lauantai 23. heinäkuuta 2016

TOIVOSEN ELÄINPUISTO JA TALONPOJANMUSEO

Noin kymmenen kilometrin päässä Kokkolasta, Kälviällä, sijaitsee viehättävä Toivosen eläinpuisto ja museoalue, jonne päätimme poiketa ja kyllä kannatti! Jo heti aamusta liikkeellä oli paljon lapsiperheitä ja kuulimme ilonkiljahduksia ja ihastuksenhuutoja, kun lapset tutustuivat moniin eläimiin. Koiran- ja kissanpentuja pääsi silittämään, kanasia ihailemaan. Possut ottivat aamupäiväunia pahnoillaan. Tuli jotenkin niin kotoinen olo, kun itsekin on maalaistalossa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt.


Me kuitenkin tutustuimme pääasiassa alueella oleviin vanhoihin rakennuksiin ja työkoneisiin sekä leikkimökkinäyttelyyn eli lasten omiin asuntomessuihin.


                        Puolison pappa piti aikoinaan kyläkauppaa. Lieköhän siellä näytti tältä?


                                                           Isällä oli aikoinaan "Nuhvi" traktorina.



Olisinpa pikkutyttö! Nämä leikkimökit ovat oikeita unelmataloja lapsukaisille. Hauskaa, että lapsille on näytillä oma asuntomessualue.


Samalla reissulla pääsin tutustumaan Eevireginaan, jonka blogia olen seuraillut jo muutaman vuoden ajan. Kiitos, Eeviregina! Oli hauska päästä juttelmaan kanssasi kasvokkain!



15 kommenttia:

  1. Siellähän on kaikkea kivaa ja ihania elukoita =).

    VastaaPoista
  2. Tuollaiset "elävän" elämän museoalueet on mukavia. Niissä pääsee sukeltamaan menneisiin aikoihin :)

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva eläinpuisto, siellähän on vaikka mitä! Ihanat nuo leikkimökit!

    VastaaPoista
  4. Kivoja reissukuvia tässä ja edellisessä postauksessa.

    VastaaPoista
  5. Onpa monipuolisesti katseltavaa koko perheelle :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Teille kommenteista! Mukavaa sunnuntaita jokaiselle!

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen paikka! Ja ihanat "asuntomessut" lapsille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne suloisia leikkimökkejä ihanine sisustuksineen.

      Poista
  8. Kiitos kuvista ja käynnistä! Niin tuttua kaikki, mutta ei vaan tule ite kuvattua. Oli kivaa tavata! Silloin tällöin blogikavereita tulee työpaikalla vastaan, joko useammin tavattuja tai sitten ihan uusia tuttavuuksia. Mukavaa heinäkuun loppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Eeviregina. Käynnistä jäi tosi hyvä mieli.
      Onnellista kesän jatkoa Teillekin ja paljon vierailijoita museokyläänne ja eläinpihaan!

      Poista
  9. Hienolle ja tutulle näyttää... Alle km päässä nimittäin asutaan. T. Mari /onnenapiloita.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bongasin sisustusjuttusi juuri Eevireginan blogista ja päädyin vierailulle blogiisi sitä kautta. Kuvasi Toivosen museoalueen leikkimökeistä kiinnostivat kovasti!

      Poista
  10. Tuttua mullekin, anoppila on muutaman kilometrin päässä tuosta. Hienoja paikkoja olette reissullanne löytäneet. Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulinkin Eevireginalta, että tunnette toisenne. Maailma on niin pieni ja mielenkiintoinen! :)
      Siunausta kesäpäiviinne! <3

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!