lauantai 27. helmikuuta 2016

TAIDEMUSEOVIERAILU

Eilen hyppäsin muiden kulttuurinälkäisten kanssa bussiin ja huristelin Mänttään Serlachiuksen museoon tutustumaan Anselm Kieferin näyttelyyn. Häpeäkseni tunnustan, etten ole hänen taideteoksiinsa aiemmin törmännyt ja lehtijututkin olen sivuuttanut vilkaisulla. Saimme kuitenkin paikan päällä erinomaisen opastuksen ja tuhdin tietopaketin teoksista. Virkailijan luvalla saan julkaista kuvia näyttelystä, mutta samalla kannustan käymään museossa toteamassa teosten vaikuttavuuden; kuvista ei kaikki kuitenkaan selviä.

Kieferin näyttelyn saaminen Suomeen ja erityisesti Mänttään on melkoinen saavutus. Kaikkiaan taideteoksia on n. kolmekymmentä ja ne on sijoitettu Paviljongin puolelle. Teokset ovat monumentaalisia ja  suurikokoisia eivätkä välttämättä helposti avautuvia. Kiefer on ammentanut taideteostensa aiheet mm. Kolmannen valtakunnan noususta ja tuhosta, juutalaisesta mystiikasta sekä mytologiasta.
Olemus - Olemassaolo
 Antiikin naiset: Hypathia
Kasvien salainen elämä Robert Fluddille
Jaakobin taivaallinen veri
Hedelmällinen puolikuu 
Lehmusten alla on nurmen nukkaa taittelemalla kukkaa, siellä se nytkin nähtäisiin.

Yksityiskohtia ylläolevasta taulusta.
Alussa
 Tietysti käväisimme  myös Joenniemen kartanon puolella katsomassa vanhempaa ja pääasiassa kotimaista taidetta.
Hannes Autere oli Serlachiuksen "hovitaiteilija". Hänen puuveistoksiaan löytyy niin ulko- kuin sisäovista, samoin myös Mäntän kirkosta.



Vaikka olen vieraillut aiemminkin Joenniemen kartanossa, kävin ihkaensimmäistä kertaa sen viinikellarissa.Tosin siellä ei ollut viinitarjoilua, mutta paikkana se oli viehättävä.
                                                                Hieno reissu, joka kannatti tehdä!

10 kommenttia:

  1. Hienoja töitä. Se on merkillistä tuo taide, kaukaa katottuna värisotkutkin näyttävät ihan kauniille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieferin teokset ovat todella massiivisia (yksi niistä painaa 10 000 kiloa. Kuvittele!)ja erikoisia. Hän ei ole mikään muotokuvamaalari ja teokset herättävätkin monenlaisia mielikuvia.
      Nuo yksityiskohdat ja maalipläjäykset ovat vahvoja kerroksia ja opas kertoi tämän ko. taulun olevan vieläkin kuivumisvaiheessa.

      Poista
  2. Kiitos näyttelystä! En olekaan kymmeneen vuoteen käynyt Mäntässä.Olisiko jo aika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä käymään Mäntän taidetta katsomassa. Aikomukseni on mennä sinne myös ensi kesänä.Asuin Mäntässä 1,5 vuotta 80-luvun puolivälissä ja silloin se oli unelias, piskuinen ja vähän tylsäkin teollisuuskaupunki. Siksi iloitsen, että se on pessyt kasvonsa ja nostanut profiiliaan taidekaupunkina. Muutama vuosi sitten valmistunut paviljonki istuu hyvin Joenniemen kartanon yhteyteen ja on muutenkin mielenkiintoinen paikka. Kannattaa osallistua ilmaiseen opastettuun kierrokseen. Itse sain ainakin paljon enemmän irti taiteesta, kun kuuntelin selostusta.

      Poista
  3. Mainostin jo viime kesänä lapsille, että tuolla pitää käydä. Meillä ei ole mökiltä kovin pitkä matka. Tämä vahvisti päätöksen, että ensi kesänä menen. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Serlachiuksen museoissa kannattaa ehdottomasti käydä ja varsinkin kesällä ympäröivä luonto on niin valtavan kaunis, että sekin antaa bonusta vierailulle.

      Poista
  4. Vaikuttavia teoksia! En ole koskaan käynyt tuolla, selvästi pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paviljongin puolella on vaihtuva näyttely, yleensä nykytaidetta, ja vanhan museon puolella suomalaisten taiteilijoiden upeaa vanhaa taidetta. Menepä ihmeessä käymään!

      Poista
  5. Hyvää mainosta museolle ;) Kesällä reissu uusiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kesällä maisema näyttää niin ihanan vihreälle; kannattaa siis mennä Mänttään silloinkin. :)

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!