lauantai 21. maaliskuuta 2015

ILON PÄIVÄ TÄYNNÄ HELLYYTTÄ

Torstaina  päiväkodilla pidettiin perinteinen isovanhempain päivä. Ajankohdat ja teemat ovat vuosittain vaihdelleet, mutta nyt ajoitimme tämän tärkeän tilaisuuden pääsiäisen alle ja järjestimme yhteisen askarteluhetken.



 Isovanhempia saapui paikalle yhdeksäntoista, joten tupa täyttyi iloisista tapaamisista ja puheensorinasta. Lasten kanssa leivottiin mustikkamuffineja jo tiistaina ja niitä sitten tarjoiltiin askartelun lomassa.


Jaksan aina iloita eri sukupolvien kohtaamisesta erikoispäivänämme! Lapset odottavat kovasti mummojen ja ukkien saapumista ja päiviä lasketaan etukäteen. Yhtä merkittävä päivä se tuntuu olevan myös isovanhemmille: lapset kaapataan jo eteisessä syliin ja kainaloon, silityksiä ja helliä sanoja tuhlaillaan. Lapsi saa olla todella rakastettu.

 Askartelimme jo nyt virpomaoksia ja kuulin useamman mummon ja ukin siirtävän samalla perinnetietoutta lapsenlapselleen. Toisessa pöydässä syntyi oikea tiputarha. Ukin kanssa leikeltiin alustaa, mummon kanssa liimailtiin ja kiinnitettiin höyheniä pyrstöksi. Eivätkä nämä tiput näytäkin kuin laulavalta kuoroporukalta?

Sunnuntaina hyppään jälleen junan kyytiin ja matkustan Tampereen kautta Kauhavalle. Härmässä alkaa kolmas kuntoutusviikko. Suurin osa vaatteista on jo pakattu. Nähtäväksi jää, miten paljon sairastettu influenssa on vienyt voimia ja lihaskuntoa. Täytynee liikkua omaa oloa tunnustellen.

Aurinkoista viikonloppua Teille jokaiselle! Kevät etenee, vaikka kylmyys aiheuttaa vähän takapakkia.




26 kommenttia:

  1. Olivat ne tosiaan onnellisia päiviä kun lastenlasten kanssa yhdessä askartelimme. Miellyttävää kuntoutusviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille on melkoinen rikkaus, että on olemassa isovanhemmat, jotka voivat ja haluavat puuhata lasten kanssa. Sitä iloa sain olla jälleen kerran kokemassa.

      Ja kiitos, nyt olen jo Härmässä ja jään odottamaan huomista kuntoutusviikon alkua. Onnellista viikkoa Sinullekin!

      Poista
  2. Pari viikkoa, niin ollaankin jo pääsiäisessä, tipusia onkin ehdittävä askarrella pojantyttären kanssa.
    Hienot värikkäät kuvat!

    Rentouttavaa kuntoutusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa!
      Aika menee tosi nopeasti: vasta joulua vietimme ja nyt on jo pääsiäinen tulossa.
      Iloisia askarteluhetkiä lapsenlapsen kanssa! <3

      Poista
  3. Meilläkin päiväkojilla vietettiin samanmoinen päivä tuossa Kalevalanpäivän tiimoilla. Erittäin virkeä tipukuoro siellä syntynytkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä päiväkodissa on vietetty ko. päivää joskus helmikuun alussa, joskus ystävänpäivänä.Joinain vuosina on ollut niin kovat pakkaset, että osa ilmoittautuneista joutui perumaan tulonsa. Maaliskuussa ei enää ole sitä vaaraa.

      Poista
  4. Ihania virpomavitsoja ja muuta kaunista pääsiäisen ajaksi!


    Juuri näistä päiväkotien isovanhempien päivästä me kaukana asuvat mummit ja ukit emme päässet nauttimaan, Monesti miettii mikä rikkaus on kun isovanhemmat asuvat lähellä varsinkin silloin kun apua tarvitaan.

