perjantai 8. heinäkuuta 2016

PYRÄHDYS PÄÄKAUPUNGISSA, osa 1

En ole  oikeastaan koskaan tutustunut kunnolla Helsinkiin. Käyntini pääkaupungissa ovat olleet lyhyitä vierailuja, päivän tai parin päivän matkoja. Alkuviikosta olin kolmen päivän kaupunkilomalla ystäväni kanssa ja ehdin jo melko hyvin kartoittaa Helsingin nähtävyyksiä. Pääkaupunkimme ei todellakaan häpeä Euroopan muiden kaupunkien joukossa: nähtävää ja koettavaa riittää, historia ja nykyaika, suomalaisuus ja kansainvälisyys lyövät kättä toisilleen. Tervetuloa kuvamatkalle mukaan!

Juna on kätevä ja edullinen tapa matkustaa: sen kun istuu kyytiin ja antaa maisemien vilahtaa ohi. Melkein yhden villasukan ehdin neuloa valmiiksi välillä Jyväskylä-Helsinki.


 Kivimiehet olivat meitä vastaanottamassa.

Majapaikkamme sijaitsi Arabianrannassa vajaan puolen tunnin päässä keskustasta. Ratikalla rymisteltiin tullen mennen.

 Hakaniemen vuonna 1912 perustettu kauppahalli on viehättävä paikka pikkuputiikkeineen. Tarja Halosella on kuulemma oma kantapöytänsä eräässä kauppahallin kuppiloista. Emme valitettavasti olleet paikalla yhtä aikaa.



Koska sää oli koko päivän lähes poutainen, päätimme suunnistaa Suomenlinnaan. Matkalla saimme lentäviä seuralaisiakin, jotka kulkivat osan matkaa lautan kyydissä. 
Ensimmäisen kerran kävin Suomenlinnassa pikkutyttönä ja toisen kerran 22 vuotta sitten, kun nuorimmaistamme vielä työnnettiin rattaissa. Tällä kolmannella kerralla taisin tutustua saareen paremmin kuin edelliskerroilla.                                                                                                      

 Ensimmäiseksi piti tarkistaa, millainen kirkko tällä suurella linnoitussaarella on. Venäjän vallan aikana kirkko oli ortodoksinen ja tyystin toisennäköinen sipulikattoineen. Se muutettiin luterilaiseksi kirkkorakennukseksi 1920-luvulla ja ulkonäkökin pelkistyi.


Suomen painavin kirkonkello: 6683 kg.









 
Mantereelle palattuamme kävimme tervehtimässä Kauppatorin laidalla kainostelevaa Havis Amandaa. Siinä "Helsingin neiti" tai "Haaviston Manta" on seisoskellut jo 108 vuotta ja nähnyt sukupolvien vaihtuvan.  Mitä vielä ehtiikään nähdä?                                                                                                                               
 
Espallakin tietysti käveltiin. 
 Japanilainen taiteilija Yayoi Kusama on peittänyt kolmisenkymmentä Esplanadin puuta pilkullisella kankaalla. Installaatio muuttaa puiston kuin ihmemaaksi. Kusama tunnetaan juuri teoksistaan, jossa hän toistaa pilkkuja äärettömyyksiin asti. Kusamalle kaikki ihmiset, tähdet ja maapallo ovat kuin pilkkuja. Mikään niistä ei voi olla olemassa yksinään, mutta yhdessä ne muodostavat kokonaisen universumin (Teoksen esittelyteksti Espalla).
 Jatkuu...



17 kommenttia:

  1. Meiltä ei ole Helsinkiin kuin n.50km, mutta enpä muista koska olen siellä "turistina" kierrellyt, puhetta on kyllä ollut.
    Suomenlinnassa olen käynyt n.30 vuotta sitten, olisi ehkä aika käydä taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turistina kiertely tutussakin kaupungissa on ihan mukavaa. Viime kesänä tein kierroksen Jyväskylässä ja löysin ihan uusia paikkoja, vaikka olen siellä opiskeluaikaan asunutkin. Silloin ei tosin tullut koluttua juuri muuta kuin asunnon, keskikaupungin ja yliopiston väliä.
      Suomenlinna on kyllä upea paikka ja siellä saisi kulutetuksi aikaa enemmän kuin mitä siellä olimme.

      Poista
  2. Minäkin tykkään matkustaa junalla. Tuon Kusaman näyttely oli Oslossa keväällä. Valitettavasti en ehtinyt sinne. Olipa mukava kuvapläjäys Helsingistä. Tunnen kaupungin todella huonosti, mutta haluaisin tutustua paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula!
      Minullekin Helsinki on melko vieras kaupunki, joten oli mukava koluta sitä nyt vähän enemmän ja mennä semmoisille alueille, joihin ei tavallisesti turistina menisi. Ystäväni opastuksella oli mukava "eksyä" laitakaupungin kaduillekin.
      Junamatkustus on kyllä niin kätevä tapa liikkua. Matkalippujen hinnat halpenivat joku aika sitten, joten edullisesti, vain 30 eurolla, pääsimme matkustamaan edestakaisin.

