sunnuntai 9. elokuuta 2015

VIIMEISTÄ VIEDÄÄN

Kaikki loppuu aikanaan. Niin myös kesäloma! Työhön paluu loman jälkeen tuntuu vähän työläältä ja jännittävältäkin, vaikka kokemuksesta tiedän, että kyllähän kaikki alkaa rullata omalla painollaan, kun vauhtiin pääsee.

Viimeinen lomapäivä on ollut täydellinen sään puolesta. Jo aamulla oli lämmintä, joten oli kiva tehdä pitkä kävelylenkki. Puolison kanssa syötiin kesäkeittiössä kalaa ja uusia perunoita omalta kasvimaalta ja jälkiruuaksi maisteltiin vielä mustikkapiirakkaa eilen kerätyistä marjoista. Mustikkaa tuntuu edelleen löytyvän kovasti ja illallakin saunan lämmetessä käytiin hakemassa melkein sangollinen marjoja vajaassa tunnissa.

Koska veneilyt ovat tänä kesänä jääneet tekemättä, oli tänään vielä ihan pakko lähteä järvelle. Onneksi tuli lähdettyä! Hiljainen soutelu tyynnyttää mielen ja sinkoilevat ajatukset.



 Minulla oli järvellä vain pikkukamera mukana, joten oli vähän hankaluuksia saada parittelevat neitokorennot kuvatuksi. Ne ihan selvästi häiriintyivät soutelijoista ja yrittivät irrottautua toisistaan huonolla menestyksellä. Anteeksi häirintä näin tärkeällä hetkellä!



Tuleeko tästä elokuusta lämmin ja aurinkoinen? Se jää nähtäväksi! Loma kuitenkin loppuu, oli lämmin tai ei. Kenties lasten kanssa tullaan tekemään uimaretkiä rannalle...

9 kommenttia:

  1. Hyvää alkavaa työviikkoa! Loma loppuu minullakin. Tosin sitä oli tällä kertaa vain 2 viikon pätkä, joten ihan ei ehtinyt henkisesti vieraantua töistä.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia järven pinnalta ja kivat heijastukset!
    Hyvää alkavaa työviikkoa.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia loman lopulta!

    Hyvää arjen aloitusta!

    VastaaPoista
  4. Toivotaan, että tulee. Järvisoutelut on kyllä jääny tääläki. Vaikka paljon on ollu tyveniä iltojakin ja päiviä. Mut aina on ollut jotain muuta. On ihania ja kauniita järvikuvia! Ja aivan hyviä pikkukameran kuvia.

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää työhönpaluuviikkoa! Minullakin alkaa uurastus taas keskiviikkona. Tosin huomenna menen jo katsomaan onko toimisto omalla paikallaan ja luen vähän sähköposteja.

    VastaaPoista
  6. Kesäinen tunnelma kuvissasi.
    Antoisaa työhönpaluuta!!

    VastaaPoista
  7. kauniita kuvia! Hyvää työviikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kauniita kesäisiä kuvia.
    Työn Iloa!

    VastaaPoista
  9. Lämpimät kiitokset kommenteista ja aurinkoisista toivotuksista! Ensimmäinen työpäivä on takana, olo vähän pöllämystynyt, mutta tästä sitä taas jatketaan. Iloista viikkoa teillekin!

    Sini, sydämellisesti tervetuloa lukijoiden joukkoon! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!