    Iloista viikonloppua ja pääsiäisen odottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä harmillista, jos asuu kaukana lastenlapsistaan. Omilla pojilla mummola on ihan naapurissa ja usein he sinne pienenä poikkesivatkin, välillä yöpyivät mummon ja papan kainalossa. Vaikka pojat ovat nyt aikusia, ei tie mummolaan ole ruohottunut edelleenkään. Varsinkin kuopus käy aina lomille tultuaan vielä saapumispäivänä morjestamassa isovanhempiaan. Onhan se aikamoinen rikkaus.
      Kiitos toivotuksista: täällä olen nyt jo Härmässä ja odotan huomenna alkavaa kuntoutusjaksoa.

      Poista
  5. Lapsi saa todella olla rakastettu, mutta niin isovanhemmat, kun pienet kädet kietoutuvat kaulaan.
    Aivan upea päivä askarteluinen teillä on ollutkin.
    Sinulle virkistävää ja hyvää kuntoutusviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aina niin liikuttava ja onnellinen, odotettu päivä. Ihanaa, kun lapsilla on rakastavia isovanhempia ympärillään.

      Poista
  6. Meilläkin oli isovanhempien päivä tuossa tammikuun puolella, nyt ei ollut erityistä ohjelmaa ja tekemistä järjestetty, saimme esittelyn päiväkodin toiminnasta ja hetken leikkiä ennenkuin lähdimme sitten lapsenlapsen kera kotiin :D Ihanaa kuntoutusviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olemme kokeilleet erilaisia versioita toteutuksessa: joskus on esitetty ohjelmaa, joskus pelattu yhdessä, nyt oli askartelun vuoro.

      Kiitos, matka Härmään meni leppoisasti junassa istuen. Tavarat on jo purettu odottamaan huomista päivää.

      Poista
  7. Teillä vaikutti olevan mukava askarteluilta.
    Kun olin töissä niin meilläkin oli askarteluiltoja, mutta vanhempien kanssa. Hyvä idea saada isovanhemmat mukaan.
    Mukavaa viikonloppua teille.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olemme järjestäneet vanhemmille askarteluiltoja joulun sekä pääsiäisen alla, mutta nyt ajattelimme tarjota askartelumahdollisuutta myös mummoille ja papoille. Oli ihanaa nähdä, miten innokkaasti he askartelivat sekä lapsenlapsensa kanssa että myös itsekseen.

      Kiitos, leppeää maaliskuun viikkoa myös sinulle!

      Poista
  8. Voi miten ihanaa, että isovanhemmilla on mahdollisuus noin osallistua lapsen arkeen! Ja vielä ihanampaa lapselle, että päiväkoti ei ole jokin muusta elämästä erillinen saareke :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluamme panostaakin siihen, että sekä vanhemmat että isovanhemmat voisivat kokea olevansa aina tervetulleita päiväkotiimme tällaisten erikoispäivien lisäksi. Tämmöinen päivä on äärimmäisen tärkeä niin lapsille kuin isovanhemmillekin.

      Poista
  9. Kivalta kuulostaa :)
    Ja tulinpa hyvälle tuulelle näistä iloisista kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katariina! Olipa kiva, kun löysit blogiini ja sydämellisesti tervetuloa lukijoiden joukkoon! <3

      Poista
  10. Varmasti mukava tapahtuma ja kivoja askarteluja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan! Tämä on mukava perinne, jota erityisesti isovanhemmat odottavat kovasti ja heiltä saa kiitollista palautetta.

      Poista
  11. Schöne Bastelarbeiten mit vielen Farben.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielen Dank, Noke. Das machen wir immer hier in Finnland vor Ostern. Auf finnisch heisst es "virpomavitsa".

      Poista
  12. Kivalta kuulostaa ja näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi! Meillä oli tosi mukava aamupäivä.

      Poista
  13. Isovanhempien päivä on varmasti tärkeä niin lapsille kuin isovanhemmillekin. Minun lasteni päiväkodissa on useana vuonna ollut isovanhempien lauluhetki ystävänpäivän tienoilla. Nuorempi vielä eilenkin totesi, että oli kiva kun mummu kävi päiväkodissa :)

    VastaaPoista
  14. Kyllä on komia ja iloinen tipukuor.
    Tsemppiä kuntoutukseen ja kauniita kevätpäiviä!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!