tiistai 14. maaliskuuta 2017

KUKKASIA SIELTÄ JA TÄÄLTÄ

Tämän viikon haaste: KUKKA

Kukat ovat olleet yksi rakkaimmista kuvauskohteistani. Ne hurmaavat kauneudellaan ja monimuotoisuudellaan eivätkä pakene paikalta.
Ihanaa, että pian on kesä ja kukkasia! Silloin saa tehtyä kimppuja ihan omasta pihasta tai lähiympäristöstä.



Muutama vuosi sitten olimme Israelissa juuri parhaimman kukkaloiston aikaan ja siellä kameran muistikortille tallentui mitä moninaisimpia kukkasia. Puoliso jo jossain vaiheessa naureskelikin, että taidan kuvata enemmän kukkia kuin maisemia ja ihmisiä eikä siinä kyllä yhtään liioitellutkaan.  😊



Sisäkukkaset tuovat viihtyvyyttä pitkin talvea. Vihreys virkistää pimeänä aikana, kun vain muistaa kastella ja välillä suihkutella ikkunalaudan ilontuojia. Aikoinaan äidiltä saatu kaktus innostui nyt jälleen kukkimaan. Toinen kukinta on odotettavissa joulun alla.


                                Mitä, jos tätä kaikkea kauneutta ei olisikaan luotu iloksemme?


                                                                        

51 kommenttia:

  1. No, mitäpä tähän voisi kommentoida, kun kukat ovat henkeäsalpaavan kauniita ja kuvaaja onnistunut erinomaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansu! Kun valitsin kuvia, tuli jo vähän ikävä kesää.

      Poista
  2. Oikein kauniit kukkakuvat ja kuviin on päässyt värikäs veriludekin!

    VastaaPoista
  3. Voi älä muuta sano Piipe! Minun pitää aina ihan ensimmäiseksi kesällä mennä keräämään niittykukka-kimppu, kun menemme maalle.Olen sitonut omat hääkukkani ja kerännyt sukuni poismenneille kimput surutaloon.Jos tyttäreni menee naimisiin kesällä, haluaisin ehdottomasti kerätä hänelle niittykukka-kimpun morsiusvihoksi. :)Pienenä olin ehdottomasti sitä mieltä, että minusta tulee kukkakauppias.Ja olinkin sitä aina leikeissämme. :)
    Kukat, elämämme suloistuttajat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niittykukat ovat niin ihania ja toisiinsa sopivia. Oletpa ollut ahkera, kun olet kerännyt luonnonkukista kimpun sekä juhlijoille että surijoille.
      Minäkin harrastin kukkien keräilyä jo pikkutyttönä. Kun menimme naimisiin, isäni mainitsi asiasta jopa hääpuheessaan. Olin kuulemma vienyt kukkasia äidille kesken lehmänlypsynkin (vaikka en sitä itse muistakaan). :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Riitta!
      Minullekin tuli jo vähän ikävä kesää, kun valitsin kuvia tähän haasteeseen.

      Poista
  5. Kukat vain ovat niin kauniita! Ja kuinka paljon erilaisia niitä onkaan, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne ovat: kauniita ilontuojia!Maailma olisi niin paljon köyhempi ja karumpi paikka ilman kukkasia.

      Poista
  6. Kauniit kukat ja taitava kuvaaja: Ihania kaikki, eniten pidän kaktuksen nuppusesta.
    Hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli! Kaktuksen kukat ovatkin vastustamattoman upeita. Arvaa vaan, kuinka monena kukinta-aikana olen kuvaillut nuppuja ja kukkia. ;)

      Poista
  7. Ihanat kesäiset kuvat! Kesäaamuihini kuuluu aina pihalla kulkeminen ja kukkien tervehtiminen - näistä kuvista tuli ihan ikävä aurinkoisia kesäaamuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pia!
      Kesäaamut ja kukkaloisto, niin ihanaa! <3

      Poista
  8. Kauniita kuvia, kesä mielessä ja kukkien väriloistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Esther Helmiä! Kesää jo onkin vähän ikävä, mutta sitä kohti mennään jo hyvää vauhtia. :)

      Poista
  9. Niin herkät ja kauniit ovat nämäkin kukkakuvasi, etten edes halua kuvitella elämää ilman kukkasia :)
    Kevät etenee vauhdilla ja tuskin maltan odottaa sitä upeaa väriloistoa kun luonto puhkeaa kukkaan. Ja mikä parasta, kun yksi lakkaa kukkimasta, niin toinen jo aloittaa omansa, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku!
      Sepä se onkin kesässä ihanaa, että aina jossain päin kukkii.

