lauantai 7. toukokuuta 2016

IKIAIKAISTEN HONKIEN HUMINAA

Eilen kävin ystävän kanssa Pyhä- Häkin kansallispuistossa Saarijärvellä. Siellä olen käynyt viimeksi 70-luvulla kouluretkellä enkä ymmärrä, miten olen antanut vuosikymmenten vilahtaa ohitseni palaamatta tämän metsän siimekseen uudestaan. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Alla olevat tekstilainaukset olen ottanut täältä.


Pyhä-Häkillä on hyvin arkinen historia. Suomessa 1700-luvulla toteutetussa isojaossa Pyhä-Häkin kruununmetsä ei yksinkertaisesti kelvannut kenellekään. Kangasmailla kasvoi runsas puusto, mutta koska alueella ei ollut vesistöä, puita ei saanut kuljetettua myytäväksi. Suotkin olivat liian vetisiä viljelyyn, joten alue jäi valtion liikamaaksi.Vuonna 1912 Pyhä-Häkin kruununpuiston yhteydestä erotettiin säästömetsä, joka rauhoitettiin "kaikelta maan ja metsän käytöltä" ja jota alettiin kutsua luonnonpuistoksi. Alue oli ehdolla kansallispuistoksi jo vuonna 1938, mutta sota-aika siirsi toteutuksen vuoteen 1956.




Pyhä-Häkin alueen läpi on kulkenut vuosisatainen polku, jonka varrella kasvavaa ikipetäjää on käyty tervehtimässä jo sukupolvien ajan. Kun puiston polkuja alettiin suunnitella, mallia käytiin ottamassa Amerikan Yellowstonen kansallispuistosta.

Puistoon raivattiin miesvoimin kaksi luontopolkua. Toinen kattaa alueen kaikki tärkeimmät maasto- ja luontokohteet, toinen kiertää vanhassa metsässä. Ikipetäjä, s.1518, kuoli vuoden 2004 elokuussa ja pian siitä tulee kelo. Valtavan petäjän latvuksissa ovat humisseet kolmen isännän tuulet ja tuiskut, ensin Ruotsin, sitten Venäjän ja nyt Suomen.



 Metsäpalot ja myrskytuhot muuttivat menneinä aikoina paljon Pyhä-Häkin alueen metsien rakennetta, mutta puiston perustamisen jälkeen suurilta luonnonmullistuksilta on vältytty. Ääriolosuhteetkaan eivät hetkauta Pyhä-Häkin elämää.

 

 
Puolet kansallispuiston alueesta on suota, toinen puoli on kangasmaastoa ja mäkiharjanteita. Suoluonnossa ovat edustettuina monet suotyypit. Osa soista on lyhytkorsinevaa, tupasvillan ja rahkasammalten vallitsemaa karujen vedenjakajaseutujen tyyppisuota. Kansallispuistossa on myös reheviä suotyyppejä, kuten kuusivaltaisia ruoho- ja heinäkorpia. Suopursua ja mäntyä kasvava isovarpuräme on puiston yleisin suotyyppi. Puiston suot ovat välttyneet ojitukselta, alueen luoteiskulmaan lukuun ottamatta. Soilla ja kosteikkopaikoissa polkureitit on varustettu pitkospuilla.







- Mennään metsän ovesta ja katsellaan:
on tässä neulasmatto,
hyvin soinnutettu,
väriä päästämätön lehtimatto,
ne metsän lattialla tavataan.
Älä saappaitasi riisu oven pieleen
sellaisenaan tupaan astutaan.

Käydään peremmälle
männyn alle,
runko keinuu, leijuu rauha mieleen.
Oravan rapinoita,
tikan kuminaa,
muurahaisten juoksua jalan yli
neulashirttä sillä täysi syli,
pientä puuhaa siellä täällä
kuunnellaan.

Kaikki kasvaa, kuolee ajallaan
ei metsän rauhaan toraäänet yllä. (M. Jyrinki)

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Luonnonrauhaa parhaimmillaan! Tervetuloa blogini "virallisten" lukijoiden joukkoon! <3

      Poista
  2. Upealta näyttää, varmaan näkemisen arvoinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti. Melkein yhtä lähellä on Konneveden kansallispuisto, jonne haluaisin myös mennä.

      Vaikka kaupungissa on mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, sitä riittää yhtälailla myös metsässä, jonka hoitava merkitys korostuu entisestään ikävuosien lisääntyessä.

      Poista
  3. Onpa hieno paikka! Joskus olisi kiva tulla sinne Suomeen lomailemaan sillä tavalla, että pääsisi katsomaan kaikkia tuommoisia erikoisia paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tervetuloa vanhaan kotimaahan ikimetsiin tutustumaan! Toisaalta minua kiehtoisi joskus päästä Norjaan ja sen luontoon samoilemaan. Olen joskus pikkutyttönä käynyt Pohjois-Norjassa vanhempien kanssa, mutta siitä reissusta ei ole kovin paljon muistikuvia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Oli se! Erityisesti hiljaisuus ja linnunlaulu puhutteli. Pakko oli välillä pysähtyä halaamaan kelopuita ja pistää silmät kiinni.

      Poista
  5. Voi kun on ollut suula upea retki! Itse ajoin bussilla kovaa kyytiä lauantaina tuosta ohi...

    VastaaPoista
  6. Hieno retki. Ihanat kuvat ♥ Hyvää Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  7. Ihana retki teillä ollut! Minä myös niin pidän vanhoista puista, niistä heijastuu niiden ikiaikainen viisaus. Olen myös joskus kauan kauan sitten käynyt tuolla (en edes muista) ja nyt kuviesi myötä tekee mieli lähteä sinne tänä kesänä.
    Kauniita nuo punaiset sammalkukat <3

    VastaaPoista
  8. Tuommoisissa maisemissa tuntee itsensä pieneksi ja nöyräksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!