perjantai 15. tammikuuta 2016

KIITOLLISUUSPÄIVÄKIRJA



Toissailtana luin rästiin jääneitä lehtiä ja löysin erään kolumnin kiitollisuudesta. Kirjoittaja oli päättänyt pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Tavoitteena oli kirjata tuhat asiaa, joista syntyy kiitollinen mieli. Ne olivat ihan arkipäiväisiä juttuja: jalassa lämmittävät villasukat, ystävälle kirjoitettu kortti, iltatee, vastaantulijan hymy.


 Ja mitä tapahtui? " Huomasin,että oma mieleni on muuttunut kiitollisemmaksi. Havaitsen herkemmin kauniit ja hyvät asiat ympärilläni sekä työssä että vapaa-ajalla", kirjoittaa kolumnisti.

  Päivälenkin tehtyäni teksti nousi uudelleen mieleeni. Mistä minä tunnen kiitollisuutta tänään? Entä huomenna? Pidän päiväkirjaa. Olen pitänyt sitä säännöllisesti äidin kuoleman jälkeen helmikuusta 2007. Mutta miksi en samalla pitäisi kiitollisuuspäiväkirjaa ja antaisi mieleni muuttua positiivisemmaksi?  Vaikka maailma tuntuu tällä hetkellä olevan kaaoksessa, löytyy silti niitä asioita, joista voi kiittää; olivatpa ne sitten vaikka ne jalkoja lämmittävät villasukat tai tuore leipä.

Tänään tunnen kiitollisuutta puolisoni taitavista käsistä ja remontin päättymisestä, kauniista talvimaisemasta, auringonsäteistä ja sinisestä taivaasta, ystävän kanssa tehdystä kävelylenkistä ja syvällisestä keskustelusta.

Mistä Sinä tunnet kiitollisuutta tänään?

17 kommenttia:

  1. Tänään tunnen kiitollisuutta aurinkoisesta pakkaspäivästä, vihdoinkin aurinko näyttäytyi meilläkin! Ja näin pakkasella olen myös kiitollinen lämpimästä ja omasta kodista. Mies joskus muistuttaakin, että ajattele, me ollaan tehty itelle tämä koti, tää on ihan yksistään meidän!

    VastaaPoista
  2. Kauniita talvikuvia kuvia, kauniita ajatuksia kiitollisuudesta!
    Joka päivä on aihetta kiittää monista asioista, tänäänkin siitä että saamme olla suhteellisen terveinä: se kun ei ole itsestään selvyys näillä kymmenillä eikä nuoremmillakaan.

    Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  3. Ihania talvikuvia! Ja kiitollisuuspäiväkirja kuulostaa hienolta (ja tarpeelliselta).
    Minä tunnen tänään kiitollisuutta lumipyrystä. Sain lumenluonnista hyötyliikuntaa ja punaiset posket.
    Kaunista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  4. Tunnen kieltämättä kiitollisuutta perheestäni, alkavasta viikonlopusta ja näistä kauniista maisemista täällä ympärillämme :-)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Minä olen kiitollinen tänään että saan katsella näitä sinun ottamia kauniita talvimaisemakuvia. Olen kiitollinen terveydestä ja lämpimästä kodista näin pakkasella
    Ja moneesta monesta muusta Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. iloitsen mm. puolisosta ja tästä lämpimästä ja pehmosesta SÄNGYSTÄ . tyttäreni keskustelee illalla lastensa kanssa 1. Onko päivässä ollut jotain joka on jäänyt mietityttämään 2. Mistä tänään voi olla iloinen ja kiitollinen .
    Piipe, ensi viikolla katselen tarkemmin kirkonjuttuja jos voitais nähdä... Vai olisko sinulla ehdottaa jotain. Mulla on oma pikku pirssi jolla liikun t. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin srk:n sivuja, mutta nyt en ihan heti löytänyt sellaista, mihin olisin menossa. Katson sitten uudestaan, kun helmikuun ohjelma ilmestyy sivuille. Ilolla odotan tapaamistamme.

      Poista
  7. Paljon on lapsella aihetta kiittää. Ihanat talvikuvat olet ottanut.

    VastaaPoista
  8. Aivan mahtavaa! Kyllä meillä itsekullakin löytyy paljon kiitollisuuden aiheita, kun vaan pysähtyy niitä miettimään.
    Minä olen kiitollinen kommenteistanne. Hyvää viikonloppua itsekullekin!

    VastaaPoista
  9. Kirjoittelen silloin tällöin kiitollisuuden aiheita ylös, siitä tulee hyvä fiilis!
    Tänään olen kiitollinen kiireettömästä päivästä, perheestä ja ylipäätään elämästä :)

    VastaaPoista
  10. Kiitollisuus on sellainen asia, jota kannattaa pohtia. Mutustella ja makostella.
    Ihania talvikuvia alemmissa postauksissa.
    Kiitollisia päiviä!

    VastaaPoista
  11. Niin monesta voi olla kiitollinen!
    Ihanat talviset kuvat.

    VastaaPoista
  12. Kiitos, Iloinen Kulkuri, Tarina ja Marliska, kun jaoitte kiitollisuudenaiheitanne. Mukavaa sunnuntain iltaa Teille!

    VastaaPoista
  13. Viisaita sanoja! Tänään olen kiitollinen vapaapäivästä, ja siitä ettei ulkona paleltanut niin kauheasti kuin edellisinä päivinä. Riku-koirakin sai tänään tavata koirakavereitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kiitollisuudenaiheita! Eilen illalla kirjasin taas kymmenen uutta kiitollisuutta tuonutta asiaa. Kyllä niitä löytyy joka päivälle, vaikka olisi välillä kurjiakin hetkiä.
      Onnellista maanantaipäivää Sinulle ja koirakaverillesi Rikulle!

      Poista
  14. olen kiitollinen puolisostani ja hyvästä valinnastani 34 vuoden takaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä onkin kiitoksenaihetta kerrakseen, kun on saanut hyvän puolison! Itsekin kiitän päivittäin, että olen saanut elää mieheni kanssa elämän ylä- ja alamäkiä yhteensä jo 31 vuoden ajan.
      Kiitos Sinulle kommentoinnista ja käynnistä täällä! <3

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!