maanantai 12. lokakuuta 2015

HAASTE





Sain kaksi kivaa haastetta ja mieltä ilahduttavan tunnustuksen. Kiitos teille molemmille, Päivi ja Eeviregina!

Ensin Päivin kysymyksiin:

1. Lempivuodenaikasi? Ja perustelut.
Kyllä se on kevät! Rakastan luonnon heräämistä, päivien pitenemistä ja valon lisääntymistä,  muuttolintujen saapumista ja lintujen sirkutusta. Kävin vuosia sitten värianalyysissä ja yllätys, yllätys: olen väriltäni KEVÄT!



2. Oletko kissa- vai koiraihmisiä? Vai käykö molemmat?
Lapsuuskodissani oli aina kissoja, joten niiden kanssa tuli leikittyä. Maalaistalossa ne olivat tuiki tarpeellisia jyrsijöiden takia, mutta kyllä ne kisut olivat myös paljon tuvassa ja meidän lasten ja nuorten hellittävinä. Nykyisin en voisi ottaakaan kissaa huusholliin, koska puoliso on allerginen. Koiraakaan meillä ei ole, mutta sellainen voisi olla kiva kaveri.


3. Kirja joka on tehnyt sinuun vaikutuksen?
Tämä on vaikea kysymys, sillä moni kirja on tehnyt minuun vaikutuksen. Mutta ehkä kuitenkin vaikuttavin on Raamattu.


4. Entä elokuva?
Olen elokuvafriikki, joten vaikutuksen tehneitä filmejäkin on monia. Pidän syvällisistä, mutta myös komediaelokuvista, samoin musikaaleista. Viulunsoittaja katolla on yksi suosikeistani.


5. Lempimusiikkisi?
Klassinen, meditatiivinen sekä hengellinen musiikki ovat suosikkejani tällä hetkellä. Vuosien myötä musiikkimaku on muuttunut kovasti.


6. Harrastuksesi, muu kuin bloggaaminen? 
Valokuvaus ja valokuvakirjojen tekeminen, liikunta, laulaminen, leipominen, neulominen ja postcrossing.


7. Viihdytkö paremmin yksin, kaksin vai isommassa porukassa?
Nautin yksinolosta, mutta myös kaksinolosta puolisoni kanssa. Luulen, että kun työn kautta olen niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä,  vastapainoksi kaipaan hiljaisuutta ja yksinoloa. Tosin minulla on muutama hyvä ystävä, joiden kanssa vietän aikaani silloin tällöin. Isossa joukossa olen enemmän tarkkailija ja syrjästä katsoja kuin keskipisteen ja huomion hakija.


8. Jos matkustat, niin etelään vai pohjoiseen?
Kesällä tehty matka pohjoiseen sai kipinän syttymään sydämeeni. Kiva on käydä myös esim. Keski-Euroopassa, mutta aurinkorannoille minusta ei ole. Jos menisin etelään, kiertäisin mieluummin nähtävyyksiä kuin makaisin rannalla.

 
9. Mistä väreistä pidät?
Turkoosi, vihreä, lila ja murretut ruskeat; niistä melkeinpä muodostuu väritykseni.



10. Kun siivoat, oletko perusteellinen vai kuittaatko imuroinnilla?
Tässäkin asiassa huomaan muuttuneeni: yleensä kuittaan siivouksen imuroinnilla ja pölynpyyhkimisellä sekä paikkojen järjestelyllä. Isommat ja perusteelliset siivoukset teen ennen joulua ja juhannusta. Nuorena olin intohimoinen siivoaja ja sain "pultteja", jos paikat olivat rempallaan. Nyt on tullut joustoa jo melkoisesti!


11. Kumpaa käytät/käyttäisit mieluummin, haravaa vai lehtipuhallinta?
Haravaa tietenkin! Meillä ei ole lehtipuhallinta.

Ja sitten Eevireginan kysymykset ja niihin vastaukset:

1. Kerääkkö marjoja?
Ehdottomasti kyllä! Mustikkaa on saatava, samoin mansikkaa (jota kerään läheiseltä mansikkatilalta). Puutarhassa on musta- ja valkoherukkaa sekä karviaisia ja tyrniä. Puolukkaankin menisin, mutta inhoan niin kovasti niitä hirvikärpäsiä, että nykyisin tyydyn ostamaan puolukat.

