sunnuntai 22. tammikuuta 2017

MIELENKIINTOISTA POSTIA MAAILMALTA

Olen nyt muutaman vuoden ajan harrastanut postcrossingia ja se on ollut paljon iloa tuottava harrastus. Kortteja on ropissut postilaatikkoon melko tasaisin väliajoin ja saman verran olen lähetellyt postia maailmalle. On kiehtovaa saada kortti tuntemattomalta, tutustua sitä kautta erilaisiin kulttuureihin ja bonuksena saa vielä hienoja postimerkkejä. Alan harrastajia on laidasta laitaan. Joku on kotiäiti, joku insinööri, kirjastovirkailija, opettaja, maanviljelijä, eläkeläinen, työtön. Harrastajien ikähaitarikin on melkoinen. Joskus olen saanut kortin toiselta lastentarhanopettajalta, joka asuu pienessä maalaiskylässä, harrastaa samoilua metsässä ja ottaa innokkaasti valokuvia aivan kuten minäkin!

Tänä vuonna olen lähettänyt kymmenkunta korttia mm. Japaniin, Ranskaan, Saksaan  ja Yhdysvaltoihin ja puolestaan saanut kortin esimerkiksi Hollannista, Saksasta, Itävallasta, Englannista ja Taiwanista.


Yhden kirjeenvaihtotoverin olen myös saanut harrastuksen myötä ja olen sitä kautta saanut ylläpitää saksankielen taitoani, joka arvatenkin ilman tätä säännöllistä harjoitusta olisi melkoisen ruosteisessa kunnossa. Ystävän kanssa lähettelemme silloin tällöin myös pieniä yllätyspaketteja ja pari viikkoa sitten sain häneltä mukavan syntymäpäivälahjan. Tarkoituksemme on tavata ensimmäistä kertaa muutaman kuukauden kuluttua, kun olen lähdössä Saksaan Lutherin jalanjäljille. On aika jännittävää tavata ihminen, jonka kanssa on kirjoitellut muutaman vuoden ajan ja puhunut yhden kerran puhelimessa, mutta ilolla odotan kasvokkain näkemistä.

Perjantaina tuli hieman myöhässä ollut joulukortti, joka oli lähetetty Taiwanista 17.12.16 eli kortti oli matkannut peräti 40 vuorokautta, ennen kuin se löysi perille määränpäähän.


Ja kortin lähettäjällä olikin mielenkiintoista kerrottavaa:

Eilen illalla kirjoitin pari lähtevää korttia ja huomenna ne pääsevät matkaan. Saa nähdä, milloin kortit saapuvat perille Kiinaan ja Sloveniaan...

26 kommenttia:

  1. Wau! Ajatella,Renny Harlinin kuvaaja!! :)
    Tuo korttiharrastus kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Korttejahan on aina niin kiva saada.Varmasti yllätyksellistä, kun koskaan ei tiedä mitä postilaatikosta tipahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin hämmästelin saamaani korttia ja kerroin sen myös kortin lähettäjälle, kun reksiteröin saamani kortin. Ja totta kai annoin vinkkejä, missä vierailla Suomessa.

      Poista
  2. Korttiharrastus on varmasti mukavaa ja mielenkiintoista. Hauska, että tapaat kirjeenvaihtoystäväsi. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan tapaamistamme jo kovasti.
      Ja kyllä: tämä harrastus on oikein mukava. Itse asiassa sain tietää postcrossingista erään blogin kautta joitakin vuosia sitten. Blogien kautta voi siis löytää jopa uuden harrastuksen.

      Poista
  3. Mielenkiintoista postia! Minun ulkomaiset kirjekaverit ovat tulleet matkailun myötä ja kirjeenvaihto on välillä verkkaistakin. Kirjoittelen silloin tällöin Keniaan, Namibiaan ja Italiaan. Enimmäkseen he ovat ulkomailla asuvia suomalaisia, myös joitakin paikallisia. Onpa kivaa, että tapaat kirjekaverisi Saksassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan ole mukavaa saada postia ja myös lähettää sitä, kun tietää vastaanottajankin ilahtuvan. Ulkomailla asuville suomalaisille kirje vanhasta kotimaasta on aina myös tuulahdus Suomesta.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen harrastus. Varsinkin, kun korttien ja kirjeiden lähettäminen vähenee koko ajan kiivasta tahtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postcrossing on todella mielenkiintoinen ja vähän koukuttavakin harrastus. Viikolla on mukavaa mennä postilaatikolle ja odottaa jännityksellä, onko kortteja tullut.

