lauantai 21. tammikuuta 2017

SUKSI SUIHKI SUKKELASTI

Tänään on ollut niin ihana, suorastaan keväinen päivä. Kauan kaivattu aurinko paistoi täydeltä terältä lähes pilvettömältä taivaalta ja oikein imin itseeni uutta energiaa antavaa valoa.
Kaivoin aurinkoisen päivän  kunniaksi sukseni esiin ja lähdin jäälle hiihtelemään. En ole todellakaan mikään intohimoinen hiihtäjä eivätkä ylämäen nousut tai vastaavasti alamäessä viilettäminen ole minun juttuni, mutta tasaisella jäällä on kuitenkin kiva sivakoida. Ja hyvin sukset luistivatkin, mitä nyt alkumatkasta oli vähän haastetta, kun tuuli oli tuonut laduille puista irronnutta roskaa.  Pari kertaa suorastaan tökkäsi ilkeästi, mutta en antanut sen häiritä menoani ja nautiskeluani. Muutaman vastaantulijan kanssa jäin rupattelemaan ja kaikilla tuntui olevan sama, iloinen fiilis kuin minullakin. Kyllä kannatti kokeilla, miltä hiihto tuntuu lähes vuoden tauon jälkeen. Hyvältähän se! Lähipäivinä taidan antaa suksille kyytiä uudestaan.




 Päivän kruunasi vielä upea auringonlasku, joka purppuroi taivaanrantaa.Tämmöiset päivät ovat ihan huippuja!





31 kommenttia:

  1. Ihanan kevään tunnun tuo talviset aurinkoiset kuvat.
    Ei ole tungosta, vaan luonnon rauhallisuutta henkii.
    Äkkimältä iltaruskoa katsoessa voisi luulla että on lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko saa ihmeitä aikaan! Nautin niin kovasti ympärillä olevasta hiljaisuudesta (tosin osan matkasta valtatieltä kuuluva melu häiritsi)ja kauneudesta.Hiihtoretki sai aikaan hyvää mieltä.

      Poista
  2. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä! Upeat talvikuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!
      Hiihtoretkestä tuli tosi hyvä mieli.

      Poista
  3. Tällaiset päivät ovat huippuja, kyllä! Kyllä aurinko saa hymyilemää :)
    Toivottavasti hiihtokelejä tulisi vielä. Täälläpäin ei ole edes tehty kaikkia latuja.
    Kuvissasi on niin perinteisen talven tunnelmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vikki! Pitkän harmaan kauden jälkeen auringonvalo tuntui niin hyvältä. Tällä hetkellä pilviverho on taas niin paksu ja lunta sataa.
      Jäällä hiihdellessäni kiitin mielessäni latujen tekijää, joka on ne ajellut vapaaehtoisesti ja omalla kustannuksella. Hieno teko!

      Poista
  4. On sinun kelvannut hiihdellä! Hienot maisemat.Minulle tuli ihan sama tunnelma, kuin Vikillekin näistä kuvista.Kuin ennenvanhaan hyvinä, talvisina ja aurinkoisina talvina! :)
    Kovin on kaunis auringonlaskukin.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli niin kiva hiihtää ja nauttia luonnosta. Luonnossa sielu lepää! :)

      Poista
  5. Tällä kelillä ulkoilu oli todellakin juhlaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Auringonvalo houkuttelee ulkoilemaan, antaa energiaa ja hyvän mielen. :)

      Poista
  6. Ihanalta kuulostaa ja näyttää hiihtolenkkisi! Meillä on lumet juuri nyt aikas vähissä, jäätikköä taas piisaa senkin edestä. Merenjäällä pääsisi nyt paremminkin luistelemaan kuin hiihtämään, mutta toivottavasti täälläkin saadaanvielä nauttia merijäiden keväthangista.

    Suloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin, että tekin saisitte hiihtoladun verran lunta suksien alle. Toisaalta luistelukin on ihanaa, jos on oikein hyvä ja siloinen jää. Omalla hiihtolenkillä oli vain parissa kohdassa vesi noussut jäälle ja ladulle.
      Leppoisaa pyhäpäivää Sinullekin!

