maanantai 26. kesäkuuta 2017

METSÄN KATEDRAALISSA -NÄYTTELY

Viikko sitten pääsin ystäväni kanssa osallistumaan upean taidenäyttelyn avajaisiin Jyväskylän Wanhassa Woimalassa. Tekstiilitaiteilija Soile Hovilan kuvakudosnäyttelyn aiheena on Metsän katedraalissa ja siihen voi tutustua vielä tämän viikon perjantai-iltaan saakka. Kuvakudokset koskettivat minua vahvasti, sillä niin hyvin niihin on saatu metsän tuntua, valon leikkiä puidenrunkojen lomasta, vihreyttä, rauhaa. Jos Jyväskylän suunnalla liikkuu, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa!




"Olipa kerran syvä, vihreä metsä.                                          
Metsän henki: Kuusikko

 Kun kiipesin korkealle,
 näin sen aaltoilevan loputtomiin. 
 Kohtasin metsässä aina ystäviäni.
 Keväisin paju tervehti minua kissoineen,
 vaikka lunta oli vielä maassa.
 Vakaa kuusi lohdutti murheissani,
 mutta kuusenkerkät lohduttivat ilon jälleen tulevan.
 Kesällä korkeat koivut
 suhisivat ylläni
ja luin vastavalkoisten runkojen viestejä."
                                          (Soile Hovila)






Neljän sukupolven naisia: "Äidinrakkaus"

Myös vierailijat pääsevät kokeilemaan kudontatekniikkaa.

                                         Kiitos ja syvä kumarrus taiteilijalle tästä elämyksestä!

11 kommenttia:

  1. Hieno näyttely!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Upeita töitä!
    Mukavaa kesäkuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Hienoilta töiltä näyttää. Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Upeita töitä. Kyllä joillakin on taito hyppysissä.

    VastaaPoista
  5. Miten joku voi osata tehdä noin upeita töitä, en ymmärrä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kun veit minut tähän näyttelyyn kuviesi myötä <3

    VastaaPoista
  7. Tosi upeita töitä! Tulee mieleen jo edesmenneen Virpi Kinnusen tekstiilit, varsinkin "äidinrakkaus"-teoksesta naishahmot.

    VastaaPoista
  8. Vau, hienoja teoksia.

    VastaaPoista
  9. Onpa tosiaan kauniisti tavoitettu tuo lehvästön ja oksien lomasta siivilöityvä valo!

    VastaaPoista
  10. Aivan uskomattomia! Miten joku voikin saada kankaalle kudottua noin lumoavan näköistä metsää ja puita... Me muut ei saataisi millään helpommallakaan tavalla lähellekään samankaltaista jälkeä aikaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!