sunnuntai 28. helmikuuta 2016

AURINKO ARMAS

Eilen aamulla päivä tuntui jälleen harmaalta ja valottomalta. Lunta oli yön aikana tullut lisää. Mutta iltapäivällä, aivan odottamatta, taivas selkenikin ja aurinko huikkasi ikkunan takaa: ulos sieltä ja liikkeelle!
Teinpä työtä käskettyä. En olisi kyllä millään malttanutkaan jäädä sukkaa kutomaan, kun  sää viimein kirkastui. No, melkoinen viima siellä kuitenkin oli ja alkulenkin aikaan sormet tuntuivat jäätyvän nahkahanskoissa, mutta reipas liikunta sai veren kiertämään. Kameran otin lenkille mukaan, joten tulihan niitä pakollisia pysähdyksiäkin. Luonto oli valtavan kaunis!Aurinko saa ihmeitä aikaan.










 Keski-Euroopassa kevät on jo pitkällä, täällä pohjoisen perukoilla rämmitään vielä paksussa lumessa. Ja silti lumi sulaa aikanaan, vihreys valtaa maan ja valoisat kesäillat ja -yöt ovat meidän etuoikeutemme.
                         HYVÄÄ SUOMALAISEN KULTTUURIN JA KALEVALANPÄIVÄÄ!

17 kommenttia:

  1. Onpa hienoja jääpuikkoja teilläkin! Ja niin kaunista sinistä taivasta!

    VastaaPoista
  2. Meillä paistoi Espoossa eilen aurinko koko päivän ja olisi todella ollut synti jäädä sisälle. Aivan upeaa kun kevät on tulossa. Ihanaa sunnuntaita sinulle <3!

    VastaaPoista
  3. Kauniita talvikuvia, joista henkii upea rauha.
    Mukavaa Kalevalanpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Upeat aurinkoiset kuvat!
    Hyvää Kalevalanpäivää!

    VastaaPoista
  5. Hienoja aurinkoisia kuvia kaunis valkoinen lumi hohtaa :)

    VastaaPoista
  6. Hienon halo-ilmiönkin olet saanut kuvattua!

    VastaaPoista
  7. Aurinkoinen sää houkuttelee ulkoilemaan. :)
    Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Teille kommenteista! <3
    Onnellista, aurinkoista alkanutta viikkoa Teille jokaiselle ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!

    VastaaPoista
  9. Niin ihanalta näyttää tuo koskematon lumi! Talvesta pääsin minäkin jo nauttimaan hiihtämällä lähihangilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kaunista onkin: niin valkoista ja viatonta.
      Hyviä luistoja keväthangilla ja tervetuloa koti-Suomeen! <3

      Poista
  10. Pikkuisen kateellisena katselen noita hohtavia hankia :) Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne nyt niin hohtavatkin. Ilman aurinkolaseja en enää pärjäisi. Kaikkialla on niin kaunista!

      Poista
  11. Auringolla on ihmeellinen vaikutus. Tekisi mieli lähteä sauvalenkille, kuvaamaan tai vain ihastelemaan jokirantaan veden lorinaa ja hankien kimallusta.
    Aurinkoista ja riemullista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä saan välittömästi lisää energiaa auringonvalosta. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän osaan olla kiitollinen aurinkoisista päivistä.
      Mukavaa maaliskuuta Sinullekin!

      Poista
  12. Ihastuttavia talvikuvia! Talvi ja aurinko - siinä niin kirkas ja kaunis yhdistelmä.
    Hyvää ja kaunista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula!
      Kyllä auringossa kimaltva hanki onkin niin kaunista katseltavaa.
      Onnellista alkanutta kevättä Sinullekin!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!