tiistai 29. maaliskuuta 2016

RETKI ROTKOLLE

Eilen oli mahtava ulkoilusää ja pitihän se hyödyntää. Niinpä pakkasimme eväät reppuun ja suuntasimme puolisoni, veljeni ja hänen vaimonsa kanssa Hitonhaudalle, joka on jääkauden muovaama, n. 800 metrin pituinen hautavajoama. Paikka on suosittu retkikohde ympäri vuoden ja tämä tuli todistetuksi myös eilen, sillä autolle oli jopa vaikea löytää parkkitilaa muiden autojen joukosta.
Jätimme eväsreput peräkonttiin ja kävelimme reilun kilometrin matkan rotkolle. Maastossa oli hyvä kulkea, kun sadat askeleet olivat polkeneet jämäkän polun määränpäähän. Sen verran oli kuitenkin liukasta, että mielessäni kiittelin moneen kertaan nastakenkiäni.
Eipä tuottanut Hitonhauta pettymystä tälläkään kertaa! Niin upeat jääpaadet olivat jälleen muotoutuneet kallioseinämille:

uskomattomia värisävyeroja





 Rotkossa on ihan oma äänimaailmansa. Toisaalta suunnaton hiljaisuus, toisaalta vahva luonnonäänimaisema, tällä kertaa sulavan veden lorina. Juokseva vesi muovaa jäätä alituisesti. Hauska oli myös tarkastella, kuinka ilmakuplat leikkivät jääpuikkojen sisällä, kun vesi tanssi kallion ja jään välissä.





Rotkon seinämällä on myös ihmisen mentävä luola, mutta nyt sen suulla  on jäinen portti: pääsy kielletty!
 Vähän mittasuhteita! Niin pieni on ihminen suuren luonnon keskellä!


Kuvaajia ja kuvattavaa siis riitti. Päivän paras yllätys oli, että rotkon pohjalla bongasin yhden kuvaajan, jonka tunnistin seuraamani blogin kirjoittajaksi. Niinpä menin hänen juttusilleen ja kysyin, olinko oikeassa henkilössä. Kyllä vaan! Siellä luonnon helmassa vietimme hyvän tovin jutellen ja ajatuksia vaihdellen ja tapasimme vielä uudelleen makkaranpaistolaavulla. Yhteys löytyi heti, vaikka emme ole toisiamme ennen tavanneet, toki keskustelleet blogiemme välityksellä. Kiitos, Aliisa! Oli ihan huippua tavata! Ajoitus osui nappiin!                                                                                              

Kiitos myös Teille rakkaille retkikumppaneille! Oli ilo liikkua yhdessä mykistävän luonnon keskellä!

33 kommenttia:

  1. Onpa upea paikka! Ja paljon näkyy olevan vielä luntakin metsässä.
    Blogituttavuuksien bongaaminen onkin kiinnostavaa, heitä näkee silloin tällöin. Ensi kuussa menen Helsinkiin puutarhamessuille ja siellä näen ainakin ne bloggaajat, jotka tekevät omat kasvihuoneensa sinne.
    Minäkin sorruin yhteen grillimakkaraan lauantain pääsiäiskokolla...
    Mukavaa keväistä kuun vaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä blogimaailma onkin tosi mielenkiintoinen paikka, kun voi tutustua uusiin ihmisiin, joihin ei välttämättä koskaan muuten törmäisi. Mukavaa "bongausreissua" Helsinkiin! :)

      Poista
  2. Onpa upeaa! Tulee mieleen Andalusiassa näkemäni tippukiviluola.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tippukiviluolat; varmasti mielenkiintoisia paikkoja. En ole vielä koskaan sellaisessa päässyt käymään.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. On se uskomattoman upea paikka! Vähän kuin kulkisi Lapissa, vaikka ollaan monta sataa kilometriä etelämpänä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niinkus tiiät, että on siellä mahtavat maisemat. Nuo jääpaadet puhuttelevat joka talvi.

      Poista
  5. Schön der vereiste Wasserfall er sollte ja bald wieder in
    Bewegung kommen.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja, sicher! Die Nächte sind schon warm und täglich gibt's +-Gräder, so wird das Eis auch schmelzen. Wenn Du Lust hast, besuch doch z.B. Youtube und von dort "Hitonhauta", so siehst Du mehr Information von diesem intressanten Platz.

