maanantai 13. helmikuuta 2017

JÄINEN JUTTU

Viikonloppuna pakkasimme eväät reppuun ja suuntasimme ystävien kanssa Hitonhaudalle katsomaan tämän talven jäämuodostelmia. Parkkipaikalta rotkon pohjalle on noin kahden kilometrin kävelymatka ja sen verran siellä on kävijöitä tänäkin vuonna ollut, että polku oli tallautunut helposti kuljettavaksi.
Hitonhauta on kuin pala pohjoisten kuruja keskellä Suomea. Äänimaisema on rauhoittavan hoitava, vain veden hiljainen solina hivelee kulkijan korvia. Ihminen tuntee itsensä niin pieneksi siellä jääseinien keskellä, mutta silti siellä ei ole ollenkaan pelottavaa.











Viikonloppuna Hitonhaudalla kokoontui myös jääkiipeilijöitä ja mekin onnistuimme seuraamaan yhden rohkean matkaa kohti korkeuksia. Huimaa touhua, joka vaatii taitoa ja runsaasti fyysistä voimaa.




Osa kiipeiljöistä oli pystyttänyt telttansa lähelle laavua. He päättivät yöpyä luonnon keskellä ja olla iskuvalmiina jo heti aamun valjetessa. Peukutusta heille!
Kiipeiljöiden joukossa oli myös yksi irlantilainen nainen, jolle tämä paikka ja jääkiipely olivat varmasti melkoisen eksoottinen kokemus.



Me tyydyimme palaamaan rotkon pohjalta polkua pitkin ilman apuvälineitä ja sen jälkeen täytimme vatsaa makkaralla ja kupposella kahvia. Oli siellä ihanaa! Muutaman viikon päästä aion retkeillä noissa maastoissa uudestaan ja jäätikötkin ovat siinä ajassa varmasti jälleen muuttaneet muotoaan.


Toivotan Sinut, Satu tervetulleeksi lukijoiden joukkoon! 😊

36 kommenttia:

  1. Olipa hitonmoinen hauta ja fantastiset jääkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! :)
      Sydämellisesti tervetuloa lukijoiden joukkoon! <3

      Poista
  2. Onpa mahtava paikka! Upeat kuvat. Eipä ole meikäläisen hommia nuo kiipeilyt, eikä telttailut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä upea paikka ja niin näkemisen arvoinen.
      Ja jäisi kyllä minultakin nuo kiipeilyt tekemättä; oli se sen verran huimannäköistä puuhaa. Telttailua talvella voisin ehkä jopa kokeilla, mutta makuupussien pitäisi kyllä olla todella lämmönpitäviä.

      Poista
  3. Wow how impressive .
    I never saw such great ice landscape !
    Greetings from Germany

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Es ist ja wirklich wunderbar und nicht so weit Weg von uns.
      Wünsche Dir einen sonnigen Tag!

      Poista
  4. Wau, mitä jäämuodostelmia! Uskomattoman hienoja, ja noin monia erilaisia vielä.
    Varmasti olitte vaikuttuneet paikasta!
    Postauksesi ihailemisen jälkeen maistuivatkin nuo kuumat makkarat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitonhauta on todella vaikuttava paikka! Viime talvena jäämuodostelmat olivat vielä massiivisempia, mutta hyvä näinkin. Ihmeellistä, että Keski-Suomesta löytyy tällaisia paikkoja.

      Poista
  5. Ohoh, onpa melkoiset jääputoukset! Upeat kuvat!
    Eikös tämä Hitonhauta olekin Laukaalla, näkemisen ja kokemisen arvoinen on!

    Hyvää Ystävänpäivää Piipe♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä: Hitonhauta on Laukaassa ja Sumiaisissa on toinen samanniminen paikka. Mistä lienevät nimensä saaneet?
      Hyvää Ystävänpäivää Sinullekin!

      Poista
  6. Upea paikka ja upeat kuvat! On mahtavat jäämuodostelmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!
      Kyllä tuolla tunsi itsensä aika pieneksi, mutta kannatti käydä.

      Poista
  7. Hitonhaudasta tuli mieleen mukavat muistot. Olen käynyt siellä perheeni kanssa vuosia sitten. Vaikuttava elämys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Kävittekö talvella vai kesällä? Elämyksiä se tarjoaa joka vuodenaika.

      Poista
  8. Vau, upea paikka! Täällä ei tuollaisia ole, joten kiitos matkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Eihän tuollaiselta retkeltä voi olla jakamatta kuvia...

      Poista
  9. Mahtava paikka! Miten uskalsit kuvata noita jääpuikkoja alhaaltapäin :)
    Peukutusta tosiaan kiipeilijöille, aika jännä harrastus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kai vähän uhkarohkea ja luotin siihen, ettei sieltä kuitenkaan jäätä tule päähän. Ja onneksi ei tullut! Tuo kuvauskulma vaikutti aika jännältä.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Sieltä löytyi kyllä niin uskomattoman hienoja jäätaideteoksia ja valuva vesi muokkaa niitä jatkuvasti. Tänään voi jälleen näyttää erilaiselta kuin lauantaina.

      Poista
  11. Voi miten hienoa jäätaidetta...lunnon itse muovaamaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnontaiteen edessä on mykistävää olla. Kannatti käydä tuolla! :)

      Poista
  12. Hienoja jäämuodostelmia.
    Hyvää ystävänpäivää!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan!
      Ja kiitos samoin, vaikkakin päivän myöhässä!

      Poista
  13. Hurjat jäämuodostelmat! Varmasti elämyksellinen reissu.

    Ihanaista ystävänpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, elämys se oli! Tuolla käynti on aina niin vaikuttava kokemus.
      Kiitos samoin, Hannah, vaikkain päivän myöhässä! <3

      Poista
  14. Ihan mielettömän upeat, suorastaan satumaiset jäämaisemat! Tuonne olisi päästävä!

    Hyvää ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostaisiko retki tuonne Hitonhaudalle? Ei mitenkään mahdotonta, jos tulet Jyväskylän seudulle. Siitä on enää lyhyt matka kohteeseen ja voin lähteä ilomielin oppaaksi.
      Kiitos samoin, Virpi, vaikka olen päivän myöhässä! :)

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti! Upeaa kuvattavaa riitti. :)

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuli kyllä otettua aika monta kuvaa ja oli suorastaan valinnanvaikeus, mitä kuvia laittaa tänne blogiin. :)

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Sanan täydessä merkityksessä: komea on!

      Poista
  18. Voi upeus, olette taas käyneet tuolla <3 Pitääkin myös tehdä retki sinne lähiaikoina, Vuosi sittenhän tapasin siellä erään ihanan ihmisen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin tapasin!!! :)
      Menkääpä ihmeessä käymään. Vähän erinäköiset jäät on kuin viime vuonna.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!