      Poista
  10. Voi että miten ihania otoksia! Tuo örkkikuva oli lempparini! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Kukkasia ja ötököitä on niin hauska kuvata. Välillä öttiäiset ovat vaan niin nopeita, että joskus kuvaan jää osa jalasta. :)

      Poista
  11. Kukat jaksavat aina piristää, oli ne sitten leikkona maljakossa, omalla pihalla tai matkoilla jossakin puutarhassa tai niityllä. Nuo Israelin luonnonkukat on ihastuttavia ja juuri nyt taas kukassa siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on! Olimme Isrelissa juuri näihin aikoihin ja siellä sitä kuvattavaa todella riitti, kun sellaisia kukkasia ei kasva täällä pohjolassa. Mutta ihanaahan on se, että elämme niin monimuotoisessa ja värikkäässä maailmassa.

      Poista
  12. Ihania kukkakuvia <3 Talvi on omalla tavallaan mukava, mutta kyllä noita kuvia katsellessa tuli jo ikävä kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Virpi!
      Kun etsin kuvia tähän päivitykseen, tuli minullekin ikävä kesää ja kukkasten väriloistoa. Mutta sitä aikaa kohti mennään jo vauhdilla! :)

      Poista
  13. Värikästä ja lämmintä. Ihanat kuvat. Kaipaan kesää :) Kyllä se sieltä tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita!
      Minäkin jo niin kesää kaipailen, mutta nautin myös kevään auringosta ja vesipurojen solinasta.

      Poista
  14. Kaunis kukkapostaus, kiitos!
    Eilisellä automatkalla puhuimme mieheni kanssa säästöistä, joita nyt asetetaan vähän joka alalle. Jos asetettaisi kansalaisäänestys siitä, että mitä jos säästettäisi tänä kesänä luopumalla kaupungin kesäkukista. Näinköhän moni kannattaisi :) Ne ovat tavallaan itsestäänselvyys, kyllä näyttäisi kaupunki karulta.
    Tykkään ihan valtavasti luonnonkukista ja ilokseni tunnistankin aika hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vikki!
      Olisipa se kurjaa, jos kukkasista säästettäisiin, kun kyse on lopulta pienestä rahasta. Katukuvassakin kukkaset tuovat pehmeyttä ja inhimillisyyttä.

      Poista
  15. kauniin värinen kaktus sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tellu Tom! Itsekin tykkään sen väristä. :)

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos, Arleena! Luonnonkauneus on henkeä salpaavaa.

      Poista
  17. Oi että, onpas ihanaa väriloistoa! Nyt tuli iso ikävä kesää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna! Niin onnellisia olemme, kun saamme pian kesän ja kukkaset. :)

      Poista
  18. Kauniita kuvia! Kukat tuo niin paljon mielihyvää kauneudellaan. Niiden katselemiseen ja kuvaamiseen ei väsy milloinkaan:) Ihanaa kun kohta saa poimia kukat maljakoihin pihasta ja luonnosta.
    Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanne!
      Niin se on: kukat tuovat todella paljon iloa ja hyvää oloa.
      Nautitaan keväästä, iloitaan tulevasta kesästä!

      Poista
  19. Hurmaavat kuvat! Erityisesti kaksi ensimmäistä, aivan upeat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, T.!
      Kukkapenkin ja pihaniityn kukkijat ihastuttavat kauneudellaan.

      Poista
  20. Tykkäsin erityisesti tuosta tokana olevasta kuvasta, vaikka muutkin oli kauniita. Eipä sitä aina osaa, eikä tietty tarvitsekaan, selittää miksi joku viehättää toista enemmän. Olisipa aika ankeata, jos kukat puuttuisi vallan... Aurinkoisia päiviä sinne kukkakelejä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todella paljon puuttuisi, jos ei kukkasia olisi!
      Metsäkurjenpolven hempeä väri miellyttää minunkin silmääni.Ja taitaa se olla hyvä keinu pikkuötököille.

      Poista
  21. Ihania kukkia! Noita punaisia unikonnäköisiä vuokkoja olisin halunnut kuvata Israelissa myös, mutta näin niitä vain bussin ikkunasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!
      Israelin kukkaloisto on niin ihana tähän aikaan vuodesta.

      Poista
  22. Vastaukset
    1. Kiitos, Anu! Kukkaset ovat kiitollisia kuvauskohteita.

      Poista
  23. Kauniita, värikkäitä ja monipuolisia kukkakuvia. Ja pääsi sinne yksi faunankin edustaja mukaan. :)

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina! Veriludekin on huomiotaherättävän värinen.

      Poista
  24. Oi oi, nyt alkoi kesäkuume nousemaan :) Aivan ihana tuo niittykuva missä unikoita <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä Israelin kukkaisniittyjä. Mutta onneksi Suomen kesäkin on niin ihana ja värikäs. <3

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!