lauantai 11. heinäkuuta 2015

HÖYRYLAIVAT










Lauantaiajelulla Järvinnassa, jossa ihailin Päijänne-Keitele-reitin höyrylaivaregattaa. Mielenkiintoisia, hellyttäviä laivoja, jotka mennä puksuttavat koivuhalkojen voimalla ja päästelevät ilmoille merkkiääniä varoittaakseen muita vesillä liikkujia. Tosin nyt merkkiäänet töräytettiin yhteisestä sopimuksesta kuulija- ja katsojakunnan iloksi. Laivoihin olisi päässyt tutustumaan lähemmin, mutta tunnin odotusaika tuntui pitkältä ja pieni sadekin jo hätisti lähtemään.

 


11 kommenttia:

  1. Onpa pitkiä klapeja ja kauniiksi laitetut paikat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin erityisesti tuo yksi höyrylaiva oli suloinen pikkusaunoineen, mutta upeitahan nuo kaikki laivat olivat. Kannatti mennä katsomaan.

      Poista
  2. Näyttelijät eivät laula tätä laulua vaan oikea kipparikvartetti..;))
    Kiitos postauksesta PIipe! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiesinkin sen. Ainoa oikeasti laulava on Olavi Virta, joka "leikisti" soittaa haitaria. Melkoista vanhanajan romantiikkaa. Siihen aikaan kuvattiin vielä mustavalkofilmille.

      Poista
  3. Höyrylaivat kuin -junatkin ovat niin sympaattisia. Kivoja kuvia olet ottanut näistä kaunokaisista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne! En ole aimemmin nähnytkään höyrylaivoja läheltä. Laivan liikkeellä pitäminen vaatii kyllä reipasta fyysistä työtä, kun halkoja saa mättää uuniin, mutta siinä kai se viehätys piileekin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Suloisia ja aika romanttisia nuo höyrylaivat ovatkin. Kannatti lähteä tutustumaan. Menee kuulemma taas useampi vuosi, ennen kuin rantautuvat jälleen Järvilinnan satamaan.

      Poista
  5. Sehr schön das alte Dampfschiff.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  6. Voih, olisikin ollut mukava tapahtuma. en tiennytkään tuosta. Höyrylaivat on upeita ja nostalgisia. Järvilinna on mukava käyntikohde muutenkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!