tiistai 8. maaliskuuta 2016

EKOLOGISTA MATKANTEKOA

Minulla on onneksi niin lyhyt työmatka, etten tarvitse autoa mennäkseni töihin. Suurimman osan vuotta poljen pyörällä, mutta liukkailla keleillä menen mieluummin kävellen tai potkurilla.

Sain joskus kauan aikaa sitten potkurin syntymäpäivälahjaksi ja mikäs se sopivampi lahja talvella syntyneelle. Potkuri onkin ollut ahkerassa käytössä. Minusta se on jotenkin hellyttävä kulkupeli. Mutta aika tekee kuluttavaa työtään. Vaikka olen säilyttänyt potkuria talvisin katon alla ja kesäisin autotallin vintillä, on lakkapinnoite kuitenkin päässyt jo rapistumaan ja kulumaan. Ja niinkuin autokin välillä vaatii uutta maalipintaa, eikö sitten puupintainen potkuri?


Vapailla ollessa on ollut aikaa kunnostustöihin. Niinpä sitten pikkuinen, ekologinen kulkuväline sai äskettäin uuden, pirteän, vihreän värin. Nyt pääsen potkuttelemaan melkein kuin uudella  ja taatusti ainutlaatuisella  potkurilla. Uusi maalipinta sai ihmeitä aikaan.



Ja ettei vuorokausi ehdi vielä vaihtua, niin toivotanpa kaikille ihaNAISILLE Naisille hyvää Naistenpäivän iltaa! On ilo olla nainen!

13 kommenttia:

  1. Miten sitä onkin niin saamaton... Pitäisi lähteä useammin sauvakävelylle tai potkuttelemaan. Oikein mukavaa naistenpäivän iltaa sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Potkuttelu olisikin ihan kivaa, mutta eipä täällä meillä päin oikein onnistu, kävelytiet ovat hyvin hiekoitetut:)

    Hyvää naistenpäivän iltaa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Potkukelkkasi on nyt kuin uusi, hieno väri!

    Minun pitäisi opettaa koiruli juoksemaan potkurin vieressä, päästäisiin molemmat lujempaa vauhtia kuin noilla kävelylenkeillä.

    Mukavaa naistenpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  4. Ihanaista iltaa! Ja hyviä kelkkailuja!!! Potkukelkka, ketkupolkka :)

    VastaaPoista
  5. Sama kunnostustyö pitäisi tehdä meidän potkurille. Aika vähän sillä on viime vuosina ollut käyttöä, mutta joskus kauniina pakkaspäivinä ollaan tehty ns. perälenkki. Kyllä siinä potkutellessa ihan kunnon hienkin saa.
    Mukavaa naistenpäivän loppukiriä sinulle.

    VastaaPoista
  6. Hienon kelkan "teit."
    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  7. Potkuri on mahottoman kätevä kulkupeli.
    Potkukelkan uusi look on hyvin pirtsakka.
    Vinhoja vauhteja potkutteluun!

    VastaaPoista
  8. Pirteän värinen potkuri tuli. Potkuri on täälläkin käytössä, silloin kun ei syystä tai toisesta ole mahdollista käyttää autoa. Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  9. ISO KIITOS Teille kaikille ihanista ja iloisista kommenteista! Tänään luin lehdestä, että Multialla Keski-Suomessa pidetään viikonloppuna potkukelkkailun MM-kisat. Siellä sitten mennään eikä meinata ja potkurit saa kyytiä.

    Aurinkoista loppuviikkoa Teille itse kullekin!

    VastaaPoista
  10. Kiva väri! Pidän kovasti potkukelkkailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, kiitos! Minustakin potkurista tuli sievä, kun se sai uuden, pirteämmän maalipinnan.

      Poista
  11. Onhan se potkuri kätevä, jos ei tielle laiteta hiekkaa!
    Ja suurissä mäissä se on minusta hankala ;)
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle Piipe♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei enää pääse täälläkään potkuttelemaan, kun osa teistä on jo aivan sulana.
      Mukavaa viikkoa Sinullekin, Aili Mummo!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!