2. Musta- vai punaherukka?
Mustaherukka


3. Kierrätäkkö? Kerro esimerkkejä.
Voi veikkosella: olen himokierrättäjä! Lajittelen kaikki kotitalousjätteet, patterit, peltitölkit, maitopurkit ja lehdet vien keräyspisteisiin, vanhat ja kuluneet paidat leikkaan joko matonkuteiksi (meillä on vain vanhoista kuteista kudottuja räsymattoja) tai puolisolle räteiksi autotalliin. Kahvipussit säästän ja toimitan niitä henkilöille, jotka askartelevat niistä vaikka kasseja. Kälyjen kanssa kierrätetään aikakauslehtiä (yksi tilaa yhtä, toinen toista lehteä jne). Kirpparillakin käyn joskus, mutta en ole koskaan osannut löytää mitään merkittävää. Tosin vien ylimääräisiä ja käyttämättömiä tavaroitani/vaatteitani kirpparille  aina silloin tällöin.
Ja onkohan sekin jonkin sortin kierrätystä, että asumme parisataa vuotta vanhassa talossa, tuvassa on huonekaluina 40-luvun nojatuolit ja n. 150 vuotta vanha pirtinpöytä? Omat poikani välillä naureskelevat äidin intohimoista lajittelua ja kierrätystä...


4. Virkkaus vai kutominen?
Neulon enimmäkseen sukkia, mutta joskus saan virkkausinspiraation. Ajattelin tehdä valkoisesta langasta "lumihiutaleita" ennen joulua.
 


5. Montako kertaa oot muuttanu elämäs aikana?
Nyt piti ihan miettiä: kotikylältä Äänekoskelta Jyväskylään (kahteen otteeseen) , Hampuri, Mänttä, Saarijärvi, Laukaa...
Olisikohan muuttoja yhteensä  8-10? Nykyisessä kodissani olen asunut pisimpään elämästäni eli jo yli 27 vuotta.


6. Muistakko ensimmäisen kotisi?
Lapsuuskodin muistan, totta kai, Jyväskylässä omakotitalon yläkerran huoneen... Ensimmäisen varsinaisen (vuokra)kotini rakensin kuitenkin Mänttään, jossa asuin 1,5 vuotta. Se oli sinkkutytön yksiö keilahallin vieressä.
 

7. Luekko romanttisia, jännäreitä vai omaelämäkertoja?
Pidän romanttisista, historiallisista romaaneista ja elämänkerroista/ muistelmista.


8. Minkä kirjan luit viimeks?
 Snnuntai-iltana sain luettua Maarit Tyrkön kirjan Tyttö ja nauhuri. Mielenkiintoisia yksityiskohtia ja muistoja Urho Kekkosesta, joka tuntui olleen melkoinen seuramies ja jutunkertoja.


9. Onko sulla ajokortti?
Kyllä vaan, jo vuodesta 1980. Tosin en nykyään ajele kovin paljon, kun työmatkat taittuvat polkupyörällä.
Ensimmäinen ikioma autoni Datsun 100A v. -86


10. Ookko joskus ajannu vasemmanpuoleisesa liikentehesä?
Enpä ole.


11. Pelottavin kokemuksesi liikentehesä? 
Ajoin hirvikolarin 15 vuotta sitten. Selvisin säikähdyksellä, mutta sen jälkeen olen tarkkaillut ko. tieosuudella pientareella liikehdintää erityisen paljon.Oli kamala tunne huomata auton valokeilassa hirven seisovan omalla kaistalla ja sitten yhtäkkiä kuului vain tömähdys ja hirvi makasi hetken autoni nokkapellilla karvainen maha tuulilasissa. Auto pyöri piruettia jäisellä tiellä ja lennätti hirven ojaan. Tapahtui todellinen ihme: olin kuin pumpulissa enkä loukannut törmäyksessä edes päätäni, mutta auto meni aika pahaan kuntoon.


