torstai 19. tammikuuta 2017

IHAN PINKKIÄ

Pieni lintu-blogin haasteena on tällä viikolla kuvata ruoka-aine ja halusin pitkästä aikaa kantaa korteni kekoon osallistumalla haasteeseen.
Pakasteessa on runsaasti puolukkaa, mutta on sitä myös ahkerasti syötykin niin jugurtin, rahkan kuin muiden ruoka-aineiden lisukkeena. Silloin tällöin teen puolukoista myös vispipuuroa ja se saakoon olla  tällä kertaa haasteen kohteena.

Viime syksynä puolukkaa oli metsät punaisenaan ja itsekin tuli kerättyä niitä useampi sangollinen.

Nytpä niistä kelpaa keitellä vaikka vispipuuroa. Edullinen, helppo ja kauniinvärinen ruoka valmistettavaksi.






Kun olin aikoinaan aupairina saksalaisessa perheessä, tein heillekin vispipuuroa suomalaisista, kotoa lähetetyistä puolukoista. Puurokuppi tyhjeni hetkessä, sillä koskaan aiemmin "perheeni" ei ollut edes syönyt puolukkaa. Heille se siis oli suorastaan eksoottinen kokemus. 😊


                                                                       https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJ7xh4Gmi8gwOhki66GeyrcdW8z1q_lsZQswDPG6_FmMs3_bHOdPQht7XP9xaMKmPppZjBigatUA-ctEsncBzQ7hfi0PktQUbYXYzMK_COb4vUeMZxYQrwoUIkP9bnoUD0CN88uiEDhHg/s1600/pikkulintu.jpg

37 kommenttia:

  1. On kyllä ihanan pinkkiä! Pitäisi kyllä tehdä tytöillekin! Oi sinulla on nuo kauniit Luna-kulhot! Hyvää synttäriä sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Teresa kommentista ja vierailustasi täällä! <3
      Luna-kulhot taisin saada yo-lahjaksi joskus kauan sitten ja onneksi ne kaikki ovat vielä ehjiä, vaikkakin olleet kovassa käytössä.

      Poista
  2. Me keräsimme hirvittävän määrän puolukkaa syksyllä, mutta ne on jo loppu. ;D Poika ja mies syö ahkerasti puolukkaa. Onneksi kaupasta löytyy kotimaisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukka on hyvä marja. Meillä sitä onneksi on vielä runsaasti jäljellä ja riittänee seuraavaan satokauteen asti.

      Poista
  3. Puolukkapuuroa ei olekaan tullut tehtyä vuosiin. Kauniin ja herkullisen näköistä, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvoin sitä tulee itsekin tehtyä, vaikka se hyvää onkin. Ja kauniin väristä. :)

      Poista
  4. Vispipuuro on kyllä hyvää. Olipa kiva muistelus tuo, mitä kerroit saksalaisesta isäntäperheestäsi. Ei sitä niin tule ajatelleeksi, ettei se puolukka joka paikassa niin tuttu ole. Ihan viime aikoina ei ole tullut tehtyä itse vispipuuroa, vaan puolukat on päätyneet survokseksi. Nuorimmat eilen teki muffinseja ja siihen taikinaan sitä vähän laittoivat ja ihan hyvää tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä metsämarjoja ja niiden keräämistä pitää niin itsestään selvyytenä, vaikka se ei sitä ole kaikkialla maailmassa. Jälleen yksi kiitoksenaihe Taivaan Isälle!

      Poista
  5. Olen ajatellut monta kertaa, kuinka paljon olemme saaneet erilaisia, todella hyviä luonnonmarjoja ym. Luojaltamme tänne kotimaahamme..Ihmeellistä! t.Eeva-Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, Eeva-Liisa! Taivaallinen Isä hellii meitä pohjoisen pallonpuoliskon ihmisiä herkullisilla ja monipuolisilla, aromikkailla metsämarjoilla. Saamme olla siitä niin kiitollisia!

