tiistai 4. huhtikuuta 2017

KATSE YLÖS

Viikon MakroTex-haaste: KATSE YLÖS






Minusta on mukavaa tiirailla taivaalle. Sininen taivas valkoisine pilvineen on jotain niin kaunista ja koskettavaa. Talvi-iltoina pakkassäällä pysähdyn katsomaan taivaankantta, jossa kimmeltävät tuhannet ja taas tuhannet tähdet. Joskus olen onnistunut näkemään tähdenlennon tai bongannut satelliitin kiitoradallaan. Maalla, kaukana valosaasteesta näitä kaikkia onnistuu näkemään.

Metsän puut eri vuodenaikoina ovat myös kuvauksen arvoiset. Ikivihreät havupuut ovat ajattomia, jykeviä ja keväisin vihreään pukuun pukeutuvat lehtipuut vaihtavat asuaan kesän syvänvihreään ja lopulta syksyn värikkääseen mekkoon ollen talvellä alastomina ja silti niin kuvauksellisina. Puita en kyllästy kuvaamaan, latvoja katselen aina, kun olen metsässä.

Tänään taivaalla lenteli äänekkäitä siivekkäitä. Läheisen lentotukikohdan koneet harjoittelivat toista tuntia lennellen sekä muodostelmissa että sikinsokin. Valitettavasti kuvat eivät ole tarkkoja, mutta selviää sentään, kuinka taitavia lentäjät ovatkaan, kun koneet liitävät niin lähekkäin.



                                                                                     

45 kommenttia:

  1. Ylöspäin on mukava tiirailla, maisemat ihan erilaisia kuin jos katsoisi alaspäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on! Puiden latvoja ja taivasta on kiva katsella eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina.

      Poista
  2. Puut ovat tosiaan aina niin kauniita ja todella mielenkiintoinen kuvakulma kuvata niitä ylöspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Varsinkin lehtipuut ovat kuvauksellisiä eri vuodenaikoina.

      Poista
  3. Hienoja kuvia. Mukava kuvakulma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli!
      Joskus on hyvä suunnata katse kohti korkeuksia.

      Poista
  4. Minäkin kävin katselemassa samaa kuvakulmaa, samoja ihania asioita.
    Siellä tuulettui kivasti omat ajatuksetkin pilvien kulkua ja puiden huojuntaa katsellessa. Hyvää hoivaavaa terapiaa saa tuolla luonnossa!
    Katsoo sitten ylös, alas tai sivulle.
    Ja syviä elämyksiä!









    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Luonnossa liikuskelu ja ympärilleen katselu antaa voimaa, energiaa ja hyvää mieltä. Siksi kai menen niin mielelläni metsään samoilemaan.

      Poista
  5. Hienoja kuvia! Ylös kannattaakin välillä katsoa. Pilvet varsinkin ovat kiinnostavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Pilvimuodostelmat ovatkin sykähdyttäviä. Nämä kuvien kumpupilvet ovat suloise pehmeitä, eilen puolestaan oli hyvin ohuita hahtuvaisia taivaankannella. Mielenkkintoista ja kaunista.

      Poista
  6. Puiden latvat ovat kyllä aina niin kuvauksellisia!

    Nuo isot linnut taivaalla pitävät aikamoista meteliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, todella kova meteli noista koneista lähti. Lentoharjoitukset näyttävät ja kuuluvat jatkuvan myös tänään.

      Poista
  7. Sinä sitten osaat vangita kuviisi hetkien kauneuden! Ryhdikäs mänty- tai koivumetsä ovat kyllä valtavan upeita paikkoja ja varsinkin kun katsoo latvoja päin.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Näin on! Monessakin mielessä katse kannattaa kiinnittää taivaalle.

      Poista
  9. Oi kunpa näkisi jo vehreitä puita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reilun kuukauden päästä niitä onneksi jo näkyy. Hento vihreä on ihana.

