sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

OMIN KÄSIN

Perjantaina - kuningattaren teehetken jälkeen - kävin vihdoin ja viimein Käsityömuseossa katsomassa Omin käsin -näyttelyä. Perjantaisin on kaiken lisäksi ilmainen museopäivä, joten käynti ei rasittanut kukkaroakaan. Kovasti väkeä oli muutenkin liikkeellä, mm. ulkomaalaisten opiskelijoiden ryhmä, joita suomalainen muotoilu ja käsityöt tuntuivat kovasti kiinnostavan.


 Museon tiloihin on koottu suloinen entisaikain olohuone, jossa olisi päässyt tekemään käsitöitä omin käsin. Langat oli aseteltu houkuttelevasti esille. En kuitenkaan malttanut jäädä kirjailemaan tai virkkailemaan.



Ryhmä iäkkäitä rouvia vietti olohuoneen tiloissa iloista rupatteluhetkeä ja neuloi omin käsin sukkia. Juttu luisti, silmukat suihkivat kuin ennen vanhaan ompeluseuroissa! Heidän jutustelunsa sai väkisinkin hymyn huulille.





 

 Lapsuudessani käytettiin ainoastaan kangasnenäliinoja. Muistan vieläkin, kuinka kouluiässä silitin (!) isän pestyjä "nästyykejä" ja 70-luvulla sain rakkaalta ystävältä joululahjaksi nenäliinoja, joihin hän oli omin käsin virkannut reunapitsit. Tallessa ovat yhä, vaikkei niitä käytetäkään.

Koska olen puoliksi karjalainen, iloitsin siitä, että näyttelyssä on esillä myös karjalaista käsityötaitoa. Äiti opetti minullekin  punapoimintaliinan kutomista. Niinpä olen aikoinaan omin käsin tehnyt muutaman pellavaliinan omaa kotia varten. Liinat pääsevät käyttöön erityisesti joulun aikaan.




 
Päätin yhdistää samalle reissulle muitakin käyntikohteita. Siispä marssin tutustumaan Harjun Paperiin, ihanaan korttiliikkeeseen, joka on ollut toiminnassa jo yli kuusikymmentä vuotta. Postcrossingia harrastavalle tämä puoti on oikea korttiparatiisi (vaikka löytyy sieltä myös muutakin ihanaa, sievää myyntitavaraa).       
                       

Nykyajan "maatuskoja"






Tuli kartutettua omaa korttivarastoa samalla reissulla. ;)

PS. Huomasin juuri, että tämä on jo peräti 400. postaukseni! Onpa sitä päivitettävää vaan kummasti löytynyt. Kiitos, kun olette käyneet täällä vierailulla!

21 kommenttia:

  1. Hieno näyttely ja kauppa!

    Onnea 400. postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi! Kaikesta päätellen on viime vuosina tullut lisättyä valokuvausta ja istuttua aika paljon koneen äärellä päivityksiä tehdessä. :)

      Poista
  2. Onnea! Ja hei: minäkin kävin perjantaina Omin käsin näyttelyssä taas kerran. Vähän samoja juttuja kuvailin... Olin klo 15.30-16-30 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei törmätty toisiimme! Menin näyttelyyn vähän ennen kahta ja olin paikalla n. tunnin verran. Tulit siis n. puoli tuntia lähtöni jälkeen. On muuten todella viehättävä näyttely; kannatti käydä!

      Ja kiitos onnitteluista!

      Poista
  3. Hei, kiva kun kävit kommentoimassa blogiini niin osasin tulla vastavierailulle. Mukava kuulla, että sinäkin ihastuit kässämuseon näyttelyyn. Sielä tuodaan aina kivasti ja monipuolisesti esille käsityötaitoa.
    Harjun Paperi on myös yksi kaupungin kivijalkapuotien helmistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hain hakusanalla "omin käsin" ja sieltä bongasin blogisi. Oli kiva käydä ja mukavaa, että tulit vastavierailulle! Terveuloa uudelleenkin.

