sunnuntai 15. tammikuuta 2017

VÄRIPILKKUJA

Näinä päivinä on harmautta riittänyt. Aurinko pysyttelee sitkeästi pilviverhon takana ja itse jo kaipaisin kovasti auringonpilkahduksia. Vuodenvaihteen aikana tullut räkätauti ei ota hellittääkseen, joten sekin tekee mielen ankeaksi.
Tänään kuitenkin lähdimme puolison kanssa metsälenkille. Raikkaassa ulkoilmassa olo piristää aina! Otin pitkästä aikaa kameran kainaloon ja etsin kuvauskohteita. Valkean ja harmaan keskeltä löytyi kuin löytyikin jotain värikästä 😄. Vuosikausia kasassa olleet puut ovat jo pökkiintyneet ja menettäneet polttoarvonsa (harmi sinänsä, kellä on ollut varaa jättää nämä puut käyttämättä), mutta nyt ne tarjoavat kasvualustaa sienistölle ja luonnon omalle taiteelle.











Iloista oranssia löytyy myös vastakaadetuista ja tien varteen ajetuista leppäpuista. Kaunista ja piristävää!


36 kommenttia:

  1. Jaahas, samoilla mennään edelleen. Mullakaan ei tauti oikein halua irrottaa otettaan ja kuten sanoit se masentaa. Mutta onneksi löytyy jotain piristävää ja muutakin ajateltavaa välillä:) Ulkona on mukavaa löytää valkoisuudesta jotain mielenkiintoista ja värikästä. Itse olen pikkupuuhastellut käsitöiden parissa. Voimia ja iloa taas tuleviinkin päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksamista myös Sinulle! <3 Toivottavasti tauti lähtee meistä molemmista vielä tämän kuukauden puolella.

      Poista
  2. Kauniita kuvauskohteita olet löytänyt talvisesta luonnosta. Kauniit kuvat. Toivottavasti räkätautisi hellittää. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä minäkin toivon ja kaipaan terveitä päiviä.
      Minusta nuo sienikasvustot ovat niin upean näköisiä, että ne oli ihan pakko kuvata.
      Hyvää alkanutta viikkoa Sinulle!

      Poista
  3. Tekin olette saaneet uutta lunta ja sinä kauniita kuvia. Olet hienosti vanginnut talven tunnelmaa kuviisi. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmaa päivä tekee maisemasta aika värittömän ja todella odotan aurinkoisia säitä. No, jossain vaiheessa se aurinko paistaa jälleen...

      Poista
  4. Kylläpä on sitkeänsorttinen tauti, toivotaan aurinkoa, jospa se loput pöpöt häätäisi!
    Ulkonaolo on aina mukavaa, kun vaan saa sen vaihteen päälle, me teimme tänään lenkin jäälle. Oli mukava kävellä, kun ei ollut viimaakaan.
    Noin tuo elämä luonnossa jatkuu, tosin tuolla määrällä puita olisi lämmittänyt aika monta takkapesällistä :)
    Mukavat kuvat metsälenkin varrelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki!
      Nyt uskaltaa jäällä kävellä. Tämän vuoden puolella en ole vielä jäälle mennyt( silloin joulun alla käytiin), mutta pilkkijöitä olen nähnyt. Olisi mukavaa luistellakin, mutta nyt on lunta tullut sen verran, ettei se onnistu.

      Poista
  5. Heinoja kuvia taas. Ruskeaa luonnon omissa sävyissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne ja hyvää alkanutta vuotta! Mukavaa oli nähdä jotain värikästä harmauden keskellä.