      Poista
  10. Ihanat kuvat - sininen taivas <3 Suosikkini taitaa olla tuo mäntypotretti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riitta!
      Sinistä taivasta vasten puut näyttävät upeilta. Tänään harmaana päivänä näkymä ei olisi niin vaikuttava.

      Poista
  11. Tuttua puuhaa tuo taivaalle tiiraileminen :)
    Ihanan keväiset, kirkkaat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku!
      Aika usein katse kääntyy taivaisiin. Sinne kun on niin hyvät näkymät.

      Poista
  12. Kaunita kuvia ihana sininen taivas Katse usein taivasta kohden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinistä taivasta minäkin usein katson, kun se on niin ihana.

      Poista
  13. Hyvä huomata katsoa myös ylöspäin, siellä on paljon kauneutta. :)
    Upeita kuvia!
    Tuosta valossa kylpevästä lehtipuusta en saa silmiäni irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liplatus!
      Ei mene enää kauan, kun saamme ihastella hennonvihreitä puunlatvoja.
      Kevät! <3

      Poista
  14. Oletpas kuvannut hienoja kuvia!
    Tuo kolmas ylhäältä on tosi upea kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari! Kannattaa suunnata katse koti taivasta, sillä sieltä voi löytyä yllättäviä kuvauskohteita.

      Poista
  15. Hienoja kuvia ja erityisesti kuva nr. 2 todella vaikuttava - melkein apokalyptinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lady of the Mess! Vaikuttavasti ja koskettavasti sanottu. <3

      Poista
  16. Todella huikean upeita otoksia haasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu! Kannattaa välillä pitää katse kohti taivasta. :)

      Poista
  17. Kivat kuvat, ensimmäinen oli suosikkini, vaikka puista tykkäänkin. Se oli vähän erilainen ja siinä oli sitä jotakin. Hieno haastevastaus kokonaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irja! Pidän itsekin kovasti ylimmäisestä kuvasta. Näitä vanhanajan sähköpylväitä löytyy edelleen kotikylältämme.
      Suloista palmusunnuntaita Sinulle!

      Poista
  18. Tykkään myös kuvailla vanoja ilmasähkölinjoja. Niiden diagonaalisissa linjoissa on jotain hyvin kaunista. Kohta taitavat olla muisto vaan, kun vähitellen siirrytään maan alla kulkeviin johtoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöisiä arkisia asioita on hyvä tallentaa kuviin, sillä joskus ne voivat kertoa jotain historiasta. Näin käynee myös ilmasähköjohtojen suhteen.
      Toisaalta on hyvä, että maanalaisia linjoja rakennetaan. Nykyään myrskytuulet kaatavat helposti puita sähkölinjoille sillä seurauksella, että sähkökatkot voivat pahimmillaan kestää kymmeniä tunteja.

      Poista
  19. Jaan ehdottomasti kanssasi tuon taivaille tiirailun harrastuksen! :) Puut tyvestä latvaan jaksavat innostaa tiirailuun joka kerta. Oksistot, latvat ja kaikkineen puut ovat niin upeita jokaisena vuodenaikana.<3 Myös pilviä ja niiden muodostelmia, hahmoja olen tiiraillut pienestä pitäen.
    Kuvasi ovat hienoja! Varsinkin pidän juuri noista puukuvista ja pilvistä.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirjam-Matilda! Paljon meistä löytyy yhteistä! :)

      Poista
  20. Täällä myös tiiraillaan taivaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, peukutusta! Paljon sieltä löytyykin katseltavaa. :)

      Poista
  21. Taivaalle katseen suuntaaminen on minunkin mielipuuhiani. Havainnoin noita samoja asioita, mitä tuossa kerrot.
    On todella niin erilaista nähtävää eri vuoden aikoina. Silti taivas on heleän sininen, oli kesä tai talvi. Muutamia valkoisia hattaroita siellä saattaa leijua.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!