keskiviikko 14. joulukuuta 2016

14. JOULUKUUTA: NO ONKOS TULLUT KESÄ?

Sain Marliskalta viime viikolla vuodenaikakuva -haasteen, johon ilomielin tartun. Kiitos, Marliska!

"Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.

Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.

Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.

Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä."
Ja tässäpä ne minun kuvani jokaisesta erilaisesta, ihanasta vuodenajasta: 

KEVÄT
Herään uuteen eloon aina keväisin aivan kuin hiirenkorvalle puhkeavat koivunlehdet. Rakastan valon lisääntymistä, muuttolintujen saapumista, kevätesikoita. Kevät on lempivuodenaikani!

KESÄ
 Kesän lämpö, pitkät, valoisat päivät, lintusten laulu, kaadetun heinän tuoksu, laineen liplatus, metsämansikat; ihana Suomen kesä! <3


SYKSY
Syksykin on kaunis juuri syyskuussa, silloin, kun luonto pukeutuu värikkäisiin vaatteisiin, ilma on kuulas ja raikas, aamukasteisella pihamaalla näkyy seittien helminauhaa. Synkeäksi se muuttuu värikkään mekon kuihtuessa, iltojen pimetessä, harmauden lisääntyessä.
TALVI
Talven kirpeät pakkaset saavat posket ja nenänpään punottamaan, mutta miten luonto voikaan olla kaunis pakkasauringon saadessa hangen timantit loistamaan. Talvinen kauneus mykistää! Mitä olisi lyhyt kesämme ilman talven vastakohtaisuutta?

Ja talveen liittyy joulu! Sopisiko tämän päivän postaukseen mikään muu joululaulu paremmin kuin: 
  
Tämä vuodenaikahaaste on kiertänyt jo aika monessa lukemassani blogissa, joten en varsinaisesti nimeä ketään haasteen vastaanottajaksi, mutta jos joku haluaa tarttua haasteeseen, niin ilman muuta: ole hyvä! 👍

20 kommenttia:

  1. Huomenta:) Tuon saman haasteen sain toisesta blogista minäkin ja sulla on tässä kyllä juuri sellaisia ihania kesänvihreitä kuvia, joita tänä aamuna kaipasin nähdäkseni! Tämä pimeys ottaa aika lujille. Mutta mitä haasteisiin tulee, niin nytpä olenkin värkännyt vastaukset siihen haasteeseen, jonka sinä minulle annoit aiemmin:) Se juttu on nyt tässä: http://toisestatodellisuudesta.blogspot.fi/2016/12/avoin-kirja-ja-vahan-muutakin.html Hyvää päivänjatkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole ihanaa, että kohta on talvipäivän seisaus ja sitten alkaa päivä jälleen pidetä. Joulun mentyä alan odottaa kevättä ja sen mukanaan tuomaa vihreyttä.
      Kiitos, että vastasit haasteeseen!<3
      Hyvää loppuviikkoa, Metsäntyttö!

      Poista
  2. Tuon kevätkuvan kohdalla minulta pääsi pitkä onnenhuokaus! <3
    Kauniisti kirjoitat kaikista upeista vuodenajoistamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät! <3
      Luonnon vehreys on niin hoitavaa, vaikka katsoisi pelkkiä kuviakin.

      Poista
  3. Hyvätunnelmaiset kuvat.
    Tuo koivun keväinen viherrys on jotain niin uskomatonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vikki!
      Joka kevät jaksan ihastella puhkeavaa vihreyttä, oikein imen itseeni energiaa. Vihreä virkistää.

      Poista
  4. Tekstisi luo kuville lisää tunnelmaa. On meillä vaan kauniit vuodenajat.
    Joku aika sitten vastasin tämänlaiseen haastejuttuu, silloin taisi olla kuusi kuvaa vuodenajoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aimarii!
      Neljä erilaista vuodenaikaa ovat todella rikkaus täällä pohjoisella pallonpuoliskolla.

      Poista
  5. Kauniit kuvat!
    Tuo kevät kuva on ihana!
    Joulun jälkeen jo odottaa sitä kevättä.
    Kivaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin alan suunnata ajatukseni kevääseen heti joulun jälkeen. Rakastan niin sitä kevään heleää vihreyttä.
      Hyvää loppuviikkoa Sinulle, Sari!

      Poista
  6. Tätä se on Suomen ihana luonto, paremmin ei voisi kuvata. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen ihana luonto ja eri vuodenaikoina vaihtuva maisema! <3

      Poista
  7. Koivu hiirenkorvalla, tunnen jo sen tuoksun. Kaadetun heinän tuoksu, toinen mahtava tuoksuelämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksumuisti on vahva. Kaadetun heinän tuoksu vie lapsuuteen ja heinäntekoon. No, heinäpellolla olo oli työlästä aikaa vuodesta, mutta silti niihin muistoihin liittyy paljon hyvää ja suloista.

      Poista
  8. Kauniit kuvat kauniine teksteineen!!
    Kevättä odottelen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!Meitä kevään odottajia taitaa olla aika monta. Minäkin kuulun niihin.

      Poista
  9. Kyllä olemme rikkaita neljän vuodenajan kanssa! Ihana postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Olisi aika kamalaa, jos aina olisi kesä ja kuumuus tai talvi ja kylmyys. Mitä vahemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan kotimaan luonnon vaihtelua eri vuodenaikoina.

      Poista
  10. Kiitos, Sussi! <3
    Eri vuodenajat ovat hieno rikkaus!

    VastaaPoista
  11. Hieno vastaus, kiitos Piipe!
    Hiirenkorva koivut ovat kyllä keväälllä niin parasta. Kevät on minun vuodenaikani.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!