tiistai 5. tammikuuta 2016

JÄÄTAIDETTA

Lumi narskuu kengän alla, sää jo pakastaa.
Kylmä leikkii poskipäillä, nenä punoittaa.
Vedän päähän karvalakin, jalkaan villasukat,
pakkanen taiteilee ikkunoihin jäiset lumikukat.
Kylmä ei pääse sisälle, kun pistän tulen takkaan,
käärin itseni peiton alle ja puita takkaan nakkaan.







Yhtenä unettomana pakkasyönä monta vuotta sitten syntyi tämä talvinen lastenruno, joka nyt ajankohtaisuutensa takia nousi mieleeni. Lumi narskui mukavasti kengän alla, kun kävelin postilaatikolle. Lounaan aikaan huomasin ikkunassa ihanat jääkukkaset vaan eipä täällä sisällä palella, kun heti aamusta laitettiin leivinuuniin ja hellaan tulet. Lämmön lisäksi leivinuunissa paistui tänään perunarieskaa ja nokkosporkkanasämpylöitä.

Sisätiloissakin voi kokeilla vähän toisenlaisten "jääkiteiden" synnyttämistä. Laitoin lasikippoon n. ruokalusikallisen merisuolaa ja sille seuraksi tilkkasen vettä. Muutaman päivän aikana suolakiteet ovat kiivenneet kipon reunoja pitkin muodostaen "jäistä" pintaa. Tätä tulen kokeilemaan myös lasten kanssa tulevina talvina. Luonnonihmeiden seuraaminen on mukavaa ja mielenkiintoista.




Vaan nyt vedän päähän karvalakin ja toppahousut jalkaan. Tammikuinen aurinko houkuttaa ulos. Ei haittaa, vaikka kylmä leikkisi poskipäillä. Nautitaan talven kauneudesta!

18 kommenttia:

  1. Luonto tekeekin kaunista taidetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka vuosia ja vuosikymmeniä on jo takana ja saman verran talvia, en jaksa lakata ihmettelemästä kuurankukkien kauneutta.

      Poista
  2. Kiva runo ja kaunista jäätaidetta!

    Tuota suolan kasvattamista kokeilin joulukuussa 2014, tuli kauniita tuikkulyhtyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa! Eka kertaa kokeilin suolakasvatusta ja lopputulos näyttää ihan kivalta.

      Poista
  3. Kiva runo! Minäkin täällä sisätiloissa katselen talven kauneutta ulkona... en ihan peiton alla sentään :)
    Kauniita talvikuvia!
    Hyvää alkanutta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi on kaunista vuodenaikaa. Tosin näillä pakkasilla tuntee asuvansa pohjoisella pallonpuoliskolla.
      kiitos, Tuula, sanoistasi!

      Poista
  4. Kaunis runo. Jääkiteitä ikkunalasilla enää harvemmin tapaa, kun kaikki nykytalot on niin hyvin eristettyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun asuu vanhassa hirsitalossa, myös tuuletus toimii eli lämpöä auttamatta karkaa ikkunanpielistä. Toisaalta talo samalla hengittääkin terveemmin.
      Jääkiteet ovat mielettömän kauniita. :)

      Poista
  5. Hienosti sopivat tähän päivään runosi riimittelyt. Kylmää, mutta kaunista talven taidetta kuvissasi.

    Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos! Harvoin enää runosuoni sykkii.
      Kylmää on vieläkin: mittari näyttää -26 astetta.

      Poista
  6. Kauniita kuvia! Minäkin tein noita suola-jäälyhtyjä vuosi sitten ja yllätyin, että sehän toimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita! Tuo suolakokeilu on kyllä todella hauskaa ja leviämisen edistymistä on mielenkiinoista seurata.

      Poista
  7. Luonto hallitsee taiteen mennen tullen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Vaikka ihminenkin pystyy luomaan upeaa taidetta, luonto ja Luojan kädenjälki taitaa silti viedä voiton.

      Poista
  8. Hyvä runo ja niin ajankohtainen. Pakkanen taiteilijana on osaava. Kyllä jäätaide on herkkää ja kaunista.
    Jäälyhtyjä teen ja ulos uskallan mennä edes hetkeksi. Pakkasta on parhaillaan -32.7

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aimarii! Huh, on teillä siellä kylmää. Mittari näyttää täällä -26 astetta ja aurinko paistaa. Itsekin tein illalla talven ensimmäisen jäälyhdyn ja hyvin jäätyi yön aikana. Taidamme kuitenkin uskaltautua kohta kävelylenkille. Hyvä on happea haukata.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!