      Poista
  6. Sinäpä ehdit nopsaan jutun tekoon ;) Ihana katsoa sinun ottamiasi kuvia, samanlaisia ja erilaisia kuin itsellä :) Ja olen eilisestä asti iloinnut miten mukavaa oli tavata ja kiitos itsellesi Piipe että vedit hihasta kun tunnistit minut. Ja totta, ihana yhteys löytyi heti ja se saa hymyn huulille :) Luulenpa hyvinkin että nähdään vielä jossain uudestaan. Ps. Mun juttu/kuvat tulee jossain vaiheessa... Aliisa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Aliisa! Minäkin hehkuttelin tapaamistamme puolisolleni vielä illallakin. Ihmeellinen yhteensattuma. Oli kyllä niin kiva tavata!!! Onnellista kevään jatkoa Sinulle! Menen käymään blogissasi tänään! :)

      Poista
  7. Vau, mikä paikka ja upeat kuvat!!
    Kyllä blogi/keskustelupalstoilta voi löytyä ihana ystävä, kokemusta on:)

    Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä yllättää välillä myös tällaisten ihanien tapaamisten kautta. Tästä rotkoreissusta jäi siten erityisen hyvä mieli.

      Onnellista viikon jatkoa Sinullekin. Ajatella, nyt ollaan jo keskiviikossa!

      Poista
  8. Upea paikka ja todella hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Gunilla! Minustakin on upeaa, että keskeltä Suomea löytyy tällaisia Lapin maisemien kaltaisia paikkoja.

      Poista
  9. Aivan huikean hieno paikka ja upeat ovat kuvat! Missä tämä sijaitsee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen tuntee itsensä aika pieneksi tuolla rotkon pohjalla, mutta todellakin Hitonhauta on käymisen arvoinen paikka. Se sijaitsee laukaassa, aika lähellä Jyväskylää. Luepa lisätietoja esim. täältä: http://www.ksymparistokasvatus.fi/uploads/files/laukaa_kohteet_1_1.pdf

      Poista
  10. Ooh, upea paikka ja upeat kuvat! Heti iski halu päästä käymään tuolla... Missä päin tälläinen mahtava luontokohde onkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja samalla jo melko suosittu retkikohde Laukaassa (Jyväskylän kupeessa). Luepa vastaukseni edelliseen kommenttiin. Siinä on vinkki yhdelle www-sivulle. Youtubesta löytyy pieniä filmipätkiä Hitonhaudasta.

      Poista
  11. Hienot muodostelmat ja värit ovat vielä piste iin päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo värit olivat minustakin ihmeellisen hienoja, varsinkin tuo turkoosi jää.

      Poista
  12. Huiman upea kohde ja onnistuneet kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se huimaa, kun kävelee tuollaisen rotkon pohjalla, joissain paikoin kallioseinä voi kohota 25 m:n korkeuteen. Käymisen arvoinen paikka!

      Poista
  13. Todella upeat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvattavaa siellä riitti ja aika paljon niitä tuli otettuakin. Blogiss on vain osa otoksista.

      Poista
  14. Voi miten komeita jäämuodostelmia, aivan mahtavia! Kyllä tuollaisia maisemai katsele ihan ilokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kyllä mahtavankokoisia ja -näköisiä. Luonnon muovaamaa uskomatonta taidetta. :)

      Poista
  15. Kiitos Piipe taas kerran niin ihanista kuvista ja terveisiä keskisuomesta , Suomen korkeimmamlta luonnonvaraiselta putoukselta , näkymät olivat vastaavanlaisia . Elokuussa hilla-aikaan veisimme sinut ynnä miehesi suolle (terveisiä hänelle) Alisalle kiitos myös kivasta blogista. Minullakin oli ilo tavata Piipe jahän oli juuri niin kiva kuin blogista voi päätellä . Kevättä teille blokistit ja kaikille muilekin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä . Anteeksi kirjoitusvirheet !!

      Poista
    2. Kiitos kauniista sanoistasi! Tapaamisiin jossain vaiheessa... <3

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!