      Poista
  6. Vispipuuro vie kielen mukanaan - vatsaan:)
    Kiitos ihanasta postauksesta, Piipe!♥♥♥

    VastaaPoista
  7. Vispipuuro on suurta herkkua. Enpä ole pitkään aikaan tehnytkään, joten kiitos tästä oivallisesta herätyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Aika harvoin sitä tulee itsekin tehtyä, vaikka se hyvää onkin. Jo pelkkä väri piristää!

      Poista
  8. Vispipuuro on hyvää.
    En ole keittänyt vispipuuroa viimeisen vuoden sisällä.

    Maukkaat kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liplatus! Olisinkohan minäkään keittänyt vuoden isällä kuin kaksi-kolme kertaa. Nyt vaan rupesi tekemään mieli vispipuuroa ja kun haaste osui sopivaan saumaan, ajattelin osallistua kuvillani.

      Poista
  9. Vispipuuroa tulee tehtyä harvoin, vaikka se on niiin hyvää!
    Minullakin on muistoja puuron teko-ohjeesta. Kun olin nuori, meidän naapurin pojalle tuli kaksi poikaa vierailulle Puolasta. He olivat vähän talkoissa naapureilla ja meilläkin ja ihastuivat vatkattuun vispipuuroon todella kovasti. Meidän piti kääntää ohje englanniksi heille ja he halusivat puolukoitakin mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana muisto! Vispipuuro on todellista eksotiikkaa Keski-Euroopan asukkaille. Ei kai mistään niin aromikkaita marjoja kasvakaan kuin yöttömän yön maassa.

      Poista
  10. Vispipuuro on kyllä hyvää. Meillä sitä tulee tehdyksi silloin kun lapsenlapset ovat käymässä. Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää on ja ilmavaa, kauniin väristä. Maistuu taatusti pikkuisille syöjillekin. <3

      Poista
  11. Hyvä muistutus vispipuurosta! Täytyypä keitellä, niin saa puolukoita pois pakkasesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansu!
      Ei muuta kuin vispipuuroa valmistelemaan! :)

      Poista
  12. Ihan vesi herahti kielelle kuvistasi! Onneksi on puoloja pakkasessa, pitääkin tehdä vispipuuroa viikonloppuna.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! :)
      Nyt vaan vispipuuroa valmistamaan ja puolukat käyttöön!

      Poista
  13. Vispipuuro on tosi hyvää minä teen aika usein sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin hyvä ja edullinen ruoka. Tänäänkin olen sitä vielä syönyt.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Nam,nam! Hyvältä maistuu ja kauniilta näyttää. :)

      Poista
  15. Nam,nam-tykkään puolukasta.Puuro on kyllä herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukka on hyvä marja. Kelpaa siitä puuroa keitellä. <3
      Kiva, kun tulit tänne vierailulle!

      Poista
  16. Niin herkullisia kuvia, nam! Rakastan puolukkaa ja syön sitä joka päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, SusuPetal!
      Wau, syöt joka päivä puolukkaa! No, se onkin superfoodia, terveellistä, suomalaista herkkua. :)

      Poista
  17. Siitä on ikuisuus, kun olen tehnyt vispipuuroa.
    Puolukat tulee syötyä kaurapuuron kanssa enimmäkseen, sitten puolukkarahkassa- ja piirakassa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukkarahka on niin raikasta ja ihanaa syötävää. Minäkin teen aika harvoin vispipuuroa, mutta eilen alkoi tehdä mieli ja kun haaste osui sopivasti kohdalle, sainpa aiheesta pävityksenkin. :)

      Kiitos samoin!

      Poista
  18. Herkutteluhöttöä! Aina silloin tällöin pitää tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu: herkutteluhöttöä! ja sitähän se on, kun vispipuuron oikein kuohkeaksi vatkaa! :)

      Poista
  19. Nam vispipuuroa!
    Välillä tulee tehtyä.
    Mukavaa lauantai päivää sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!