lauantai 9. huhtikuuta 2016

A MUG OF TEA

Eilen vietin mukavan puolitoistatuntisen uuden blogiystäväni Aliisan seurassa Jyväskylässä. Hänethän tapasin pääsiäisen aikaan Hitonhaudalla ja nyt treffattiin kaupungilla kahvikupposen ääressä. Mutta kävimmepä myös kuningattaren teekutsuilla!

 

Englannin kuningatar Elisabet täyttää 90 vuotta 21.4. (hieno syntymäpäivä: kuopus juhlii samana päivänä) ja sen kunniaksi Marks&Spencer tarjosi synttäriteetä ja keksejä osastollaan. Pääsimme siis osallisiksi Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa teekutsuille. Ainakin leikisti! :)





Herkkupuodissa herkkuja riitti. Tosin en ostanut tällä kertaa mitään, tyydyin vain katselemaan ja kuvaamaan. Päätin kuitenkin palata tänne vielä joskus uudestaan ostot mielessäni.




                           En ole koskaan käynyt punaisten puhelinkoppien maassa. What about you?

                             Mennään bussilla! Lapsena katsoin innoissani kyseistä komediasarjaa.

Englanti-teema jatkui vielä illalla, kun istahdin katsomaan toista englantilaista sarjaa, Hakekaa kätilö, joka saa minut joka jaksossa liikutuksen valtaan. Niin nytkin! Minusta tämä sarja on yksi kauneimmista, syvällisimmistä ja koskettavimmista tv-sarjoista, mitä olen seurannut.

Hakekaa kätilö (eng. Call the Midwife) on Jennifer Worthin muistelmiin pohjautuva draamasarja, joka kuvaa kirkon ylläpitämän Nonnatus-talon kätilöiden rankkaa arkea ja vähävaraisen yhteisön elämää 1950-luvun Itä-Lontoossa, Poplarin kaupunginosassa. Karun arjen ja surullistenkin elämäntarinoiden seasta pilkottaa välillä onnen aurinko niin kätilöille kuin lapsiperheillekin. Sarjan alussa esitellään päähenkilö Jenny Lee, joka saapuu Nonnatus-taloon.
Sarjaa on esitetty tammikuusta 2012 lähtien yhteensä neljän tuotantokauden verran. Sarjan viidettä tuotantokautta tehdään vuoden 2015 aikana ja se tullaan näyttämään televisiossa vuonna 2016. (Wigipedia)

Viime viikolla ostettu pokkari odottaa lukuvuoroaan. Onkin kiva nähdä, kuinka uskollinen tv-sarja on kirjan tekstille.

20 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, pitäisiköhän addiktoitua tuohon sarjaan?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse addiktoiduin sarjaan nähtyäni sattumalta yhden jakson. Jotenkin se vaan on niin kaunis ja lämminhenkinen, hengellinenkin.
      Katsoitko jakson Yle Areenasta?

      Poista
  2. Kuninkaallinen teehetki, kyllä kelpaisi.
    En ole minäkään käynyt Britanniassa, mutta seuraan mielelläni tätä sarjaa ja muita brittisarjoja.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin ihana sarja? Siinä ei ole riettauksia eikä väkivaltaa.

      Mukavaa sunnuntaita Sinullekin!

      Poista
  3. Oi mitä herkkuja!
    Eipä ole tullut Lontoossa käytyä, enkä ole tuota sarjaakaan katsonut...pitääkin katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli muuten hyvät tarjoamiset! Teekin maistui todella hyvältä.

      Poista
  4. Sitten kun kuningatar pitää kahvikutsut, olen viivana paikalla! Hyvältä näytti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Well, sitä voi joutua odottamaan...
      Oletko muuten käynyt tuossa herkkupuodissa? Itselleni tuo käynti oli ensimmäinen.

      Poista
  5. Hyvät tee hetket teillä herkkuja paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oli! Herkuttelin ensimmäistä kertaa M&S:n tuotteilla. :)

      Poista
  6. Englannin kuningattarella, kuopuksellasi ja minulla on jotain yhteistä... syntymäpäivä! Olisipa ollut mukavaa olla mukana noilla teekekkereillä, mutta ehkä pääsen syntymäpäivistä osalliseksi muuten. Minulla nimittäin on onni lentää Lontooseen juuri tuona kyseisenä päivänä! Menen omaa esikoistani moikkaamaan, mutta siinähän sitä samalla voisi juhlistaa parit synttärit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahtavaa! Ihana synttärimatka tiedossa.
      Onnea Sinulle jo etukäteen!
      Juhlimme kuopusta myös etukäteen jo tulevana viikonloppuna.Minä nimittäin lennän Hampuriin juuri hänen syntymäpäivänään.

      Poista
  7. Mukava teehetki ystävän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oli! Meillä oli oikein mukavaa yhdessä, vaikka tuttavuus on niin tuore.

      Poista
  8. Niin englantilaista! En ole minäkään käynyt Heathrowia lähempänä, mutta ehkä joskus... Muistan joskus Keniassa, Mombasassa rannalla pelattiin jalkapalloa ja peli keskeytyi aina iltapäivällä englantilaisten teeaikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englantilaiset pitävät kiinni tavoistaan ja teehetki on varmasti yksi sellainen. Hauska muisto Sinulla!

      Poista
  9. Meillä oli oikein mukava (naurattava :D ) teehetki sekä kahvihetki. Ja arvaa vaan muistinko katsoa tuon ohjelman? Enpä tietenkään kun taisin olla saunassa silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oli! Kiitos kivasta seurasta!
      Ei hätää: Sarjan eka jakson näet myös Yle Areenasta. Klikkaa tekstissäni olevaa linkkiä"Hakekaa kätilö", niin pääset suoraan tuolle sivulle.
      Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!