perjantai 31. heinäkuuta 2015

LOMAILUA LAPISSA, osa 1

Jo varmaan puoli vuotta sitten varasimme lomaviikon Pyhätunturin kupeeseen Kairosmajalle ja nyt sitten ollaan oltu täällä melkein koko viikko. Viimeksi olen käynyt Napapiirin yläpuolella lähes 40 vuotta sitten seurakuntanuorten retkellä, silloin talviaikaan hiihtämässä. Oli siis kiva nähdä Lapin maisemia näin loppukesän aikaan, vaikka sade välillä piinasikin. Toisaalta eipä ollut myöskään läkähdyttävän kuumaa, mutta hien sai silti pintaan ja sykkeen nousemaan tunturimaastossa vaellettaessa.

 Maanantaina oli sadepäivä, mutta sitkeästi lähdimme kuitenkin maastoon ja kävimme mm. Aittakurussa, jossa on luonnon keskellä oleva amfiteatteri. Se on kuulemma suosittu konsertointipaikka, jossa ovat esiintyneet mm. JuhaTapio, Iiro Rantala ja Jorma Hynninenkin. Lähipäivinä Jari Sillanpää laulaa loppuunmyydyssä tilaisuudessa. Mielenkiintoinen paikka konserteille!




Tiistaista tuli poutapäivä. Ajattelin ensin tyytyä kuuden kilometrin patikointiin, mutta muutinkin mieleni ja lähdin kapuamaan puolison kanssa kohti Noitatunturia. Alkumatkasta oli kiivettävä lähes 400 porrasaskelmaa ja kaikkiaan reitti tunturille ja sieltä alas oli n. 13 kilometrin pituinen. Olin kyllä tosi tyytyväinen, että voitin korkeanpaikan kammoni ja jaksoin kävellä koko pitkän reitin. Tosin kyllähän se patikointi tuntui illalla pohkeissa, mutta se oli tervettä kipua.



                                                    Kiireen kadulta on vain askel
                                                    metsän temppeliin.
                                                   Siellä aurinko lämmittää
                                                    tuuli soittaa urkuja
                                                   vuori saarnaa
                                                    ja hiljaisuus hoitaa sielua.
                                                                  (Erkki Leminen)







17 kommenttia:

  1. Aika karuja ovat rinteet, mutta näkymä on kaunis! Kannatti kiivetä :) Minulla eivät nivelet taitaisi tykätä noin huimasta noususta ja laskusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todella kannatti kiivetä! Polvissa minullakin välillä kivisti, mutta ihmeesti jalat kestivät tuon nousun.

      Poista
  2. Karun kaunista!
    Hienoa, että päivä oli sateeton, kun kipusitte kohti Noitatunturia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisema on niin erilainen tuolla pohjoisessa. Välillä ihan huimasi, mutta näkymät ovat kieltämättä upeat.

      Poista
  3. Hienoa!! Onnittelut saavutuksesta, kapuamisesta tunturin huipulle. Mukavaa kuulla että olette käyneet täällä pohjoisessa. :) Paljon on ollut väkeä liikkeellä. Sadetta se on ollu tääläki koko kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä asut karussa, mutta kauniissa ympäristössä! Kovasti näkyi todella matkailijoita olevan ja tunturissakin vaeltajia riitti. Ulkomaalaisille nuo seudut ovat varmasti oikein erityinen elämys.

      Poista
  4. Jylhät ovat lomamaisemat, karun kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Marliska. Henkeäsalpaavan kauniit maisemat.

      Poista
  5. Jyhkeät retkimaisemat.
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Toivotaan, että se aurinko todella paistaisi vähitellen.

      Poista
  6. Tutun näköisiä maisemia ja upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne! Oletko käynyt juuri tuolla Kairosmajalla?

      Poista
    2. En Kairosmajalla, mutta tuolla Aittakurussa. Yövyimme Astelissa.

      Poista
  7. Ihania lomakuvia! Tunturimaisemat ovat pakahduttavan kauniita ja tuo Erkin runo sopii niihin osuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen! Silloin nuorena käydessäni en osannut arvostaa maiseman kauneutta, mutta tällä reissulla ymmärsin, miksi joistakin tulee ns. Lapinhulluja. Sellainen voi tulla minustakin...

      Poista
  8. Upea paikka! Sielläpäin en ole vuosiin käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole hienoa, miten monenlaista maastoa mahtuu tähän maahan?

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!