      Poista
  5. Wau, mitähän elokuvaa siellä kuvataan. Kivaa tuo korttien vaihto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin joku aika sitten tästä valmistuvasta elokuvasta, mutta en tietenkään enää muista, millaisesta elokuvasta on kyse. Varmaan taas actionia ja räiskintää, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. ;)

      Poista
  6. Mielenkiintoisia lähetyksiä oletkin saanut! Minua jäi nyt kiinnostamaan tuo tuleva matkakin. Meillä tyttärellekin on tulossa matka samaan maahan muutaman kuukauden kuluttua. Aivan äskettäin saimme sen uutisen kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähden matkaan 24.4. Luvassa on käynti mm. Wittenbergissä ja Eisenachissa. Kovasti jo odotan matkaamme.Eilen katsoin elokuvan Lutherista ystäväni kanssa vähän niin kuin matkamme pohjustukseksi.

      Poista
    2. Tyttärellä olisi huhtikuun alussa se omansa. Olisi kolmeksi viikoksi koulusta sellaista vaihto-oppilasmeininkiä ja paikka oli Stade. Meilläkin on yksi Luther-dvd, josta en aluksi osannut odottaa mitään, mutta niin se vain hyllyymme jäi, tykkäsimme siitä. Oliko sulla minkälainen versio? Meidän oli semmoinen, jossa Lutheria esitti Joseph Fiennes. Minua ihastutti siinä sellainenkin kohtaus kun rippi-isänsä neuvoo nuorta Marttia, että ei Jumala ole hänelle vihainen, vaan Martti on vihainen Jumalalle.

      Poista
    3. Samasta elokuvasta on kyse! Lutherilla oli viisas ja ymmärtäväinen rippi-isä, joka osasi tukea uskonkamppailua läpikäyvää Lutheria. Vaikuttava elokuva!

      Poista
  7. Ihanaa, että yhä edelleen korttien ja kirjeiden lähettelyä harrastetaan. Pikkutyttönä se oli ihan ykkös juttu pitää yhteyttä kauempana asuviin kavereihin ja saada uusia tuttavuuksia ulkomailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postcrossing on yllättävän suosittu harrastus maailmanlaajuisesti ja Suomi on ihan kärkikastissa harrastajien määrän suhteen.
      Sama juttu minulla: olin lapsena ja nuorena innokas kirjeiden ja korttien lähettäjä ja joitakin vuosia kirjoittelin myös erään saksalaisen pojan sekä skottilaisen tytön kanssa. Osa kirjeistä on edelleen tallessa.

      Poista
  8. Mielenkiintoista!
    Ihan paras tuo naiskuorokortti. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorokortti on kyllä hauska! Korttipostia on aina mukavaa saada.

      Poista
  9. Oikein harmittaa, kun nykyään lähetetään niin vähän kortteja. Kortti ilahduttaa aina, pieni yllätys päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetän itsekin liian vähän kortteja ystävilleni ihan vain päivän piristeeksi. Merkkipäiväsankaria pyrin muistamaan aina. Postcrossingin myötä kortteja on kuitenkin sadellut jo melkoiset määrät ja saman verran olen niitä itsekin lähettänyt.

      Poista
  10. Voi vitsit, tulipa mukavia muistoja mieleen! <3 Olen ala- ja yläasteella harrastanut kirjeenvaihtoa todella ahkerasti ja kirjekavereita oli samoin kuin sinulla ympäri maailmaa, se lisäsi myös kielitaitoa. Ilman sitä englanninkieleni olisi jäänyt paljon heikommaksi, joten siitä on ollut paljon hyötyä näin jälkeenpäin ajatellen! Haaveilen vielä aloittavani tämän harrastuksen pitkän tauon jälkeen ja tämä sinun postauksesi kyllä auttoi liekin uudelleenleimahtamisessa! Kiitos siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva lukea kommenttisi! Kiitos!!!
      Minullakin englanninkieli petraantui kummasti, kun kirjoittelin aikoinaan skotlantilaisen Moyran kanssa. Jostain syystä silloiset kirjeenvaihtotoverit ovat jääneet menneisyyteen. Postcrossing-harrastuksen myötä kirjoitan tai luen nyt englantia tai saksaa lähes päivittäin, silloin tällöin myös ruotsia (joka on päässyt todella pahaan ruosteeseen).

      Poista
  11. Heti otti silmään tuo pyöräilykortti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti! :)
      Kortti onkin hauska väri-iloittelu täynnä mukavia yksityiskohtia.

      Poista
  12. Hauska ja mielenkiintoinen harrastus sinulla,ja tuo viesti Taiwanista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastus on kyllä vienyt niin mukanaan! Eilenkin sain jälleen kaksi korttia. Toinen tuli Venäjältä, Novosbirskistä ja toinen Portugalista, josta olenkin saanut aika harvoin postia.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!