      Poista
  6. Onneksi olemme säästyneet tuolta taudilta, toivottavasti ei tulekaan tänä keväänä. Olen haaveillut retkestä meren rannalle kuvailemaan, mutta pilviset päivät ja hirmu liukkaat kelit eivät ole saaneet meitä vielä liikkeelle. Hain ison pinon kirjoja kirjastosta, joten aika kuluu sängyssä lukien. Aikansa kutakin. Pikaista paranemista ja kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olette terveinä, sillä sen luokan kova tauti tämä tuntuu olevan. Olenkohan koskaan sairastanut näin pitkään?
      Mukavia, lokoisia lukuhetkiä ja onnellista alkanutta viikkoa!

      Poista
  7. Hienot kuvat talven harmaan päivän iloksi!

    Räkätautia ei ole mukava potea, vähän sama vaiva täälläkin!

    Kevättä kohden paremmassa voinnissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Sinäkin sairastat!Toivotaan, että kevätauringon säteet meidät viimein parantavat. <3

      Poista
  8. Hienot kuvat lenkin varrelta! Itse podin tuota räkätautia reilun viikon verran, sekin aika veti jo mielen matalaksi.

    Paranemisia ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa! Hyvää alkanutta viikkoa Sinullekin!

      Poista
  9. Ei kuvissa niin harmaalta näytä lainkaan. Ihan kunnon talvelta.
    Minäkin olen miettynyt, miksi joku kaataa ja tekee puukasat metsään, mutta jättää korjaamatta ne sieltä.
    Hus, hus, sanon minä sinun räkätaudillesi. Toivottavasti älyää lähteä ja sinä paranet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aimarii! Paranemista toivon itsekin, sillä puolikuntoisena on kurja olla.
      Lunta ei ole kovin paljon, mutta sen verran, että talviselta näyttää.

      Poista
  10. Koitahan nyt saada ittes kuntoon! Talvikävelyllä minäkin tänään... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita! Tämmöinen puolikuntoisuus on ärsyttävää.
      Onko talvikävelykuvat jo blogissa? Taidan kohta tulla vierailulle...

      Poista
  11. Onpa tosi outoa, että joku jättää tuollaisen kasan puita metsään. Onkohan ne unohtuneet? Toivottavasti tauti hellittää. Kevättä odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Tuollaisella määrällä olisi saanut paljon lämpöä aikaan. Tuo iso kasa puita on ollut lenkkipolun varrella jo todella monta vuotta. Harmillista!
      Ja kiitos toivotuksista; toivon itsekin tervehtyväni pian.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos, Marliska! Lunta ei ole kovin paljon, mutta talviseltahan se luonto näyttää.

      Poista
  13. Hienoja kuvia!
    Hyvää maanantai päivää sinne!

    VastaaPoista
  14. Vastaukset
    1. Luonto jaksaa yllättää ja aina noissa taideteoksissa riittää ihmettelemistä. :)

      Poista
  15. Upeita kuvia, Todella talvitaidettta kauneimmilla.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinne teille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sylvi!
      Ihanaa tammikuista viikkoa Sinullekin!

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Melkoisia väriläikkiä harmauden keskellä. Oranssit sienet ovat kyllä kauniita.

      Poista
  17. Monelta olen kuullut, että sitkeää sorttia on lentsu tänä talvena...paranemisia sinne sinulle toivottelen.
    Kuvistasi tuli niin metsään ikävä.
    Kauniin väriset puut.Toivottavasti eivät jää maatumaan. Vaikka toisaalta onhan noista iloa eläimistölle kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirjam-Matilda! Nenä vuotaa edelleen, mutta ei enää niin paljon. Alan olla siis voiton puolella!
      Onnellista loppuviikkoa Sinulle!

      Poista
  18. Ihanat kuvat! Ensimmäisen kuvan kuihtunut kukka lumen alla näyttää hevosen päältä ja tosi hienolta sellaiselta. :)

    Sitkeästi seurana junnaava flunssa on tosi ärsyttävä. Pikaista paranemsta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska huomio mainitsemastasi kuvasta! Nyt kun itse katsoin sitä tarkemmin, huomasin minäkin hevosenpään. :)
      Kiitos, Virpi, sanoistasi! <3

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!