Reilu kuukausi sitten kävin Pyhä-Häkin kansallispuistossa ja palasinkin sinne pikimmiten takaisin. Ikimetsä oli edelleen paikoillaan, mutta luonto oli saanut lisää vihreyttä, linnunlaulukin oli runsaampaa ja valkoiset tupasvillat täplittivät maisemaa kuin pikkuruiset lumipallot. Eipä tuo metsä pettänyt taaskaan kulkijaa!
Kannatti katsoa eteensä, etteivät puun juuret kampanneet satunnaista kulkijaa.
Ihan kuin ahavoituneet norsun etujalat kasvaisivat tämän vanhan puun rungossa.
Kesän heleä vihreys vasten sinitaivasta, niin kaunista!
Salaperäistä koodikieltä kirjailtuna puun runkoon. Mitähän siinä lukee?
Kihokki odottaa saalista! Onneksi ihan näin isoja kihokkeja ei Pyhä-Häkissäkään kasva, sillä tuskin ne olivat silmin havaittavia. Ihan piti käydä pitkospuille makaamaan, että sai ne kuvatuiksi läheltä.
Enpä ole ennen pitkospuilla makaillutkaan. Onhan tämäkin uusi kuvakulma.
Osa lakoista alkaa kypsyä.
Tätä se toukokuinen sammakonkurnutus tiesi: nyt on suolammen ranta täynnä pieniä, vikkeliä nuijapäitä!
Vanhan männyn runko on kaunista katseltavaa.
Neljän tunnin patikointi ja luonnonhelmassa nautittu kahvi teki mielelle ja keholle hyvyyttä. Mieli virkistyneenä ja onnellisena palasimme takaisin ja pesimme retken hiet ulkosaunan lempeissä löylyissä.