Tähän aikaan vuodesta en ole parhaimmillani. Pimeys ja harmaiden päivien ketju imevät energiaa ja jotenkin tuntuu siltä, että loka-marraskuun aika tuntuu vuosi vuodelta hankalammalta. Olen vakavasti harkinnut kirkasvalolampun ostoa.
Eilen aurinko sentään paistoi ja tänään iltapäivällä pilvet rauottuivat sen varran, että matalalla paistanut aurinko ehti punata pilvenreunoja purppuraan ja oranssiin. En saanut vangittua kameralla kaikkia niitä kauniita värisävyjä, jotka taivaalla leikkivät, mutta hiveliväthän ne kuitenkin katsojan silmää paljaaltaan katsottuna.
Tänään sain yllättäen kutsun tulla lukemaan Pyhäinpäivän tekstit kotikirkkoomme. Huomisen toinen tekstikohta on Ilmestyskirjasta:
Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet eikä merta enää ollut... Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan ja heistä tulee Hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan ja Hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.
Lohdutuksen sanoja meille, jotka olemme joutuneet luopumaan rakkaistamme. Uskon, että tämä näkyvä elämä ei ole kaikki vaan jotain parempaa on tulossa. Millainen mahtaakaan olla uusi taivas ja uusi maa?
Hyvää ja levollista Pyhäinpäivää!