perjantai 5. toukokuuta 2017

BERLIININ KEVÄTTÄ

Matkustimme koti-Suomeen Berliinin kautta ja onneksi kaupunkiin tutustumiseen oli varattu useampi tunti. Olen käynyt siellä useasti ennenkin, mutta aina kaupunki on yhtä mielenkiintoinen. Bussiimme saatiin oppaaksi suomalainen nainen, joka on asunut Berliinissä jo yli neljäkymmentä vuotta, joten hänellä oli tietoa Saksan pääkaupungista ja kokemusta myös ajalta, jolloin Berliini oli jakautunut itä- ja länsipuoleen.


 
Mahtoiko joku teistä katsoa n. vuosi sitten saksalaisen sarjan hotelli Adlonin historiasta? Hotelli on ihan lähellä Brandenburgin porttia ja se on suosittu julkkisten yöpymispaikka. Mm. Michael Jackson yöpyi täällä ja esitteli parvekkeelta poikavauvaansa hotellin edustalla hurraaville faneilleen (ja huh, melkein pudotti vauvelin). 

 Lähellä Brandenburgin porttia kulki aikoinaan raja, joka erotti Itä- ja Länsi-Berliinin. Nykyisin rajat on merkitty katuihin ja teihin tiilipolkuina muistuttamaan menneestä ajasta. Kuvan tiilipolun vasen laita kuului  lännelle, oikea puoli Itä-Berliiniin.

Yksi koskettavimmista muistomerkeistä on 2711 kivipaadesta koostuva holokaustin muistomerkki. Täällä en ole itsekään käynyt aikaisemmin, joten oli vaikuttava kokemus kulkea suoraviivaisia, labyrinttimaisia polkuja pitkin muistoalueen toiselle puolelle.


 

Kaupunki kantaa menneisyyden haavoja kehossaan.  Berliini pommitettiin 2. maailmansodan loppumetreillä käytännöllisesti katsoen maan tasalle. Vanhoja rakennuksia on restauroitu tai rakennettu vanhojen piirrustusten pohjalta uudestaan, mutta sodan jälkiä ei ole kuitenkaan haluttu peittää kokonaan. Rikkinäisiä, nokisia patsaita on jätetty paikoilleen, luodin jäljetkin näkyvät muistutuksena ihmisen mielettömyydestä.


Vanhaa muuria on vielä pätkä jäljellä.

Kleinbussista tulee ihan 70-luku mieleen! 😊


KaDeWe-tavaratalon herkkuosasto taitaa olla vertaansa vailla. Tässä vain murto-osa suklaatarjottimista.
 

Berliinin maskottikarhut ovat lisääntyneet sitten viime käynnin

 Keisari Wilhelmin muistokirkon edustalla joulukuussa tapahtunut terroriteko on muistoissa edelleen.


 

 Ja että miksi oma lentomme myöhästyi? Palatessamme bussille oli kaduilla runsaasti poliisipartoita. Tegelin lentokentällä, juuri siellä, mistä koneen oli määrä lähteä, oli ollut pommiuhka, joka onneksi osoittautui aiheettomaksi. Mutta kaikki uhat otetaan nykyisin vakavasti ja siksi tutkimukset viivästyttivät myös lentoaikatauluja. Loppu hyvin, kaikki hyvin: pääsimme nousemaan koneeseen ja palasimme myöhään takaisin Suomeen. Keväinen Saksa jäi taakse, kotimaassa odotti lumi ja sohjo. Mutta onpa se keväinen lämpö jo tullut meillekin!






39 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta Berliini-postauksesta! Kävin siellä viime kesänä ja ihastuin kaupunkiin joka suhteessa. Se on kiehtova paikka joka suhteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa toistoa....joka suhteessa näköjään...

      Poista
    2. Luinkin matkakertomuksesi Berliinistä tosi tarkkaan ja nautin kuvistasi. Berliini on näkemisen arvoinen!

      Poista
  2. Kylläpä näit ja koit monenlaista siellä! Tuo holokaustin muistomerkki näyttää vaikuttavalta. Ja siihen päälle terrori-iskun muistot ja pommiuhka... Hienoja kuvia muutenkin, ja noita suklaita olisin halunnut päästä ostelemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman tunninkin aikana ehti nähdä monta tuttua, mutta myös uutta paikkaa.
      Suklaat näyttivät herkullisilta, mutta tyydyin vain katselemaan niitä, sillä hinta oli aika kova. Tosin ymmärrettävää, kun on kyse käsintehdyistä suklaista.

      Poista
  3. Oi, Berliini onkin vielä näkemättä!
    Aurinkoisia toukokuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen käyntiä, sillä on se niin mielenkiintoinen kaupunki.
      Kiitos samoin Sinulle! <3

      Poista
  4. Kiva postaus. Kamala tuommoinen pommiuhka-juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu!
      Jostain syystä pysyin ihan rauhallisena, vaikka kuulimmekin pommiuhasta eikä kentälläkään pelottanut. Onnellisesti pääsimme kotiin. :)

      Poista
  5. Olen kuullut Berliinistä niin paljon kehuja, että pakko se on mennä joku päivä katsomaan itse.
    Hyvin persoonalliselta se näyttää sinunkin kuvissasi.
    Tuollaisella kleinbussilla ajelimme nuorina ex-mieheni kanssa Kreetalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen käyntiä, vaikka tietysti maailma on pullollaan mielenkiintoisia kaupunkeja.
      Kleinbussit tuovat minun mieleeni nuoruuden ja leirintäalueen, jossa olin monena kesänä töissä. Usein nuoria tuli sinne kleinbusseilla. :)

      Poista
  6. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!