      Poista
  3. Kivat kuvat! Muutaman kerran vuodessa käyn Helsingin seudulla, mutta turistina liikkuminen jää useinkin. Kauppatorilla tulee käytyä tätiä moikkaamassa ja Suomenlinna tuli tutuksi vuosia sitten, kun serkkuni kuvanveistopaja oli siellä. Valitettavasti kesällä en oikein ehdi kierrokselle, joten syksyn, talven ja aikaisen kevään säät ja näkymät ovat usein aika vaisuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäinen Helsinki onkin ihan kaunis, joten nyt siellä on kiva liikkua. Ulkomaalaisia turisteja oli todella paljon ja sinne sekaan mekin sulauduimme.
      Sinulla taitaa nyt kiirettä riittää omien leikkimökkiasuntomessujen kanssa. Yksi tutuistani oli käynyt siellä ja laittoi kuvia fb-sivulleen.Hän oli niin ihastuksissaan, että kommentoi: "Almost like in heaven". :)

      Poista
  4. Ihanalta näyttää, odotan innolla lisää... Minäkin kävin vasta viime kesänä ensikertaa Suomenlinnassa. Tykkään!

    Huomasin muuten "toisaalta" että olet menossa pc-miittiin Naissaareen. Harmi, että itse en sinne ehdi, eikä päästä tapaamaan :( Mites olis syssymmällä joku kahvilakeikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, kiitos!
      Joo, tällä kertaa taidan päästä miittiin mukaan. Mietinkin ilmoittautuessani, tuletko paikalle. Ilomielin Sinua tapaisin ihan kasvokkain! Haluaisitko ottaa yhteyttä fb:n yksityisviestin kautta, niin sovitellaan yhteistä kahvihetkeä?

      Poista
    2. Rita ei oo fb:ssa, mutta jos saat joltain erikoisen kuuloiselta naisihmiseltä kaveripyynnön, niin ota toki kaveriksi ;) Sitten voi alkaa viestit kulkemaan :)

      Poista
  5. Helsingissä on valtavasti nähtävää ja koettavaa. Niin historiaa, arkkitehtuuria, maisemallista kauneutta kuin kulttuuria, mielenkiintoisia kohteita vaikka millä mitalla. Suomenlinna kiehtoo minua myös kovasti, oikea helmi! Miten ihanaa olisikaan tutustua paremmin ajan kanssa niin pääkaupunkiimme kuin moniin muihinkin ihaniin kotomaamme kaupunkeihin ja maaseutuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki on todella kaunis kaupunki ja luulen, että ystävälliseen asiakaspalveluun on nyt panostettu enemmän. Sekin tuntui siis hyvältä.
      Suomenlinna on historiallisesti arvokas saari ja siksi sekin on niin kiehtova paikka. Millaistahan siellä on asua?

      Poista
  6. Kiitos Hesa kuvista !! On niin "syrjässä" tuo pääkaupunki ettei ole sitten opiskeluaikojen kovin monta kertaa siellä tullut käytyä. Hillasuolla sitävastoin terveisiä , kypsiä löytyi ! Edellisen postauksen laulu on myös yksi kauneimpia, siihen liittyy ihana muisto. Mieheni oli opetellut laulun salaa ja lauloi sen täyttäessäni pyöreitä vuosia.
    MummiM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana mies Sinulla, MummiM! <3 Ehkä tässä vielä tavataan tämän kesän aikaan.
      Pian pääsee mustikkametsäänkin. Viikko sitten oli osa jo kypsiä.

      Poista
  7. Hieno kuvasarja Helsingin nähtävyyksistä.
    Meiltä ei kovin pitkä matka ole, mutta harvemmin siellä nykyään tulee käytyä, etenkään turistina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa! Näinhän se usein menee, ettei tutussa kaupungissa tule kuljettua turistina. Ystävän kanssa otettiin oikeain asiaksi tutustua Helsingin eri puoliin ja kyllä se kannatti; paljon ehdittiin nähdä ja kokea.

      Poista
  8. Kauniita Helsinki-kuvia olet napannut. Kyllä siellä nähtävää riittää. Pitäisi oikeesti joskus varata monta päivää että ehtisi nähdä useampia mielenkiintoisia kohteita kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aliisa! Kolmen päivän aikana ehti nähdä jo aika paljon, mutta paljon jäi vielä näkemättäkin, esim. se Sibeliuksen monumentti.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!