torstai 1. lokakuuta 2015

TARTTOON TUTUSTUMASSA, 2

 Tarton keskusta on viehättävä sekoitus vanhaa  ja uutta. Katukiveyksille on jätetty tarkat merkit, mihin kaupungin talot ja muurit aikoinaan ulottuivat. Ensimmäinen virallinen maininta Tarton kaupungista löytyy vuodelta 1030, joten ei ihme, jos kaupunkikuva on vuosisatojen kuluessa muuttunut. Tartto on ollut milloin Ruotsin, milloin Venäjän ja lopulta Neuvostoliiton valloittama kaupunki. Neuvostovallan aikana se oli suljettu ulkomaalaisilta kävijöiltä tärkeän lentotukikohdan takia. 1990-luvulta lähtien turismi on kuitenkin kasvanut tasaisesti.


                    Ülo Oun  patsas Isä ja poika, joka paljastettiin lastensuojelun päivänä 1.6.2004.
 





Emajoen yli kulkee näyttävä Kaarisilta, joka on upea yövalaistuksessakin. Oppaamme kertoi, että hän on aikoinaan opiskelijana kävellyt kaaren yli sillan toiselle puolelle, vaikka se kiellettyä olikin. Kaarellakävely on nimittäin osa opiskelijariittiä. Sillan kupeessa on pienoismalli edellisestä Kivisillasta, joka oli käytössä ennen toista maailmansotaa.
Mitäpä olisi kaupunkikierros ilman ihania leivoskahveja? 

Ja koska oltiin kuorona matkalla, ei unohdettu lauluakaan! Nuotit oli pakattu kassiin ja saimme iloiten laulaa vieraaksi kutsuneiden seurakuntien luona. Taidanpa siis päivittää matkaltamme vielä yhden laulullisen postauksen.
Tähän loppuun lähetän kauniit kiitokset edellisen postauksen kommentoijille. Kiitos, kun olette matkassa mukana!

5 kommenttia:

  1. Schöne Bilder von der Stadt.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  2. Tartossa olisi mukavaa käydä. En ole koskaan käynyt. Puistokäytävä on niin upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuo kaunis kaupunki oli aivan uusi käyntikohde. Kesäaikaan siellä olisi mukava käydä uudestaan.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!