perjantai 22. heinäkuuta 2016

TANKARIN MAJAKKASAARI JA KOKKOLAN NERISTAN

Loma lähenee loppuaan. Vielä kuitenkin ehdittiin piipahtaa puolison kanssa länsirannikolla, jossa ei aiemmin ole juuri tullut matkailtua.
Kolmen päivän reissuun mahtui taas monta uutta elämystä. Yksi niistä oli käynti Tankarin majakkasaarella. Matka Kokkolan satamasta M/S Jennyn kyydissä kesti 1,5 tuntia suuntaansa.

Aikoinaan hylkeenpyynti- ja kalastajakylänä toiminut majakkasaari tarjoaa nykyisinkin mahdollisuuden yöpyä pienissä mökeissä tai luotsiasemalle rakennetuissa huoneistoissa. Me viivähdimme saaren herkässä ympäristössä puolitoista tuntia ja sinä aikana ehti hyvin tutustua kallioiseen maastoon, sen pikku majoihin ja mm. hylkeenpyyntimuseoon. Alussa järjestetty opaskierros valotti hyvin saaren mielenkiintoista historiaa. 






                                                Saaren pikkuinen kirkko on rakennettu 1754. 




Kokkolassa majoituimme ensimmäisen yön. Illalla oli aikaa kierrellä kaupungilla ja tutustua mm.  vanhaan puutaloalue Neristaniin,  joka on viehättävä pala menneisyyttä. Ja mikä hienointa: puutaloissa asutaan tai harjoitetaan liiketoimintaa edelleen.








Vielä pieni muisto lapsuudesta: Kokkolahan on Karleby på svenska. Isälläni oli usein tapana sanoa minua nuoremmalle serkkutytölleni, että milloinkas lähdetään ostamaan sinulle sitä lasista ompelukonetta Karlebystä. Muistan miettineeni, millainen se lasinen ompelukone on, missä kaukana ulkomailla se Karleby oikein sijaitsee ja miten isä sinne osaa matkustaa. No, nyt tiedän suorimman reitin Karlebyhyn, mutta sitä lasista ompelukonetta en kuitenkaa onnistunut bongaamaan. Olisin voinut tuoda sellaisen vaikka tuliaisiksi serkulleni!

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti! Suomi on niin kaunis ja monimuotoinen maa, vai mitä?

      Poista
  2. Oi kiitos Piipe vierailusta niin tuttuun Kokkolaan. Hienoja kuvakulmia sieltä ja Tankkarin majakkasaarelta.
    Äitini suku on siellä ja mummolani sijaitsi merimaisemissa. Sinne kaipaan, lähisukulaisia ja merimaisemia. Suvulla on Poroluodonkarissa kalastajamökki, oi niitä kesäpäiviä siellä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, Sinulla on yhteyksiä Kokkolaan. Todella viehättävä kaupunki ja elämys tällaiselle keskisuomalaiselle matkailijalle.

      Poista
  3. Hienosti kuvattu matkakertomus, historiaa henkivät kuvat.

    VastaaPoista
  4. Olisi hauska päästä tutustumaan tuollaiseen majakkasaareen varsinkin. Voi, miten pieni tuo saaren vanha kirkko onkaan. Mutta niin mielenkiintoisen oloinen. Voisi miettiä, millaisia ihmisiä siellä on vuosisatojen aikana istunut ja missä mietteissä. Meillä on katsottu tässä lähipäivinä Myrskyluodon Maijaa. Se on kiinnostava, mutta samalla vähän surullisia tapahtumia sisältävä. Ja lopuksihan Maija joutuu lähtemään luodoltaan. Nuo Kokkolan puutaloalueen kuvat tuovat mieleen Vanhan Rauman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa majakkasaarella ja olihan se hieno kokemus. Kirkossa istuessani mietin menneitä sukupolvia ja niitä ihmisiä, jotka ovat raapustaneet puumerkkinsä kirkon penkkeihin. Kaikessa karuudessaan ja yksinkertaisuudessaan puhutteleva paikka.
      Rannikkokaupungeissa onkin hienosti säilynyt noita puutaloalueita.

      Poista
  5. Hauskaa katsoa tuttuja maisemia toisten silmin! Ensimmäisessä Neristanin kuvassa näkyy tuttavieni entinen koti, jossa minäkin olen monia öitä nukkunut.
    Usko tai älä, mutta olen käynyt Tankkarissa kerran ja ajelimme sinne talvella jäätietä pitkin! Nykyisin ei enää jäätietä saa tehtyä lauhojen talvien takia. Enkä enää uskaltaisi mennä ajelemaankaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava yllätys, että kuvaan sattui sinulle tuttu talo. Neristan on todella kaunis alue.
      Ja huh, nykyisin ei varmaan kannata mennä jäätietä pitkin Tankariin, ellei sitten satu 30 asteen pakkasia monen viikon ajalle. Tankar on kaunis paikka. Kannatti käydä!

      Poista
  6. Teille on sattunut yhtä kesäinen keli kuin meille, kun pari kesää sitten kävimme Tankarissa. Viehättävä paikka todella. Merimatka oli elämys pienaluksella tällaisille sisämaasaa ikänsä asuneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä onnisti, sillä koko kolmen päivän reissun ajan aurinko paistoi täydeltä terältä. Ehdin polttaa kasvon ja kaulan alueen tulomatkalla saarelta. Käynti majakkasaaressa oli todella elämys.

      Poista
  7. Upea kuvasarja!
    Olen käynyt kerran Kokkolassa. Tuo kaunis vanha puutaloalue jäi mieleen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Minustakin tuo hyvin säilynyt puutaloalue on näkemisen arvoinen.

      Poista
  8. kiintoisa paikka! Kiitos kuvamatkasta!

    VastaaPoista
  9. Ihanat kuvat ja reissu! Tuolla saarella pitää ehdottomasti käydä joskus Kokkolan visiitillä. Metsästäjän yksi täti asuu Kokkolassa mutta minä en ole vielä käynyt edes Kokkolassa, tätiäkin olen tavannut muualla.
    Kiitos tästä visiitistä, ikävä rannikolle <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!