a lot and it's a nice hobby, although sometimes I think, if there's any sense to keep it. I think it's normal to think so.
    It's always nice to read different kind of comments and also visit other nice blogs. So, make your own blog that shows your personality, comment other blogs that you're getting visibility and then "promote" your blog. I'm waiting for visiting it.
    Have a nice day!:)

    VastaaPoista
  7. Tuolta olisi vaikea päästä ulos ilman ostoksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ihan mahdotonta! ;) Ei onnistunut ainakaan minulta.

      Poista
  8. Monipuolinen valikoima näkyy olevan kesäkukkasia. Kyllä on kaunista.

    Tänä kesänä ei ole pelkoa että kukat kuivuvat, sikäli on viileämpää ja sadettakin.
    Parin viikon paikkeilla olimme reissussa. Hyvin ruukuissa olevat ulkokukat selvisivät, kun lähtiessä reilusti kastelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä todella tunsi olevansa kukkaistarhassa.
      Meillä on lopulta satanut yllättävän vähän ja kasvimaata sekä kukkasia on saanut kastellakin. Tänään taivas hoitaa tuon kastelupuuhan ja jo eilen sain sangot ja kastelukannut vettä täyteen räystäsastiasta.

      Poista
  9. En ehtinyt avoimiin puutarhoihin, vaikka mieli olisi tehnyt. Ei kai tuollaisesta paikasta pääse ilman ostoksia ellei mene kauppaan silmät kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! En päässyt minäkään, mutta suunnittelinkin tekeväni sieltä hankintoja. Kukkaset tuovat niin paljon iloa!

      Poista
  10. En ole vielä saanut aikaiseksi vierailla avoimien ovien puutarhoissa...vähän harmittaa, mutta aina ollut muka jotakin muuta...hienoja kuvia, minua ei pidä päästää ollenkaan tuollaisiin paikkoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otapa ohjelmaan ensi vuonna!Itse olen ainakin saanut käynneistä ideoita. :)

      Poista
  11. Oih, ihana paikka! Varmaan olisi tarttunut mukaan vaikka mitä! Meillä oli oma puutarha auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin sivuillasi katsomassa ja jättämässä kommentin. Nämä avoimet puutarhapäivät ovat oivallinen keksintö. Aina jotain ideaa jää muhimaan ja toteutusta odottamaan.:)

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!