      Poista
  4. Onpa mielenkiintoinen näyttely ja kiva tuo olohuone :) Ja ihana tuo Kodin pukimet-lehden kansikuva :) Ja tosi kauniita nuo Karjalaiset liinat :) Ja... Vai kävit vielä Harjun Paperissa, sieltä löytää kyllä ihania kortteja. Sun harrastukseen varmaan aarreaitta, minä kun en edes tiennyt mitä se postcrossing on ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käväise ihmeessä katsomassa paikan päällä. Siellä oli vaikka mitä muutakin ihanaa, mitä kuvasin, mutta en laittanut blogiin esille.

      Joo, hyödynsin kaupunkikäyntini perusteellisesti ja päätin käydä vielä siellä Harjun Paperissa. Ihana paikka!

      Poista
  5. Onnittelut 400.postauksen johdosta :) Tutun näköisiä kuvia. Täytyypä taas itsekin tuolla museolla piipahtaa. Se on mukava paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne! Käsityömuseossa on kyllä aina niin ihania näyttelyitä ja siellä käy mielellään. Myös alakerran perusnäyttely on aina käytävä läpi. Kansallispuvut kiinnostavat erityisesti.

      Poista
  6. Oi, millainen paperikauppa ja mikä korttivalikoima!
    Järjestelin viime viikolla isän (88 v.) vaatekaappia ja hän siinä sivussa huomautti, etten vaan piilottaisi nenäliinoja kovin taakse. Isällä on iso pino kankaisia nenäliinoja ja hän myös käyttää niitä aktiivisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana korttipuoti?
      Isäsi on vanhankansan mies! Oma isäni ei käyttänyt ikinä paperinenäliinoja, joten kankaisia nenäliinoja oli kotona (ja taitaa varmaan olla jossain vieläkin tallessa) melkoinen pino. Nenäliinoille oli oikein oma toppakangaspussikin, jossa niitä säilytettiin.

      Poista
  7. KIITOS, olipa hieno näyttely. ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sylvi! Minustakin tuo näyttely on aivan ihana ja vanhat tavarat ja käsityöt niin viehättäviä.

      Poista
  8. Upeaa, että käsityötä arvostetaan. Kyllä onkin hienoa osata tehdä omin käsin jotain.
    Ja aina tämmöisistä näyttelyistä saa itselleenkin ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen! Näytillä oli mukava kirjo suomalaista käsityötaidetta. Käsitöiden tekeminen rauhoittaa mieltä ja hoitaa aivoja.

      Tuossa museossa on aina kivoja näyttelyitä, joten poikkean siellä aina silloin tällöin.

      Poista
  9. Käsityöt kiinnostaa aina ja siksi minä varmaan hamstraankin kirppareilta kudottuja, kirjottuja ja reikäompeleisia hienoja käsitöitä. Eihän niitä raaski jättää ostamatta, ja usein ne ovat todella edullisiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet nuorista eivät ehkä osaa arvostaa vanhoja käsitöitä ja siksi niitä sitten löytyy kirpparilta edullisesti. Minultakin löytyy melkoinen määrä vanhoja käsitöitä, mm. omin käsin kudottuja pellavaliinoja enkä niitä henno hävittää, vaikkei niitä tule paljon käytettyäkään.

      Poista
  10. Tuollainen näyttely kiinnostaisi kyllä minuakin kovasti. Itselläkin tallessa sukulaisten tekemiä liinoja, jotka valitettavan harvoin pääsee käyttöön sopivan pöytätilan tähden. Ja jokunen omin käsin tehtykin löytyy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo näyttely on kyllä käymisen arvoinen. Ihanaa, että vanhaa käsityötaidetta on talletettu jälkipolvillekin nähtäväksi.

      Poista
  11. Eikö vaan! Itsekin pidin kovsti näkemästäni.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!