sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

VALOA JA LÄMPÖÄ







Tämä se on keväässä just niin parasta: valon ja lämmön lisääntyminen, lumen sulaminen ja luonnon herääminen, muuttolintujen paluu tutuille pesäpaikoille, tuoksu. Joka kevät jaksan innostua ja ihmetellä, miten luonto herää kuin  talviunesta. Syksyn ja talven pitkinä pimeinä päivinä tuntuu välillä suorastaan toivottomalta ja silti kevät kuitenkin aina tulee omalla ajallaan.





Eilen ea-kurssin päätyttyä hain kamerani autosta ja kiertelin Peurungan rantoja ja metsikköjä. Lämpimänoloinen tuuli hyväili kasvojani, kun kiipesin harjulle, mutta katvepaikoissa oli vielä lunta ja kylmyys huokui kulkijan iholle. Mutta jälleen tuli todistetuksi, miten metsässä ja veden äärellä oli hyvä olla ja selvitellä ajatuksiaan.

Tänä aamuna lähdin hyvissä ajoin lenkille ja välillä piti ihan pysähtyä kuuntelemaan peipposen laulua ja lokkien kirkunaa. Joutsenpariskuntakin lensi pääni yllä. Viikko sitten töyhtöhyypät asettuivat pellollemme ja nyt jo odottelen västäräkkien keikuttavia pyrstöjä. Tätä on kevät!

Iloista ja mukavaa alkavaa viikkoa ihan jokaiselle Teille!

13 kommenttia:

  1. Oi, miten kaunista teilläpäin onkaan! Siunausta uuteen keväiseen viikkoon!

    VastaaPoista
  2. Tätä on kevätpäivät tähän aikaan parhaimmillaan. Toivottavasti tulevalla viikollakin saadaan näin kauniita aurinkoisia päiviä,

    VastaaPoista
  3. Minäkin uskaltauduin pihahommiin tänään. Niin ihana auringonpaiste, kukkapenkkien perkaamista ja krookukset kukkivat jo ympäri pihaa. Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
  4. Kauniit maisemat ja niin häkellyttävän upeaa tuo veden kimallus. Kevät siellä on.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Nice that you've found my blog and thanks for your comment! Welcome again, Linda.

      Poista
  6. Kiitän ja kumarran! Tänään on keli aivan toisenlainen: kylmää on ja räntää satelee. Mutta kevät etenee sittenkin eivätkä linnutkaan ole lakanneet laulamasta.

    VastaaPoista
  7. Upeeta!
    Rauhaisan kauniita maisemia ja kuvia ♥

    VastaaPoista
  8. Upeeta!
    Rauhaisan kauniita maisemia ja kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seijastiina! Tänään on ollut räntäsateinen päivä ja masema näyttää kosteanharmaalta, mutta eipä se haittaa,sillä lämpöiset ja aurinkoiset päivät palaavat vielä jossain vaiheessa.
      Niitä odotellessa hyvää loppuviikkoa Sinulle!

      Poista
    2. Harmaata on taas ollut kauan.
      Ei tee mieli ulos.
      Kyllä ne auringot vielä tulee sittenkin.
      Kiitos ,hyvää sunnuntaita myös sinulle.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!