torstai 18. toukokuuta 2017

LAUTASELLANI

Täytyy tunnustaa, että olen melkoinen herkkusuu. Kerran vuodessa pyrin paastoamaan herkuista ja aluksi ottaakin koville, kun keho huutaa sokeria. Kun pahimman yli pääsee, ei edes karkkia tee mieli, kunnes paaston loputtua ollaan lähtöpisteessä. Onko tämä muille tuttu "ongelma"?

Viikon MakroTex-haaste on LAUTASELLANI.
Saksan matkalla tuli herkuteltua melkoisen monta kertaa. Niinpä nämä kuvat on otettu reissun päältä.

Ensimmäisenä iltana nautittiin jälkiruuaksi lämmintä omenastruudelia kermavaahdon ja vaniljajäätelön kera. 

Leivoskahvit nautittiin Eislebenissä. Ystävän kanssa puolitamme aina leivokset, joten pääsemme nautiskelemaan kahdesta erilaisesta herkusta. Hyviä olivat molemmat!

 Hotellissamme Wittenbergissä oli kivasti koristeltuja aamiaismunia, joten niistä oli pakko ottaa kuva ja nauttia yksi munista myös aamiaisella. Hauska idea, jollaista en ole nähnyt missään muissa hotelleissa.

 
Vankalla aamiaisella pärjäsi pitkälle päivään.

Käypä kurkistamassa toistenkin haasteeseen osallistujien lautasia ja ruoka-annoksia Pienen linnun blogisivulta!

                                                                            

30 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä annoksia. Hauskat kananmunat! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkulliselta myös maistuivat!
      Ihanaa viikonvaihdetta Sinullekin! :)

      Poista
  2. Täytyykin muistaa nuo koristellut munat seuraavan kerran, kun on isompi porukka syömässä. :)
    Itse olen enemmän suolaiseen päin, mutta kyllä näyttää annokset herkullisilta.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koristellut kanamunat saivat kyllä hymyn huulille. Sinä onnellinen, kun et tunne hinkua imelän perään. :)

      Poista
  3. Täällä toinen herkkusuu! Juhlia tulossa ja entiset mekot ei mahdu... Ihan mahdotonta tuo herkuista kieltäytyminen!

    Huomenna alkaa taas viikonloppu -naatitaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mikä siinä onkin, että vaatteet tuppaavat kutistumaan.
      Viikonloppu on alkanut puusavotan merkeissä mökkitontilla. Selkä on äkistään kipeytynyt, mutta jospa se vetreytyy viimeistään pihasaunan löylyissä. Hyvää viikonvaihdetta Sinullekin. :)

      Poista
  4. Makeat kahvileivät ovat heikkouteni ja makeisetkin maistuvat oikein hyvin. Joskus saan hieman irtiottoa makeaan, mutta vain hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sokeri pahan kerran koukuttaa. Äsken piti taas pyöräyttää vohveleita päiväkahville. Ja hilloa siihen kyytipojaksi. :)

      Poista
  5. Voi mitä herkkuja! Minäkin olen tosi herkkusuu; varsinkin suklaa, leivokset ja kakut maistuvat aivan liian hyvin. Ja kahviloissa on ihana käydä eikä siellä tietenkään kieltäydytä herkuista... Hauskoja nuo koristellut aamiaismunat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa sulaa suussani eli se on heikkouteni. Joskus karkkihyllyn ohi on vaikeaa mennä.

      Poista
  6. Oi, miten loistavia nuo aamiaismunat, mahtava idea, huomaavaista asiakaspalvelua!

    Täällä myös yksi, joka on koukussa makeaa, huokaus. Pari kertaa vuodessa yritän pitää sokerittomia kausia, eka viikko on kyllä vieroitusoireita, ihan oikeasti, niin kuin kirjoitit. Kroppa huutaa sokeria, on heikko olo, tärisyttää jne.
    Pisin aika, jonka olen ollut ilman näkyvää sokeria, on 7 kk pari-kolme vuotta sitten. Voi, kun joskus pääsisi nyt edes kuukauteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, 7 kk ilman imeliä; ihan mahtavaa!
      Ja näin on, että tässä hotellissa asiakas huomioitiin erittäin hyvin niin ruuan kuin ystävällisen palvelun ja siistin huoneen puitteissa.

      Poista
  7. Herkkusuu täällä katselee vesi kielellä näitä lautasia!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa ja aurinkoista viikonvaihdetta Sinullekin, Minttuli! Tämä lämpö tuntuu nyt mukavalta. :)

      Poista
  8. Oi mitä herkkuja.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ja aurinkoisen lämmintä viikonloppua Sinullekin, Marliska!

      Poista
  9. Herkkusuu minäkin ja vieläpä sieltä rankimmasta päästä. Kauppareissut on yhtä piinaa, kun karkkihyllyjen ohi koetan selviytyä.
    Olosujteiden pakosta olen kuitenkin kituutellut tammikuun lopulta asti täysin ilman makeaa, ei sokeria lainkaan missään muodossa. Sääli mua vähän!
    Lautasellasi herkkuja, ihan päästä meinaa huipata, kun katselenkin niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä karkkihyllyt houkuttavat minuakin ja se houkutus näkyy vyötäröllä. Kilot eivät enää karise samaan tahtiin kuin nuorena.

      Huh, tammikuulta asti ilman makeita! Mutta joskus olosuhteet/ sairastumnen (?) sen vaativat.

      Poista
  10. Oih, mitä herkkuja! Ja kivat nuo aamiaismunat :) Tulipa mieleeni, että minulla on omenastruudeli -pakkaus pakkasessa. Se pitänee tarjota seuraaville vieraille kermavaahdon kera. Kiitos myös muistuksesta :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenastruudeli oli kyllä herkullista, mutta myös äkki-imelää.
      Onnellista viikonvaihdetta Sinullekin! Nautitaan kevään lämmöstä ja vihreydestä, kun nyt viimein jo mittari näyttää mukavia lukemia.

      Poista
  11. Nam nam, herkullisia kuvia! Tosi kiva idea noissa aamiasmunissa! :)

    Herkkusuu olen minäkin. Ihan toivoton. Mutta yritän olla syyllistymättä siitä, herkut ovat elämän pieniä iloja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös ihan toivoton herkkusuu. Miksi se imelä niin maistuukin hyvältä...

      Poista
  12. Oi, oi, mitä herkkuja. Koristellut pääsiäismunat viehättäviä, hienoa kun joku on nähnyt vähän ylimääräistä vaivaa asiakkaiden iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo munien koristelu on viehättävä tapa ilahduttaa aamiaiselle tulevaa asiakasta. Hyvä idea!

      Poista
  13. Mainio idea minunkin mielestäni noin koristellut munat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin? Hienoa panostusta asiakasviihtyvyyteen, sillä koristellut munat saivat hymyn huulille.

      Poista
  14. herkullisen näköistä! Kiva idea nuo koristellut munat. Saavat asiakkaat hyvälle mielelle

    VastaaPoista
  15. Hauskat aamiaismunat! Omenastruudelilla herkuttelin viimeksi Prahassa.

    VastaaPoista
  16. Tulee ihan vesi kielelle noita herkkuja katsellessa! Hauska idea tuo munien koristelu!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!