      Poista
  7. Tänään oli tosiaan upea päivä. Tällaisia on kaivattu.
    En ole hiihtänyt kahteen talveen. Mahtaisinko pysyä edes pystyssä. Ennen meiltä pääsi suoraan pihasta ladulle, mutta nykyisin pitää kävellä jonkin matkaa päästäkseen hiihtämään. Kylällä on innokkaita hiihtäjiä ja muutama vapaaehtoinen laduntekijä. Tuntuu vain tyhmältä kävellä sukset kainalossa latua etsimässä tai pahimmassa tapauksessa ajaa autolla hiihtoladun varteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella huippuhieno päivä! Valitettavasti tänään aurinko lymyilee jälleen pilvien takana ja täällä satelee tällä hetkellä lunta.
      Joku vapaaehtoinen kyläläinen on ajanut hiihtoladut järven jäälle ja kyllä mielessäni häntä kiittelin, minkä ilon hän suo monelle hiihtäjälle.
      Minäkin jouduin ottamaan sukset kainaloon tullen mennen, sillä matkaa rantaan on jonkin verran, mutta en antanut sen häiritä menoa.Tosin mietin vakavasti, arvaisinko jättää sukseni muutamaksi päiväksi uimarannan pukukoppiin uusia hiihtoretkiä ajatellen, mutta päädyin sitten lopulta siihen, että otan sukset mukaan ja kiikutan ne kotiin.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Aivan ihanat! Tasamaahiihto on minulle kaikkein sopivin. Kiitos kuuluu myös vapaaehtoiselle, omalla kustannuksella ladut tekevälle kyläläiselle.

      Poista
  9. Upeat, aurinkoiset talvikuvat!
    Eilen oli täälläkin mahtava ulkoilusää ja vähän näyttäisi, että tästäkin päivästä tulisi samanmoinen.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Sirpa! Meillä oli eilen lumisateinen ja harmaa päivä, joten jäipä hiihdot hiihtämättä.
      Kivaa alkanutta viikkoa Sinulle!

      Poista
  10. Onpa kauniit kuvat. Meilläkin paistoi eilen aurinko ja mainio ulkoilusää. Suksia en kyllä tohtinut ottaa esille, on niin monta vuotta siitä kun olen hiihtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli A!
      Eipä keli voinut olla kauniimpi lauantaina, joten oli ilo ulkoilla ja hiihtää.

      Poista
  11. Kylläpä on houkutteleva latu,tuossa onkin ihana hiihdellä kun viellä oli aurinkoinen kaunis päivä Hieno postaus. Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma!
      Parasta tuossa hiihtolenkissä oli se, ettei tarvinnut kavuta ylämäkiä vaan voi nautiskella tasamaalla.

      Poista
  12. Schöne Bilder vom Winter und den Spuren im Schnee. Wünsche einen schönen Sonntag.

    Noke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke, Noke!Das Wetter war so herrlich am Samstag und deshalb war es auch schön, Ski zu fahren.

      Poista
  13. Hienot hiihtokelit! Täällä meilläpäin ei ole riittävästi lunta hiihtämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän meilläkin on lunta, mutta kuitenkin sen verran, että pääsee suksille. Metsissä lunta on niin vähän, että mustikanvarvut näkyvät selvästi.

      Poista
  14. Oi mitkä värit! Ensin sinistä ja valkoista ja sitten upeaa keltaista. Luonto on ihmeellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto jaksaa yllättää ja ihastuttaa aina!Nuo värisävyt eivät kauan kestäneet taivaanrannalla, joten onneksi satuin vilkaisemaan ikkunasta juuri sopivaan aikaan ja kiirehdin kameran kanssa pihaan.

      Poista
  15. Mä hiihdän... ainoastaan kuuntelemalla tuota Tuiskun biisiä ;) Se huono puoli tässä "hiihtokeskuksen" liepeillä asumisessa, että kaikki ladulla on niin pro ja vehkeet vimosen päälle. Meikäläinen olisi siellä kuin männynkäpy vain ladun tukkona... Ei mun laji!

    Mutta totta on että jäällä hiihtäminen on jees, tulee lapsuus ja lakeus mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tulee hiihdettyä tosi vähän, mutta lauantaina jäällä olevat ladut suorastaan kutsuivat ja olinkin tosi onnellinen, että tulin lähteneeksi. Mutta kaupungin laduille en mene, sillä mulle kävisi juuri samoin kuin sinulle: olisin siellä vain tukkeena. Täällä maalla voi hiihtää väljästi ja omaan tahtiin, nautiskella eikä tarvitse edes pukeutua hienoihin hiihtovarusteisiin (enkä niitä omistakaan). Eilenkin olisin lähtenyt laduille, mutta sitten läksinkin naapurin kanssa metsälenkille. Liike kuin liike.

      Poista
  16. Todella ihana latukuva, hyvin kutsuva. Harmi ettei täällä ole sen vertaa lunta että pääsisi edes kaatumaan yhden kerran:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!