sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

PIHAPÄIVÄ







Tänään on vietetty avointen puutarhojen päivää ja koska sää oli niin suosiollinen ja lämmin, päätin itsekin pyörähtää eräällä ihanalla pihalla katsomassa erilaisia ratkaisuja ja saamassa ideoita omaan puutarhaan. Kaikesta näkee, että omistajat hoitavat pihaansa rakkaudella ja harrastukselleen omistautuen. Useat erilaiset kasvit - kukkaset, puut ja pensaat - luovat ihanan keitaan, jota ympäröi rehevä, villissä tilassa oleva luonto. Kiertelin, katselin ja kuvasin  hyvän tovin, ihmettelin värien loistoa ja kasvien monimuotoisuutta. Ja lähtipä mukaani muutama uusi taimikin. Kuvat julkaisen pihanomistajien luvalla. Herkutelkaapa tekin tällä kauneudella! Mahtoiko muuten joku teistä lukijoista osallistua tai käydä avoimissa puutarhoissa?


    

                                       

12 kommenttia:

  1. Onpa kaunista ja persoonallista tässä puutarhassa. Kiitos kierroksesta!

    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Oikein kauniissa ja todella persoonallisessa puutarhassa olet käynyt. Kaikenlaisia hauskoja yksityiskohtia näyttää olevan.

    Meidän oli tarkoitus vierailla yhdessä oman kylän puutarhassa, mutta päivä hurahtikin pojan pihan talkoissa, tai paremminkin lapsenlapsia vahtiessa, että itse saivat puurtaa rauhassa:))

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kaunis piha <3 RONJA

    VastaaPoista
  4. Olipa todella kauniita kuvia ja pihoja. Nuo vanhat harvakoneet ovat ihania ja kuvauksellisia.

    VastaaPoista
  5. En valitettavasti päässyt tänäkään vuonna. Mutta samaa ajattelin että niistä voisi poimia vinkkejä omaan puutarhaan. Kaunis on tämä piha!

    VastaaPoista
  6. Kaunis puutarha! Minäkään en päässyt tänä vuonna

    VastaaPoista
  7. Kävimme kahdessa ihanassa pihassa ajellessamme lomareissulta kotiin; ensin Etelä-Pohjanmaalla viimeisen päälle trimmatussa isossa pihassa ja sitten loppumatkasta lähempänä kotia kierrätyspuutarhassa. Tykkäsin kyllä jälkimmäisestä enemmän. - Kiitos, Piipe, oli mukava tavata viime viikolla! Aurinkoista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesikin, Hitunen! Oli todella kiva tutustua Sinuun. Aurinkoa ja lämpöä jokaiseen kesän päivään!

      Poista
  8. Lämmin kiitos ihan jokaiselle kommentoijalle ja täällä vierailevalle, vaikka et kommenttia jättäisikään!

    Piha on todella viehättävä,mutta työtähän se vaatii, että kaiken saa näyttämään kauniilta. Aivan mahtava idea tämä avoin puutarhapäivä. Huomasin tänään, että asiasta innostuneena kyykin itsekin omassa puutarhassa enemmän, ajelin kuopuksen kanssa nurmikot ja aloin suunnitella kukkapenkin laajennusta. :)

    VastaaPoista
  9. Minäkin ehdin piipahtaa yhdessä avoimessa puutarhassa. Ihan lähellä ei muita ollutkaan. Ekaa kertaa tapasin myös blogituttavani ja sain ihastella hänen kaunista puutarhaansa. Kiitos Anun puutarhalle!
    Meillä on ollut pari todella kesäistä päivää ja huomenna on kait jälleen sateisen harmaata...

    VastaaPoista
  10. Ihana toi vanha niittokone <3 <3 Mulla jäi pihapäivä väliin. Olin kyllä aiemmin bongannut sellaisesta jonkin ilmoituksen. Kiva idea kun saa vierailla ihanissa pihoissa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!