    VastaaPoista
  7. Berliini on kyllä useiden käyntien arvoinen <3 Kuopus suuntaa sinne tänä kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Iloista matkaa kuopukselle; näkemistä kyllä riittää!

      Poista
  8. Olipas kauniit kuvat upeasta kohteesta. Berliini on todella niin mielenkiintoinen ja moni-ilmeinen kaupunki. Olemme käyneet siellä useamman kerran ja aina löytyy jotakin uutta. KaDeWe:lla kannattaa aina käydä. - Mukavaa viikonloppua täällä kotimaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! On se sen verran iso kaupunki, että joka kerran löytää jotain uuttakin. Mutta kiva oli nähdä näitä perinteisiäkin turistinähtävyyksiä.
      Onnellista alkavaa viikkoa!

      Poista
  9. Tässä oli minullekin tuttuja paikkoja, kun olen käynyt Berliinissä yhden kerran. Yksi kerta ei tosin riitä mielenkiintoisen kaupungin tarkasteluun. Maailmassa on vaan niin monta upeaa paikkaa, johon haluaisin mennä, mutta aika ei tahdo riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se! Upeita paikkoja on koluamatta vielä vaikka kuinka paljon. :)

      Poista
  10. Kiitos Piipe, olipa hieno reissu!♥♥

    VastaaPoista
  11. Oii, onpa teillä ollut tapahtumarikas ja koskettava reissu! Ja vielä pommiuhan säikäyskin, onneksi tuo kamaluus ei todentunut. Vaikka maailmalla onkin tapahtunut traagisia terroritekoja, on yritettävä vain pitää pelot loitolla. Jokaiseen uhkaanhan suhtaudutaan suurella vakavuudella ja hyvä niin.

    Berliini on kokematta ja lähtisin sinne enemmän kuin mielelläni. Varmasti kiehtova kaupunki! Kiitos tästä ihanasta matkakertomuksesta Piipe!

    Toukokuun lumoa luoksesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hannah!
      Terrorismin uhka on todella kasvanut, mutta pelolleei kannata antaa valtaa. Muutenhan ei uskalla liikkua missään.
      Ihanaa, aurinkoista ja vihreää toukokuun jatkoa Sinullekin! <3

      Poista
  12. Kiitos hienosta reportaasista!
    En ole itse käynyt Berliinissä, eikä Berliini näin harvaan matkustavalla kuulu edes lähiajan suunnitelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna!
      Kotimaassa riittää kyllä nähtävää, koettavaa ja kuvattavaa. :)

      Poista
  13. Kuulosti mielenkiintoiselta ja ajatuksia herättävältä kaupunkikierrokselta! Ja kauniit kuvat sieltä! :) Berliinissä en ole itse koskaan käynyt, mutta joskus olisi mukava sinnekin piipahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliini on kyllä niin upea paikka historiallisesti ja siksi ehkä tykkään siellä käydäkin. Ensimmäistä kertaa vierailin kaupungissa vuonna 1981, jolloin pääsin käymään myös Ita-Berliinin puolella. Kaupunki oli kuin muurin erottama yö ja päivä.

      Poista
  14. kiitos! Kiinnostava kuvamatka!

    VastaaPoista
  15. Hienoja kuvia Berliinistä. En ole koskaan käynyt, mutta haluan joskus käydä.
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari! Kannattaa käydä ihan paikanpäällä, sillä näkemistä riittää.
      Kaunista loppuviikkoa Sinulle! Toivottavasti kelit lämpenevät.

      Poista
  16. Mielenkiintoisia hienoja kuvia!

    Juutalaisten vainoista sarjaa tulee nyt seurattua tv:stä.

    Berliini on vielä käymättä.
    Terrorismin uhka alkaa olla kaikkialla missä vaan on isoja ihmisjoukkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liplatus!
      Olen seurannutkin sitä tv-sarjaa juutalaisten kohtaloista toisen maailmansodan aikana. Se on niin surullinen ajanjakso historiassamme ja myös mieletön, käsittämätön joukkomurha.

      Poista
  17. Olipa kiva lukea Berliini -postauksesi. Mekin kävimme nyt huhtikuussa Berliinissä. Minulle kaupunki on myös tuttu useammalta käynniltä (pikkusiskoni asui siellä 5 vuotta). Miehelleni sitä pitä esitellä, mutta hän sairastui heti matkan alussa. Berliini on aina mielenkiintoinen, sen historia on niin käsinkosketeltavaa. Huomasin, että sinä koet sen samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinin historia ja kenties juuri tuo lähihistoria kiehtoo minua todella paljon. Kävin kaupungissa muutaman kerran Itä- ja Länsi-Saksan aikana ja silloin koki sen mielettömyyden, jonka kaupungin jako aiheutti. Me pääsimme kurkistelemaan näköalatasanteelta muurin yli Brandenburger Torille ja näimme siellä vartiosotilaita. Check Point Charlie'lta ylitin rajan ja kävin Itä-Berliinin puolella monien passintarkastusten jälkeen. Onneksi muuri murtui!

      Poista
  18. Varmaan vesissä silmin saattaisi tuolla holokaustin muistomerkillä kulkea ja muutenkin tuolla, kun sodasta muistuttaa niin moni asia. Tarkastukset on lentokentillä varmaan kovin tarpeen. Tyttärenkin reppu kuulemma tutkittiin räjähteiden varalta, kun olivat paluumatkalla kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla muistomerkillä hiljaiseksi veti. Juutalaisten kohtalo ja joukkotuho on yksi käsittämättömimmistä asioista.

      Luulenpa, että saksalaiset joutuvat entistä tarkemmin kartoittamaan erilaiset uhkatekijät ja sitä samaa joudutaan tekemään kaikilla Euroopan isoilla lentokentillä. Parempi tiukat turvatoimet kuin terroristit koneita räjäyttelemässä.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!