Haasteen idea on sitten seuraavanlainen:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.
Haasteen saavat ja toivottavasti seuraaviin kysymyksiin (mutta ei pakolla) vastaavat:

Ja ne kysymykset:
1. Valo vai hämäryys?
2. Pakkanen vai helle?
3. Kevät, kesä, syksy vai talvi?
4. Maaseutu vai kaupunki?
5. Uusi vai käytetty?
6. Korkkarit vai kumpparit?
7. Kotimainen vai ulkomainen elintarvike?
8. Kasvikset vai liha?
9. Oma auto vai joukkoliikenne?
10. Perinteinen vai äänikirja?
11. Sähköposti, tekstiviesti vai perinteinen, käsinkirjoitettu kirje?

20 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta - otan mielelläni vastaan :)

    VastaaPoista
  2. Olipa kivaa lukea vastauksiasi! Olitko Hampurissa opiskelemassa vai au pairina???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva näihin kysymyksiisi oli vastata, kiitos vaan haasteesta. Hampurissa olin au pairina 20-vuotiaana ja hoidin perheen kolmea poikaa, joista nuorin olin vastasyntynyt, kun saavuin perheeseen maaliskuussa -82. Mielenkiintoinen ja kasvattava kokemus, vaikka välillä podin hirveää koti-ikävää.

      Poista
  3. Kiitoksia Piipe :) - otan haasteen vastaan !

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta, otan haasteen vastaan. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta :) Otan sen mielelläni vastaan, mutta voi olla vaikea löytää uusia haastettavia, kun sinä olet jo haastanut osan heistä, joita uskaltaisin pyytää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle. Ja eipä aina tarvitse haastettavia löytääkään (niin minäkin olen joskus tehnyt eli vastannut vain kysymyksiin). Ihanaa päivänjatkoa.

      Poista
  6. Kiva Piipe kun ehdit/viitsit vastailla. Osa vastauksista olisi voinut olla omiani :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle haasteesta. Monesti olen huomannut, että tietynlaiset bloggajat löytävät toisensa. Omassa blogipiirissä tuntuu olevan hiljaisuutta, rauhaa, luontoa, perhettä ja ystävyyttä arvostavia ihmisiä. Pinnalliset aiheet eivät paljon sykäytä.
      Mukavaa päivänjatkoa!

      Poista
  7. Mukavaa lukea vastauksiasi ja tutustua hieman lisää sinun maailmaasi.
    Hurjassa kolarissa hirven kanssa olet ollut. Näin syyspimeillä väliin pelottaa maantiellä liikenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aimarii! Kyllä tuo kolari pysäytti enkä mielelläni aja iltahämärissä. Tosin näin keskiviikkoiltaisin menen vajaan parinkymmenen km:n päähän kuoroharjoituksiin ja silloin vilkuilen jatkuvasti pientareelle. Toivottavasti hirven kanssa törmäys ei enää ikinä toistu.
      Turvallisia ajoja myös Sinulle!

      Poista
  8. Luin vastauksesi Eevireginan kysymyksiin - ja huomasin, että aika moneen olisin vastannut lähes samoin! Nyt en jaksa itse omaa päätäni järjestellä uusiin kysymyksiisi, vaikka lomalla olenkin. Kaikenlaista on lähiaikoina tapahtumassa, joten ajatukset ovat aika sekaisin. Kiitos kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kävit vierailulla ja löysit vastauksista osittain myös omia ajatuksiasi. :)
      Ja ilman muuta vastaaminen on vapaaehtoista; no panic!
      Siunausta tuleviin päiviin ja ratkaisuihin. Muistan rukouksin!

      Poista
  9. Hei, kiitos kaunis haasteesta! :) Nyt minulla on kuitenkin sen verran blogin kirjoittaminen jäänyt ainakin hetkeksi vähemmälle muiden kiireiden vuoksi, että joudun jättämään tämän haasteen nyt väliin. Mutta kiitos kuitenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Jokainen vastaa haasteeseen omien mieltymystensä mukaan. Iloa ja voimia kiireiseen arkeesi!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!