perjantai 18. joulukuuta 2015

PIENIÄ VIERAILIJOITA

Eilen aamuna heräsin varhain ja pistin tupamme kuntoon pieniä vieraita varten. Syksyn mittaan yksi jos toinenkin päiväkodin lapsista oli ilmaissut halunsa tulla kotiini vieraisille, joten päätin sitten kutsua yhdellä kertaa koko lapsukaisten joukon meille kylään.


Tonttu oli aamutohinoiden aikaan jättänyt kuistillemme kirjeen, joka oli osoitettu päiväkodin väelle. Oli siinä ihmettä kerrakseen! Mistä se tonttu tiesikin jättää viestin lapsille ja juuri meidän kuistille?

Ohjelmaan kuului herkkujen syönnin lisäksi pieni etsintätehtävä. Kadonneita pikkulapuista syntyi jouluinen kuva tonttujen pajasta. Olikohan kirjeen jättänyt tonttu ehtinyt piilottaa kuvapalasetkin sillä aikaa, kun minä katoin pöytää?
Vierailun päätyttyä liityin iloiseen joukkoon ja jatkoin työpäivääni päiväkodissa. Tontun kirjeessä muuten luki, että lapsia odottaa yllätys päiväkodissakin ja toden totta: säkillinen pikkupaketteja oli ilmestynyt toimiston nurkkaan sillä välin, kun lapset olivat retkellä. Tontuilla on salaiset askeleet ja iloisia yllätyksiä näin joulun alla.

8 kommenttia:

  1. Kyllä lapsoset ovat olleet mielissään päästessään kotiisi!
    Oikein ihania tonttuja siellä teillä!
    Suloista joulun odotusta teille kaikille ja sinulle Piipe! ♥♥

    VastaaPoista
  2. Ihana päivä lapsilla! Ja sinullakin varmasti mieluisia pikkuvieraita ja muutoinkin mukava työpäivä.. Tunnelmallinen hirsiseinäinen tupa teillä, aivan kuin omassa lapsuuskodissani.

    Hyvää neljättä adventtia ja joulun aikaa!

    VastaaPoista
  3. Sinulla olikin tupa täynnä arvovieraita. Varmasti lapsille hyvin mieluisaa. Mutta mistä tonttu tosiaan oli perillä kaikista asioista?
    Hyvää joulua.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana jouluelämys -myös näin lukijalle :)

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava retki lapsosilla teille!
    Ja tonttujen salaisia viestejä!

    Leppoisaa joulun odotusta täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Teille lämpimistä kommenteista! Vähän aikaa vanhassa tuvassamme kyllä vilinää ja vilskettä riitti. Lapset alkavat olla tähän aikaan vuodesta melkoisen eläväisiä, kun joulun lähestyminen jännittää. Meillä oli mukava, yhteinen hetki.

    VastaaPoista
  7. Ihana jouluretki lapsilla.
    Rauhaisaa joulunaikaa.

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihanaa. Lapset olivat varmasti innoissa ja iloisia. Voin kuvitella tunnelman ja laulaa kuten Putte possun nimipäivissä... kumpa oisin saanut olla mukana =D. Ihanaa joulun aikaa sinulle ja läheisillesi <3!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!